Yli 40 vuotta rokannut 22-Pistepirkko Oulussa: Sitkeys juontaa pohjoisista juurista

Mun Oulu haastattelee 22-Pistepirkkoa perjantaina 4. marraskuuta Oulussa, hotelli Apollon aamiaistilassa. Aamiaistarjoilu on loppunut, ja toimittaja istahtaa rauhalliseen nurkkapöytään, tai voisiko sanoa nurkkaan, sillä aluksi paikkaa ei meinata löytää. Onneksi vastaanottovirkailijalle on käyty kertomassa, että paikalla odotetaan Utajärveltä ja Muhokselta ponnistanutta legendaarista rocktrioa.

Ensimmäisenä pöytään saapuu bändin rumpali ja laulaja Espe Haverinen, joka istahtaa seuraan rauhallisesti ja rennosti jutustellen. Pian kosketinsoittaja-basisti Asko Keränen ottaa paikan vastapäätä, iloisena ja energisenä. Hän piirtää lehtiöönsä lyijykynillä jännittäviä värikkäitä kuvia, ja puhelee mukavia.

Viimeisenä, mutta ajallaan, seuraan liittyy laulaja-kitaristi PK Keränen. Kätellessä kaikki kolme sekä hymyilevät että katsovat silmiin – tunnelma on heti alkuunsa lämmin ja välitön. Trio on yöpynyt edellisyön Apollossa, sillä he ajoivat Helsingistä Ouluun jo edellisenä päivänä. Edessä on keikka Oulun Kantakrouvissa. Rokkarit ovat hyväntuulisia ja levänneitä.

Espe: ”Mulle kuuluu hyvää, orkesterille kuuluu hyvää ja ollaan vielä hengissä.”

Uuden levyn jälkeinen aktivoituminen

22-Pistepirkon kauan odotettu ja hartaasti työstetty Kind Hearts Have a Run Run -albumi julkaistiin 7. lokakuuta 2022. Paluu on monen kriitikon ja fanin mielestä ollut onnistunut. Yhtye on saanut viestejä kasvotusten, sähköpostitse ja esimerkiksi Facebookissa. Tuore albumi on tavoittanut ja lämmittänyt myös uutta, nuorempaakin kuulijakuntaa.

Espe: ”Oon yllättynyt siitä, että palaute on ollut näin positiivista ja aktiivista.”

PK: ”Välillä huokuu ihan helpotus siitä, että me saatiin tämä levy tehtyä ja se on otettu näin hyvin vastaan. Se on pelkästään mukava asia.”

Espe: ”Taukojen pitäminen kannattaa. Ihmiset tuntuu vähän innokkaammilta meitä kohtaan. Sääli, että näin myöhään vasta keksittiin tämä.”

Kolme sointua riittää

Tuoreelta Kind Hearts Have a Run Run -levyltä aistii haikeutta, muistelua menneisyydestä, ponnekkuutta tulevaisuutta kohtaan. Levy on hieno kokonaisuus. 22-Pistepirkon hijaiseloon oli toki syynsä. Yksi syy on se, että bändi teki levyä Yarin kanssa, mutta tätä levyä ei koskaan julkaistukaan. Osa tuolle pitkäsoitolle tehdyistä biiseistä löytyy kuitenkin lokakuussa ilmestyneeltä levyltä, mutta eri sovituksina. Välit Yarin kanssa ovat onneksi kunnossa.

Asko: ”Luojan kiitos me ei ajauduttu vihollisiksi.”

Espe: ”Mulla on ideana, että tekisin ensimmäisen soololevyni yhteistyössä Yarin kanssa.”

Toki Pirkkojen tavoite on ollut tehdä jokaiselle albumilleen jotakin uutta.

Espe: ”Jostakin syystä se tuntuu olevan aina sitä samaa vanhaa. Ainahan me ollaan yritetty uudistautua, mutta ei niin että se olisi pakollista. Usein ne samat kolme sointua siellä pyörii.”

