Kärppäjunnujen valmennusta tehdään rakkaudesta lajiin – punaiset posket ja pälpätys pukukopissa ovat paras palkinto
Oulun Kärppien tyttöjen U14-joukkue harjoittelee kolme kertaa viikossa. Lajitaidot paranevat vastuuvalmentaja Katja Koskimiehen opeilla ja kannustuksella. Kuva: Katja Rahko
Jaa sosiaalisessa mediassa:
Oulun Kärppien juniorijoukkueissa valmennusvastuu on usein joukkueessa pelaavien lasten vanhemmilla, mutta tyttöjen U14-joukkueessa on toisin. Valmentaja Katja Koskimiehellä ei ole enää aktiivisesti jääkiekkoilevaa jälkikasvua, mutta tyttökiekkoilijoiden valmennuskokemusta on kertynyt jo kuuden kauden ajalta. Koskimiehen kipinä kiekkoon on omakohtaista.
”Aloitin itse jääkiekon aikuisena, 40-vuotiaana, ja pelaan edelleen. Pelaamisen lisäksi tyttöjen valmennus on harrastukseni, sillä nyt käynnistyy jo kuudes kauteni valmentajana”, Koskimies naurahtaa.
Myös U9-poikajoukkuetta valmentava Jaakko Salo on konkari junnuvalmennuksessa, ja innostus lajiin on tullut oman pelaajakokemuksen myötä.
”Pelasin itse 18-vuotiaaksi asti jääkiekkoa, viimeiset vuodet Laserissa. Kun oma kiekkoura päättyi, seura tarjosi mahdollisuutta siirtyä valmennuksen pariin. Välissä on ollut valmennustaukoa, mutta omien lasten myötä olen tehnyt paluun valmentajaksi. Kärpissä olen nyt ollut neljä kautta valmentajana”, Salo kertoo.
Salo ja Koskimies saivat hiljattain Jääkiekkoliiton pohjoisen alueen juniorivalmennuksen tunnustuspalkinnon. Palkintoperusteluita ei kerrottu, mutta valmentajat löytävät kyllä yhtäläisyyksiä toisistaan.
”Jos valmentaja ei ole innostunut, ei lapsia saa myöskään innostumaan. Pitää olla symppis, avoin ja ulospäin suuntautunut.”
”Kyllähän tämä vaatii innostusta. Jos valmentaja ei ole innostunut, ei lapsia saa myöskään innostumaan. Pitää olla symppis, avoin ja ulospäin suuntautunut. Teen tätä valmennustyötä isolla sydämellä ja toki tuntuu hyvältä, että työtäni lasten kanssa arvostetaan. On helppoa olla iloinen ja innostunut valmentaja, kun on niin mahtavat valmennettavat”, Koskimies sanoo.
”Valmentaminen vie paljon aikaa ja on vapaaehtoistyötä. Oma innostuneisuus on tärkeää ja sitä kautta saa porukan innostumaan – se varmaan on sitten näkynyt ulospäin, kun tällainen tunnustus on meille haluttu antaa”, Salo pohtii.
Matalalla kynnyksellä mukaan
Lasten ja nuorten liikuntatottumukset ovat vähentyneet, mikä näkyy myös harrastajamäärien laskuna joukkuelajeissa. Siksi juniorivalmentajat pitävät tärkeänä, että kynnys harrastuksen aloittamiseen olisi mahdollisimman matala.
”Oulussa on vahva jääkiekkokulttuuri, mutta toki tyttökiekkoilijoita on suhteessa poikiin vähemmän. Siksi seurassa aloitettiin tammikuun alussa Kärpät Saijat -toiminnan lisäksi Kärpät mimmit -kiekkokoulu yli 10-vuotiaille tytöille. Sinne kaikki tytöt ovat tervetulleita, riittää että osaa perustasolla luistella”, Koskimies kertoo.
”Kiekkokoulussa tytöille opetetaan luistelutekniikkaa ja lajitaitoja. Lapsilla ja nuorilla uusien asioiden omaksumiskyky on nopeaa ja tietysti, kun siihen lisää sopivasti kyvykkyysajattelua ympärille, laji ja joukkue vie mukanaan”, Koskimies vakuuttaa.
Myöskään poikien juniorijoukkueeseen ei tarvita näyttöjä kiekko-osaamisesta.
”Poikien U8-joukkueeseen kaikki ovat tervetulleita. Treenejä on kaksi kertaa viikossa, joten voi harrastaa myös muita lajeja: jalkapalloa, jääpalloa, sählyä – kuka mitäkin. Ajatus on, ettei olla mustasukkaisia muista lajeista, vaan lapset saavat vapaasti kokeilla ja etsiä itselleen sopivaa lajia”, Salo toteaa.
