Ikäihmisten liikunnan ABC – monipuolisia vinkkejä kaupungin tarjonnasta

Liikunta & terveys

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Päiväliikkujan kuntokortti on joko uintikortti tai kuntosalikortti. Hinta on 30 euroa kolmesta kuukaudesta. Kortin voi ostaa, jos on työtön, opiskelija, eläkeläinen, myös alle 65-vuotiaat, osatyökyvyttömyyseläkkeellä, omaishoitaja, toimeentulotuella, kuntoutustuella tai opiskelija tai työtön, joka saa sairauspäivärahaa. Korttia voi käyttää arkisin kello 16 asti sekä viikonloppuisin aukioloaikojen mukaisesti.

Uintikortti käy uintiin ja vesivoimisteluihin Oulun kaupungin uimahalleissa. Kuntosalikortti käy uimahallien kuntosalien lisäksi Ouluhallilla ja Oulunsalon liikuntakeskuksessa. Päiväliikkujan kuntokortin voi ostaa liikuntapalveluiden palvelupisteistä tai Oulu10-palveluista. Esitä alennukseen oikeuttava todistus oston yhteydessä. Päiväliikkujan kuntokortti on kokeilu, joka kestää aluksi syksyyn 2022 asti.

Seniorikortti

Seniorikortilla voi käydä kaupungin liikuntapaikoissa kuntosalilla, uimassa ja vesivoimisteluissa arkisin kello 16 saakka. Viikonloppuisin kortti käy myös iltaisin aukioloaikojen puitteissa. Seniorikortti käy myös Tuiran avantouintipaikalle.

Hinta on 30 euroa kuudesta kuukaudesta. Kortin voi ostaa samana vuonna, kun täyttää 65 vuotta. Seniorikortin voi ostaa liikuntalaitosten palvelupisteistä, joista saa myös lisätietoja kortista. Lisätietoja myös p. 044 703 8049 ja 044 703 8100.

Ulkokuntoilupuistot

Oulussa on useita ulkokuntoilupuistoja ja -paikkoja. Suosituimpia ovat Hiirosen fitness-puisto, Ritaharjun fitness-puisto sekä Heinäpään ulkokuntoilupuisto. Erityisesti ikäihmisille suunnattuja paikkoja ovat Tervaporvarin kuntoilupuisto Merijalin rannassa Tuirassa ja Kainuunpuiston kuntoilupaikka Hiirosenkodin lähellä Kaukovainiolla. Tietysti myös useat ladut ympäri Oulua houkuttelevat hiihtämään.

Liikuntaneuvonta

Liikuntaneuvonnassa saat ammattilaiselta maksuttomasti vinkkejä terveyttä edistävään elämäntapaan ja sinulle sopivien liikuntalajien kokeiluun. Tarjolla on myös etäliikuntaneuvontaa.

Ikäihmisille 65+ kohdennettu liikuntaneuvonta, ajanvaraus p. 044 703 8049 (Oulun uimahalli, Oulunsalo, Yli-Ii, Ylikiiminki. Ajanvaraus myös netin kautta osoitteessa oulu.terveytesi.fi.

Liikuntaneuvonta Haukipudas p. 040 514 5028 ja Kiiminki p. 050 379 6711. Ajanvaraus myös netistä.

Liikkumisen apuvälinettä käyttävät ja kaatumisvaarassa olevat ikääntyneet sekä yli 75-vuotiaat: ajanvaraus p. 044 703 5143, Lassintalon seniorikeskus.

KunnonLähde

KunnonLähde on vertaisohjaajien ohjaamia maksuttomia liikunta- ja toimintaryhmiä yli 65-vuotiaille oululaisille. Toimintaan kuuluu esimerkiksi kuntosalia, pallopelejä, jumppaa, keilausta ja senioritanssia.

Ilmoittautumiset ja tiedustelut p. 044 703 5881 ti–pe 8–13.

Yli 65-vuotiaiden maksuttomat vuorot

Liikuntatilojen käyttö on maksutonta yli 65-vuotiaiden ryhmille arkisin klo 7–15. Kaikkien ryhmäläisten on kuitenkin oltava yli 65-vuotiaita ohjaajaa lukuun ottamatta. Ryhmäläisten tulee olla oululaisiin rekisteröityihin yhdistyksiin kuuluvia tai yhdistyksiin kuulumattomien oululaisten jäsenten muodostamia toiminnallisia ryhmiä. Vuoroilla on oltava vastuuhenkilö. Maksuttomuus koskee ryhmän käyttöön ennakkoon myönnettyä säännöllistä kausivuoroa, ei kuitenkaan liikuntapalveluiden ohjattuja ryhmiä. Perumatta jätetyt vuorot laskutetaan.

Uimahallit

Uinnin ja vesijuoksun lisäksi vesivoimistelu on suosittu vesiliikuntamuoto. Oulun uimahalleissa järjestetään viikossa noin 70 vesivoimistelua. Valittavana: Oulun uimahalli, Raksila, Pikkukankaantie 3, Oulu, p. 044 703 8100, Raatin uimahalli, Raatintie 2, Oulu, p. 050 316 6825 sekä Vesi-Jatuli, Jokelantie 20, Haukipudas, p. 050 410 2161.

Ikäihmisten liikuntaryhmät

Liikuntapalvelut järjestää erityisesti ikäihmisille suunnattuja liikuntaryhmiä eri puolilla laajaa Oulua. Tiedustele Oulun ja Oulunsalon ryhmistä p. 044 703 8049, Haukiputaan ryhmistä p. 050 390 0059, Kiimingin ja Ylikiimingin ryhmistä p. 050 379 6711 ja Yli-Iin ryhmistä p. 050 369 2076.

Kuntosalit

Kuntosaleilla järjestetään opastuksia laitteiden käyttöön. Myös uimahallien yhteydessä on kuntosalit.

Tässä yhteystiedot: Ouluhallin kuntosali, Ouluhallintie 20, Oulu, p. 044 703 8080, Oulunsalon liikuntakeskuksen kuntosali, Tuohikuja 6, Oulunsalo, p. 044 703 0640 (Oulu10), Yli-Iin Vorellin kuntosali, Tulisijantie 4, Yli-Ii, p. 044 703 8015 sekä Ylikiimingin kuntosali, Harjutie 11, Ylikiiminki, p. 0400 198 031.

Myös Liikuntaluurista saat tietoa liikkumismahdollisuuksista Oulussa ma–to klo 9–10, p. 08 5584 1707. Katso lisää palveluista myös nettisivuilta ouka.fi/liikunta.