Yhteinen panos toimii

Kind Hearts Have a Run Run -kokopitkän tuotti Harri Kerko ja miksasi Totte Rautiainen. Levyllä on annettu tilaa vieraileville soittajille. Sellossa kuullaan improvisaation hallitsevaa Mirkku Mattista. Vierailevat muusikot siivittivät bändiä keksimään jotakin jännää.

Asko: ”Me ollaan sen verran poliiseja, että jos joku ei toimi, niin me sanotaan kyllä. Lopputulos on uudenlaista sointia meidän vanhoista levyistä.”

Levyllä trumpettia soittaa Antero Priha, jonka kanssa Asko on tehnyt aiemmin musiikkia.

Asko: ”Meille on kerääntynyt hyvä paketti muusikoita, jotka haluaa meidän kanssa soittaa.”

PK: ”Minun mielestä miksaaja Totte Rautiaisen panos pitää nostaa esille. Totte osasi tuoda esille asioita, mitkä meitä kaikkia kiinnostaa, kuten modernin rytmimusiikin elementit, hiphop ja kaikki muu. Totte suhtautuu intohimoisesti äänitaiteeseen. Hän oli onnistunut valinta levyn miksaajaksi.”

Espe: ”Totte oli varmaan yksi suurimmista syistä siihen, miksi levystä tuli eri kuuloinen.”

Asko: ”Me voidaan joskus julkaista demoista sellainen varjo-albumi, ja voitte kuunnella että vau, ai nää oliki tämmösiä. Sitten voi sanoa Totelle, että sä joko pilasit tai pelastit sen levyn.”

Maunulan luova yhteisö

Pirkot työstävät levyjään hyvin pitkään ja intensiivisesti.

Asko: ”Sen takia meidän levyt myös kestää aikaa.”

Yhtyeellä on ollut oma Altai Studios Helsingin Maunulassa vuodesta 2005 lähtien.

PK: ”Voidaan soittaa siellä aina kun huvittaa. Se on iso tila, 240 neliötä.”

Asko: ”Siellä on monta huonetta, ja meillä on monta mukavaa vuokralaista, kenen kanssa voidaan tehdä yhteistyötä. Se on tosi kiva.”

Orkesterilla on ehtinyt ollut monta studiota. Aikoinaan kun Espe asui maalla, bändi rakensi studion hänen talonsa yläkertaan.

Asko: ”Jossakin vaiheessa huomattiin, että ollaan aika paljon keskenämme. Tuli idea, että olis mukava perustaa studio tai työhuone kavereiden kanssa. Meidän ympärillä oli monta ihmistä, joilla oli sama unelma ja toive. Sit se paikka löyty, ja se oli hyvä.”

”Voin kuvitella että, varmaan on ihana palata takaisin siihen samaan rytmiin ja akustiikkaan, josta on kotoisin.”

Asko Keränen

Muhoksen lukion vapaa spiritti

Samana vuonna syntyneet Asko ja Espe tapasivat lukion 1. luokalla. Espe on Muhokselta, Keräsen veljekset Utajärveltä.

Asko: ”Se oli ihanaa, että maailma avartui lukioiässä. Onneksi päästiin Utajärveltä.”

PK: ”Ymmärtääkseni Muhoksen lukio oli tuolloin aika hyvä, erityisesti spiritiltään.”

Asko: ”Näinpä. Idea oli, että ei pelkkä numero. Vapaamielisempää. Se oli erittäin hyvä paikka, ja me saatiin leikkiä siellä kaikessa rauhassa.”

Oulussa tuli kuitenkin käytyä usein 1970-luvun loppupuolella. Liftillä kuljettiin paljon.

Asko: ”Mehän ollaan myös punkrokkareita ja Oulussa oli ihan oma punkrock-skene. Tänne me tultiin usein, ja täällä oli konsertteja siellä sun täällä. Xtaasi-bändillä oli Toppilassa treenis, jossa hengailtiin. Ne kävi myös meidän luona Utajärvellä. Iissä oli myös omat punk-meinigit. Se oli kivaa.”

Akustiikka josta on kotoisin

Kolmikko muutti yhdessä Helsinkiin vuonna 1985. Espellä ei ole ollut käyntiä kotiseudulla, koska molemmat vanhemmat kuolivat muutama vuosi sitten. Yksi siskoista asuu Oulussa, mutta ei ole tullut käytyä kuin keikkoja soittamassa.