Tähtihetkiä kaukalossa ja sen laidalla
Kärppien juniorijoukkueissa on jääkiekon lisäksi oheisharjoittelua, jossa kehitetään lihaskuntoa, kehon hallintaa ja motoriikkaa. Silti jääaika ja erityisesti pelit ovat lajin ehdottomasti parhainta antia.
”Pelinälkä on kaikilla. Treenien loppuun pyritään aina pelaamaan, ja jos peliaika jää lyhyeksi, tulee pojilta välitön palaute. Pelin päätyttyä saattavat molemmat puolet nostaa kädet pystyyn, että nyt tuli voitto – vaikka ei tulisikaan. Sitä riemua on kiva katsoa. Pojilla on tunne, että jokainen onnistuu jäällä. Kun kaikki kokevat voittavansa – se on kiinni meidän valmennuksesta, miten me kehutaan ja kannustetaan”, Salo kuvaa.
”Valmentajan palkinto on treenien jälkeen. Punaiset posket ja hirveä pälpätys pukukopissa.”
Treeneissä eivät valmentajatkaan jää riemusta osattomaksi.
”Valmentajan palkinto on treenien jälkeen. Punaiset posket ja hirveä pälpätys pukukopissa. Siinä tilanteessa ei kukaan ole pahalla päällä”, Salo vakuuttaa.
Myös Koskimies kokee olevansa etuoikeutetussa asemassa saadessaan valmentaa tyttökiekkoilijoita – ja olla heille tärkeä aikuinen.
”Koen onnistuneeni, kun ei tarvitse käskyttää tekemään treeniä, vaan tytöt tekevät ne omaehtoisesti. Tai kun he tulevat kertomaan omista tärkeistä asioistaan minulle, että meidän välillämme on sellainen luottamus, se on palkitsevaa”, Koskimies iloitsee.
Nälkä kasvaa taitojen kehittyessä
Pelaajien omat pelinumerot ja oikeat Kärppä-pelipaidat ovat tärkeä osa pelaajaidentiteettiä. Niistä juniorikiekkoilijat ovat toki innoissaan ja ylpeitä, mutta valmentajat tietävät, mikä on ylitse muiden kiekkoinnostuksen ylläpidossa.
”Pelipäivä on juhlapäivä!” Salo ja Koskimies nauravat yhteen ääneen.
Pelinälkä ei ole kiekkojunnuille haitaksi, vaan ruokkii motivaatiota treenata lisää.
”Tavoitteellisuus lähtee pelaajista itsestään. Kun kunto on riittävästi noussut, että jaksaa luistella kaukalossa, on kasvettu henkisesti ja lajitaidot ovat kehittyneet, silloin halutaan hakea voittoja peleistä ja kehittyä lajissa entistä paremmaksi”, Koskimies tietää.
”Myös pettymysten tunteiden käsittelyä opitaan – sehän ei ole aina helppoa aikuisellekaan.”
Pelipäivät eivät aina päädy voittoisasti, joten valmennuksessa harjoitellaan myös pettymysten sietämistä ja niistä yli pääsemistä.
”Tunteiden käsittely on todella tärkeässä roolissa. Ensinnäkin uskalletaan voittaa ja menestyä. Myös pettymysten tunteiden käsittelyä opitaan – sehän ei ole aina helppoa aikuisellekaan. Tappiot kuitenkin pyritään unohtamaan, kun pukukopin ovi menee kiinni, eli urheilu on myös hyvä tilaisuus lapselle ja nuorelle opetella tunnetaitoja”, Koskimies muistuttaa.
”Pettymysten käsittelyä ei ole niin yksiselitteisen helppoa opettaa. Joskus se pettymyksen osoittaminen isosti voi myös olla voimavara”, Salo tietää.
Millaisia valmennuksen perusajatuksia Salolla ja Koskimiehellä on mielessä tulevalle kaudelle?
”Jääkiekon pitää olla ensisijaisesti kivaa – pelaajilla, valmennustiimillä, toimihenkilöillä ja vanhemmilla. Minä tulen tänne siksi, kolme kertaa viikossa, että tätä tehdään lasten vuoksi. Valmennuksen etuoikeus ei ole nauttia lasten ilosta yksin, vaan myös vanhemmat pääsevät osalliseksi lastensa ilosta ja onnistumisista tämän harrastuksen parissa. Se motivoi minua suuresti”, Koskimies vakuuttaa.
”Kyllä allekirjoitan tämän – teemme hyvässä porukassa valmentajien, toimihenkilöiden ja vanhempien kanssa töitä, että sellainen liikunnan ilo ja riemu tarttuisi lapsille ja kantaisi tietysti elämässä mahdollisimman pitkään”, Salo lisää.