Hoitojonoja puretaan viiden miljoonan euron erillismäärärahalla
OYSissa puretaan hoitojonoja avaamalla kaksi leikkaussalia, joissa leikataan yli kuusi kuukautta hoitoa odottaneita potilaita. Kuva: Pohde
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus päätti hoitojonojen purkamiseen tarkoitetusta erillismäärärahasta. Viiden miljoonan euron summasta 3,6 miljoonaa käytetään somaattiseen erikoissairaanhoitoon ja 1,4 miljoonaa psykiatriaan.
Tiistaina kokoontunut Pohteen aluehallitus hyväksyi hoitojonojen purkamiseen tarkoitetun erillismäärärahan käyttösuunnitelman. Vuoden 2025 talousarviossa hoitojonojen purkamiseen on kohdennettu viiden miljoonan euron erillismääräraha.
”Hoito- ja palvelujonojen purkaminen on yksi tämän vuoden keskeisistä tavoitteistamme”, sanoo hyvinvointialuejohtaja Ilkka Luoma Pohteen tiedotteessa.
Pohteen mukaan hoito- ja palveluvelkaa siirtyi kuntaorganisaatioilta muun muassa koronapandemian ja yliopistosairaaloihin kohdistuneiden työtaistelutoimien aiheuttamana, ja jonot ovat edelleen pitkät. Erikoissairaanhoidon hoitoon pääsy ei toteudu lain edellyttämällä tavalla.
Aluehallitus päätti, että viiden miljoonan euron erillismäärärahasta kohdennetaan somaattiseen erikoissairaanhoitoon 3,6 miljoonaa euroa ja psykiatriaan 1,4 miljoonaa euroa.
Erillismäärä käytetään pääosin oman palvelutuotannon lisäämiseen erikoissairaanhoidossa. OYSissa avataan kaksi leikkaussalia, joissa leikataan yli kuusi kuukautta hoitoa odottaneita potilaita. Pisimmät hoitojonot ovat ortopedian, traumatologian ja gastroenterologian erikoisaloilla.
Pohteen mukaan potilaita ohjataan myös muille hyvinvointialueille potilaan valinnanvapauteen perustuen. Jononpurkua tehdään lauantaisin paikallisen lisätyösopimuksen turvin.
Psykiatrian osalta määrärahaa kohdennetaan käytäntöjen muuttamiseen ja henkilöstön rekrytointiin. Painopistettä siirretään perustasolle ja avohoitoa kehitetään. Kehitettäviä palveluita ovat esimerkiksi perhekeskusmalli, aikuistuvien nuorten hoitomalli ja pitkään sairastavien hoidon jatkuvuusmalli. Pohteen mukaan toimintaa pyritään kehittämään siten, että pitkiä jonoja ei jatkossa muodostuisi.