Asko: ”Me ollaan PK:n kanssa käyty, kun isä ja äiti asui Utajärvellä. Mutta aika harvoin, kun välimatkaa kuitenkin on.”

Vuosien varrella muusikot eivät ole kaivanneet takaisin pohjoiseen.

Asko: ”Helsinki on meille hyvä.”

Ennen hän ei tajunnut pohjavirettä, jonka myötä muutetaan takaisin kotiseudulle.

Asko: ”Nyt mä tajuan sen hyvin. Voin jopa kuvitella – varmaan ihana palata takaisin siihen samaan rytmiin ja akustiikkaan, josta on kotoisin.”

PK: ”Ei ainakaan toistaiseksi ole tullut mieleen muuttaa takaisin.”

Viime kesänä kotikylällä Utajärven Järvikylässä käydessään veljekset havahtuivat tyhjään tilaan, hiljaisuuteen ja siihen, ettei ole edes katuvaloja.

Asko: ”Mä tykkäsin. Se oli ihanaa – mun nuoruus oli tämmöinen, eli tosi mukava.”

Espe: ”Se voi olla että se kuuluu sun musiikissa?”

Asko: ”Se voi olla, haha! Siellä on paljon sitä että hei, miksei täällä oo mitään!”

Se kummallinen parvekekeikka

Joskus 1980-luvun alkuvuosina Pirkot vetivät Oulussa oudon parvekekeikan, josta kerrottiin äskettäin Gramexpress-lehdessä. Emmaus-yhdistyksen porukka suhtautui trioon suopeasti, joten bändi esiintyi muutamissa yhdistyksen tapahtumissa.

Asko: ”Me oltiin osa sitä jengiä, ja keikkailtiin tietysti ihan missä vaan saatiin esiintyä.”

Espe: ”Oiskohan niillä ollut Beatles innoittajana, että ne yhtäkkiä kysyi meitä soittamaan parvekekeikan.”

Kyseessä oli siis normaali huoneistoparveke, ja yleisö istui pihalla kuuntelemassa – ainakin katselemassa, sillä siitä ei ole varmuutta, miten hyvin soitto heille kantautui.

Espe: ”Sinne me ahtauduttiin ja siellä vedettiin sitten. Tuuli otti symbaaleihin niin, että ne meinas lähtee lentoon.”

Asko: ”Ne piti kirpputoria ja järjesti tapahtumia. Ne oli mukavaa porukkaa, ja tuo aika oli hauskaa.”

Älkää pyöräilkö päälle

Asko kertoo, että ensimmäisenä Oulusta tulee mieleen Radiopuhelimet-bändi. Toisena tulee mieleen tietty verkkaisuus.

Espe: ”Baarit näyttää olevaan myöhään auki, tää hotellin karaokebaarikin kuuteen. Onkohan ne oululaiset vähän sitkeempää porukkaa sitten?”

Asko: ”Turnauskestävyyttä?”

PK: ”Mulla on säilyny positiivinen käsitys Oulusta. Pohjolan valkea kaupunki.”

Asko: ”Me hengattiin täällä kyllä aika paljon aikoinaan.”

Espe: ”Täällä tulee aina niin kotoisa olo. Kun ajoin taksia kymmenen vuotta Helsingissä, niin jos tuli oululainen asiakas, niin tuli aina semmoinen rento ja lupsakka olo. Minäkään kun en oo hirveän sosiaalinen asiakkaiden kanssa.”

PK: ”Musta on mahtavaa, ku ihmiset puhuu murteita. Kyllä maailmaan murteita mahtuu.”

Asko: ”Mä tykkään siitä että Oulu on pyöräilykaupunki. Välillä nuo pyöräilee kyllä aika lujaa, että on vähän että häh, onhan tää munki paikka.”

Espe: ”Kävin aamulla tuossa apteekissa, niin kyllä ne yritti epätoivoisesti ajaa pyörillä mun päälle.”

Vaihtelu virkistää

Haastattelupäivän keikkapaikka Kantakrouvi on Pirkoille uusi tuttavuus.

