Päiväkodeissakin tehtiin valotaidetta Lumoon
Lasten valotaidetta syntyi osana hanketta, jolla pyritään vahvistamaan päiväkotien henkilöstön taidekasvatuksen osaamista.
Viikonlopun Lumo-valofestivaaleilla nähdään myös oululaisten 3–6-vuotiaiden lasten valotaidetta. Teoksia on esillä sekä päiväkotien ikkunoissa että osana Valveen Saa kukkia! -yhteisötaideteosta.
Lasten valotaideteokset on luotu kuvataiteenopettaja ja yhteisötaiteilija Pia Leppäsen johdolla Pikku-Ainon, Länsituulen, Oulunlahden ja Tuulikellon päiväkotien ikkunoihin ihasteltaviksi.
Leppänen on toiminut Oulun varhaiskasvatuspalveluiden Taiteen taimet ja kulttuurituutorit -hankkeen taidekasvattajana ja vieraillut päiväkodeissa kouluttamassa henkilöstöä. Vierailujen aikana yhteisötaideteos muovaantui lasten maalaamista ja leikkaamista kukista, joihin kiinnitettiin led-värivalot.
Osa lasten yhdessä tekemistä kukista on mukana Lumo-valofestivaalin Saa kukkia! -yhteisötaideteoksessa kulttuuritalo Valveella. Teos käy dialogia monimuotoisuuden puolesta ja haluaa kukkimalla tuoda myös valoa ja iloa kaikkien kävijöiden mieleen keskelle syksyn pimeää. Teoksen valosuunnittelussa mukana myös valotaiteilija Indrek Virronen.
Leppäsen mukaan teoksen nimi muuntui lasten suussa nopeasti muotoon ”Kaikki saa kukkia”. Yhteisötaiteessa onkin Leppäsen mukaan tärkeää, että kaikilla on paikka ilmaista itseään ja tulla nähdyksi ja jokaisen panosta ja luovaa ilmaisua arvostetaan.
Päiväkodeilla tehdyt teokset ovat nähtävillä päiväkotien ikkunoissa Pikku-Ainon päiväkodissa (Makasiinikatu 6 A), Länsituulen päiväkodissa (Länsituuli 3, Haukipudas), Oulunlahden päiväkodissa (Vesalankuja 1) ja Tuulikellon päiväkodissa (Teknologiantie 10 B)
Taiteen taimet ja kulttuurituutorit -hanke on Euroopan sosiaalirahaston rahoittama. Huhtikuun 2026 loppuun saakka kestävä hanke tarjoaa taidekasvatuksen täydennyskoulutusta Oulun alueen päiväkoteihin.
Lumo aiheuttaa muutoksia liikenteeseen
- Lumo-valofestivaali aiheuttaa muutoksia liikenteeseen ja parkkeeraamiseen 21.–24. marraskuuta. Kirkkokatu suljetaan ajoneuvoliikenteeltä Oulun kaupungintalon edustan kohdalta tapahtuman ajaksi torstai-illasta sunnuntai-iltaan. Myös Kirkkokatu 9:n kohdalla sijaitseva parkkialue on tapahtuma-aluetta ja näin ollen pois käytöstä.
- Lumo-valofestivaali tuo jälleen runsaasti kävijöitä Oulun keskustaan. Kaupunki suosittelee tulemaan mahdollisuuksien mukaan paikalle kävellen, pyörällä tai julkisilla kulkuvälineillä.