Jokaisen panosta tarvitaan uusien koronarajoitusten välttämiseksi – jos tunnet oireita, vältä kontakteja ja hakeudu testiin

Pidetään yhdessä huolta, että yhteiskunta etenee kohti koronaturvallista arkea. Kuva: arkisto/Sanna Krook

Liikunta & terveys

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulun kaupungin hyvinvointipalvelut muistuttaa kaikkia oululaisia siitä, että koronatartuntaan viittaavissa oireissa tulee sairastaa kotona ja välttää kontakteja muihin, jotta tartunnat eivät leviäsi. Samoin jos lapsella ilmenee koronaan viittaavia oireita, hän ei saa mennä kouluun tai päivähoitoon.

Koronatestiin hakeudutaan edelleen, jos et ole saanut kahta koronarokoteannosta tai olet saanut vasta yhden rokoteannoksen, hakeudu näytteenottoon, jos sinulla on koronaan viittaavia oireita. Jos olet sairastanut koronaviruksen aiheuttaman taudin, hakeudu oireisena testiin, jos taudin sairastamisesta on kulunut yli kuusi kuukautta.

Alle 12-vuotias on syytä viedä koronatestiin, jos lapsella on oireita ja hänen tiedetään altistuneen varmistetulle koronatapaukselle edeltävän kahden viikon aikana. Oireinen lapsi tulee testata myös silloin, jos perheessä on rokottamattomia 16 vuotta täyttäneitä tai henkilöitä, joiden immuunisuoja koronaa vastaan on puutteellinen. Vanhempi voi myös viedä lapsen koronatestiin oman harkintansa mukaan, kun lapsella epäillään koronavirusinfektiota.

Maskin käyttö edelleen suotavaa

Jos olet saanut kaksi rokoteannosta, sinun ei tarvitse hakeutua koronatestiin, vaan voit sairastaa kotona. Hakeudu kuitenkin testiin, jos olet sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijä, altistunut koronalle viimeisen kahden viikon aikana, kärsit immuunipuutteesta sairauden tai hoidon vuoksi tai sinulla on muita vakavalle koronavirustaudille altistavia tekijöitä. Koronatestejä otetaan lisäksi voinnin huononemisen takia vastaanotoille hakeutuvilta oululaisilta iästä riippumatta, vaikka he olisivatkin saaneet kaksi rokoteannosta.

Kasvomaskin käyttöä suositellaan joukkoliikenteessä etenkin ruuhka-aikana, koronatestin matkalla ja sieltä palatessa, ulkomailta tullessa, sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstölle ja toimipisteissä asioiville sekä tilanteissa, joissa yhden metrin etäisyyden pitäminen on vaikeaa, jos täysi rokotussuoja vielä puuttuu sekä THL:n määrittelemien merkittävän tautiriskin tilanteissa.

Katso tarkemmat koronaohjeet ja voimassa olevat suositukset sivulta www.ouka.fi/korona