PK: ”Mukava soittaa välillä muualla kun Nelivitosessa.”

Asko: ”Joo, vaihtelu on hyvä.”

Uudelleen aktivoitumista ennen yhtye oli keikkatauolla nelisen vuotta.

Espe: ”Ei me hirveästi siinä nähty. PK ja Asko teki soololevyt. Mä ajoin taksia, että sai rahaa jostakin.”

Asko: ”Mä reissailin siellä sun täällä.”

Ulkopuolisista bändin tauko saattoi tuntua pitkältä. Hengähdystauko tuli tarpeeseen, eikä mikään mennyt poikki tai rikki.

PK: ”Se oli ensimmäinen tauko, joka me ollaan koskaan pidetty. Me ei olla koskaan tuota ennen pidetty sellaista ihan kunnollista taukoa.”

Espe: ”Plus, että se tuntui varmaan pitkältä siksi, että edellinen levy tuli vuonna 2011, 11 vuotta sitten. Ja me vaan keikkailtiin siinä välillä.”

Pitkäikäisyys lähtee turvaverkosta

On aika harvinaista, että bändi on kasassa 40 vuotta, ja vielä harvinaisempaa, että alkuperäisellä kokoonpanolla. Toisinkin voisi olla.

PK: ”Me ollaan hengissä.”

Asko: ”Meillä on sopivanlaisia ihmisiä tässä kolmikossa, ja ympärillä. Me pidetään toisista huolta.”

PK: ”Joo, itsekkäästä meiningistä ei tuu mitään.”

Asko: ”Eikä mun mielestä oo edes kaunista elämää sellainen itsekseen painaminen – ei, ei.”

Bändi on perhe. Triolla on ympärillään paljon henkilöitä, jotka pitävät toimintaa elinvoimaisena ja pystyssä, kuin liimana toimien. Kolmestaan hommasta ei tulisi oikein mitään.

Asko: ”Esimerkiksi miksaaja Jari Tuukkanen, Tiina joka myy meidän merkkareita ja huolehtii monesta muusta asiasta. Meidän uusi teknikko Jaakko Kujala, Mäksä tekee valoja, Pössi myy keikkoja, joku pitää kirjaa… Sitten on meidän perheet.”

Espe: ”Tiivistäen voimme sanoa, että olemme Suomen Grateful Dead, jolle bändi oli suuri perhe.”

PK pohdiskelee syitä 22-Pistepirkon pitkäikäisyydelle. Tähän liittyy myös vaikkapa avun tarve. Jos jollakin kolmikosta on meneillään huono kausi, niin häntä autetaan.

PK: ”Kun orkesteri on lyönnissään, siitä saa valtavasti voimaa ja elämän sisältöä, et se antaa motivaatiota ja tarkoitus ponnistella bändin hyvinvoinnin eteen. Me tiedetään, että meillä on asia, jonka puolesta me yhdessä tehdään tätä. Sit ku homma oikein loimuttaa, niin me saadaan siitä semmosta herkkua, mitä on aika vaikea löytää yhtään mistään muualta. Se on arvokasta toimintaa, mitä orkesteri parhaimmillaan tuottaa.”

Asko: ”Eikä tää aina oo helppoa. Joskus tää on tosi raskasta, ja vaikka jos kahella ihmisellä on huonosti asiat, niin se yks ihminen joutuu todellaki raapimaan. Mut toisaalta me ollaan sitkeitä ihmisii ja meillä on turvaverkko ympärillä. Me ollaan sopivia ihmisiä toisillemme ja jos tästä pidetään huolta, niin me pärjätään tän kans.”

Äsken soitti keikkamyyjä ja kertoi että meidän Tukholman keikka on myyty loppuun.”

PK Keränen

Sitkeys saatiin perintönä

Mistä kolmikon sitkeä luonne sitten tulee?

Espe: ”Sukujuurista!”

Asko: ”Niin, sieltä se varmaan tulee. Meidän isät ja äidit on opettanu meille työnteon.”

PK: ”Se tulee sieltä.”

Asko: ”Jos kattoo niitä, niin herranjumala mitä touhupettereitä ne on olleet! Ja ne on lähteneet todella köyhistä oloista. Ne on pula-ajan lapsii.”

PK: ”Lähtökohtaisesti kotona annettiin ymmärtää, että pitää tehdä. Meille sanottiin: ”Pojat, pitää tehdä.” Ja jos jotakin vuosien varrella oon oppinut, niin ihmettelen yleistä vaatimusta siitä, että kaikkien asioiden pitäis olla helppoja. Miten vitun lailla se on mahdollista? On se myöskin niin, että aika monen asian sä saat tehtyä jos jaksat uurastaa. Jos sä pysyt hengissä, sulla on koti ja sulla on ruokaa ja työyhteisö missä pärjäät ja yrität olla vastuullinen siinä, niin aika monia asioita saa tehtyä. Harvalla ihmisellä elämä on helppoa, niin sen toitottamisen vois lopettaa. Se ois kiva jos on mukavaa, miellyttävää eikä silleen raastavaa. Helppouden mankumista mä en aina tajua.”

Jos asioiden eteen ei tarvitse ponnistella, ei lopputuloskaan tunnu välttämättä hääppöiseltä.

PK: ”No jotenkin näin.”

PK: ”Orkesterin tauon aikaan lueskelin ihan terapiamielessä artistien elämänkertakirjoja. Kaikissa oli kuin sisäänkirjoitettuna tarina, että ne on ihan helvetin sitkeitä ja ne on tehneet ihan hulluna töitä. En nyt palvo sitä raatamista… Mutta niin se taitaa vaan mennä.”

Vihdoinkin omat hotellihuoneet

Vuosikymmenten kova työ palkitaan. Yhtye ei varmasti olisi jaksanut painaa yli neljääkymmentä vuotta, jos tekeminen ei olisi ollut kivaa. Jos ei olisi ollut hyviä keikkoja, uskollisia faneja, arvostettuja levyjä.

PK: ”Sehän on mahtavaa vielä neljänkymmenen vuoden päästä saada soittaa rokkibändissä! Istuskella hotellin lobbyssa ja juoda kahvia. Ja meillä oli vihdoin ja viimein kaikilla omat hotellihuoneet! Ihan luksushommaa. Tästä perspektiivistä voihan tää olla rankkaa ja raatamista, mutta onhan tää aika kivaakin.”

Menihän siinä toki vähän aikaa, että omat huoneet irtosivat, mutta nyt tämä ylellisyys on totta.

Espe: ”Perse tietenkin puutuu, mutta en mä valita.”

PK: ”Joo, ei se tunnu yhtään lyhyemmältä se matka Helsingistä tänne kuin aikaisemmin.”

Melkein ranskalaistuneet

Kolmikolta kysytään, olisiko heidän ollut mahdollista luoda näin pitkä ja arvostettu, omannäköinen ja rehellinen ura, jos he olisivat jäänetkin pohjoiseen. Kaikki vastaavat napakasti kuin yhdestä suusta: ei.

Asko: ”Ei, ei. Ei mun mielestä.”

PK: ”Me muutettiin Helsinkiin sen takia, että siellä on lentokenttä ja sit pääsee… ponks. Ja sit on satama vieressä, ponks! Vaikka se saattaa kuulostaa pöhköltä tai naiivilta ajatukselta, niin näin sitä miettii.”

22-Pistepirkko ajatteli jo alusta alkaen, että he haluavat soittaa muuallakin kuin Suomessa.

PK: ”Jos se kansainvälinen keikkailu ei olis onnistunut, niin vaikka me sisukkaita ollaanki, niin en usko, että me oltais neljääkymmentä vuotta jaksettu soittaa.”

Espe: ”Plus levy-yhtiö ja keikkamyyjä oli siihen aikaan pääkaupunkiseudulla.”

Vuonna 1985 piti olla fyysisesti paikalla ja tavoitettavissa, että homma lähti rullaamaan. Yhtye harkitsi jopa Ranskaan muuttamista.

PK: ”Käytiin kattoon jopa asuntoa sieltä.”

Espe: ”Sillon 1990-luvun alkupuolella meillä oli aika hyvä meno Ranskassa, ja sitte ne sano, että se vaatii sen muuton, ja siitähän olis lyhyempi matka Englantiin ja muuallekin. Vakavasti me sitä suunniteltiin, mutta se sitten jäi.”

Luvassa keikkarikas vuosi 2023

PK: ”Äsken soitti keikkamyyjä ja kertoi että meidän Tukholman keikka on myyty loppuun.”

Asko: ”Jes!”

Maaliskuulle 2023 on rakenteilla Saksan kiertue.

PK: ”Joulukuun 9. päivä on viimeinen keikka tälle vuodelle. Ens keväänä ulkomaan keikat ja kesällä Suomessa. Eli vuosi 2023 on meille se keikkavuosi.”

Lämmittelyä ensin Suomen kamaralla ja sitten pankin räjäytystä muualla?

Asko: ”Tiiätkö, nykyään on ihan yhtä mukava soittaa missä vaan. Ennen, kun oli harvinaista päästä soittamaan ulkomaille, se oli ihmeellistä. Nyt on todella ihana soittaa mis vaan. Pienissä paikoissa, isoissa paikoissa – kaikki käy.”

PK: ”Kaikki käy. Aikoinaan sitä ajatteli, että ulkomailla on tosi erilaista. Siellä voi olla eri vivahteet ja kulttuuriympäristöt, mutta loppujen lopuks on ihan sama missä sä soitat. Sä soitat ihmisille kappaleita toivottavasti niin hyvin, että ne jotenki resonoi.”

Espe: ”Sama juttu.”

Asko: ”Sit jos ois Marsissa keikka, niin vois tuntuu vähän aikaa erilaiselta.”

Mutta siihenkin tottuisi.

Projekteja Pirkkojen ulkopuolella

Kolmikolla on Pirkkojen lisäksi muitakin projekteja. PK Keräseltä ilmestyi vuonna 2020 ensimmäinen sooloalbumi Serobi Songs. Hän julkaisi kesällä 2022 Out Tonight -singlen haitaristi Leija Lautamajan kanssa. Heidän duonsa nimi on The Moontwins.

PK: ”Se on hauskaa hommaa. Itseasiassa tänään on meidän Sadder Than Sad -biisin julkaisupäivä. Seuraavana meidän ois tarkoitus tehdä ensimmäinen levy. Tavoitehan on, että tästä toiminnasta tulee mun toinen työpaikka Pistepirkkojen ohelle. Eli teen myös soolokeikkoja ja duokeikkoja Leijan kaa.”

Espe: ”Mulla on 12 biisiä ja 43 minuuttia omaa musaa, joka pitäs vaan tehä pois kuleksimasta. Biisit ei oo vielä valmiita, mutta olemassa. Mutta eipä mulla kiire oo, pikku hiljaa.”

Asko: ”Mä teen Anteron kanssa kolmatta levyä. Sit mä teen soololevyn ja tota, sit Katilla on nyt lapset, mutta jossain vaiheessa mä alan tekemään hänen kanssaan uuden levyn.”

Asko Keräsen ja Kati Salon (Kati & Asko) jo kauan aikaa valmiina ollut 3 Step Andy -albumi ilmestyi keväällä 2022. Asko tekee tuon levyn kappaleisiin, kuten myös Pistepirkkojen kappaleisiin, musiikkivideoita.

Asko: ”Mun lapset on jo vanhoja ja mä oon jo kuuskymppinen, mun ei tarvi miettiä mitä ihmiset miettii niin mä oon tosi ahkera ja kekseliäs. Kaikennäköistä mä touhuan, oon kova touhupetteri.”

Asko on piirtänyt koko haastattelun ajan värikynillä, mutta tussit ovat hänen juttunsa. Myös öljyliidut ovat mieluisia, koska niissä on sekä kontrollia että vapautta.

Asko Keräsen töitä voi käydä ihastelemassa 30. marraskuuta saakka Helsingissä, Kamiter-Arsin tiloissa (Kaarlenkatu 12, Helsinki). Näyttely on yhteisnäyttely Anja Närän kanssa.