Vuoden viimeinen PikiTalk tutkailee, onko oravanpyörässä käsijarrua

Kaupungin viestintäjohtaja Mikko Salmen ja teatterin toimitusjohtaja Anu-Maarit Moilasen johdolla pureudutaan tällä kertaa työelämän kiihkeyteen ja vapaa-ajan häilyvyyteen. Kuva: Anu-Maija Kärjä

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Nykypäivän työelämä tuntuu välillä karusellilta, jonka vauhti kiihtyy ja kiihtyy.

“Työmäärän arvioiminen on nykyisin yhä vaikeampaa ja vaikuttaa, että muun muassa sähköisten viestintäkanavien määrä on tuonut työn lähemmäs vapaa-aikaa. PikiTalkissa vedetään rajaa työn ja vapaa-ajan välille, ettei käy kuten Vataselle Jäniksen vuodessa”, Oulun teatterin toimitusjohtaja ja PikiTalkin vetäjä Anu-Maarit Moilanen toteaa.

Yhä jatkuva koronakriisi etätöineen ja sosiaalisen eristäytyneisyyksineen on pahentanut tilannetta entisestään.

”Korona-aika on venyttänyt ihmisten mieliä ja jaksamista poikkeuksellisella tavalla. On kiinnostavaa päästä keskustelemaan huippuasiantuntijoiden kanssa siitä, miten joustava mielemme on ja kauanko jaksamme venyä. Voiko koronasta seurata jotain hyvää? Upeata, että voimme huipentaa tämän vuoden PikiTalkin juuri tähän teemaan”, kommentoi Oulun kaupungin viestintäjohtaja ja toinen PikiTalkin vetäjä Mikko Salmi.

PikiTalkissa ovat keskustelemassa ohjaaja Eljas Liinamaa, Oulun terveysjohtaja Jorma Mäkitalo ja psykologi Soili Poijula.

Jaksamisen teemaan sukelletaan myös 2. huhtikuuta 2022 Oulun teatterissa ensi-iltaan tulevan Jäniksen vuosi -näytelmän otteiden myötä.

Kolme näkökulmaa oravanpyörään

Helsinkiläinen teatteriohjaaja Eljas Liinamaa pakeni oravanpyörää ennen kuin edes ehti sen kyytiin. Liinamaa muutti teatterikorkeakoulusta valmistuttuaan Ounasjoelle harjoittamaan hallittua erakoitumista ja työskentelemään Lapin Alueteatterille. Jäniksen vuotta hän on Oulun teatterille työstänyt pian pari vuotta luonnonvoimien tummanpuhuvan huumorintajun ehdoilla – kuten teokseen toki sopii.

Oulun terveysjohtaja Jorma Mäkitalo aloitti työssään 1. maaliskuuta 2020, ja sukelsi suoraan syvään päähän koronapandemian puhjettua. Ensimmäisen tilannekuvan Mäkitalo esitti kaupungin johtoryhmälle oltuaan töissä vasta viikon. Työtunteja on koronakriisissä kertynyt, mutta palautumisestakin on täytynyt pitää huolta.

Mäkitalon keinot palautumiseen ja työssä jaksamiseen ovat töiden priorisointi, joustavuus molempiin suuntiin sekä aikaa vaativat harrastukset. Mäkitalo on työterveyshuollon erikoislääkäri, lääketieteen tohtori ja hän on työskennellyt aiemmin terveystalon alueellisena johtavana työterveyslääkärinä, työterveyslaitoksella tutkimus- ja palvelukeskuksen johtajana ja kuntoutuspalveluja tarjoavassa Vervessä tutkimusjohtajana.

Soili Poijula on psykologi, kouluttajapsykoterapeutti, kriisi-, trauma- ja katastrofipsykologian erityisasiantuntija, työnohjaaja, tutkija ja tietokirjailija. Poijula on toiminut koronapandemian aikana henkisen työhyvinvoinnin kouluttajana ja työnohjaajana valtakunnallisesti yritys-, julkis- ja järjestösektorilla ja muun muassa hyvinvointikuntayhtymässä.

Poijula on työskennellyt traumaattisten tapahtumien uhrien, omaisten ja auttajien auttamisen kehittäjänä 1990-luvulta alkaen. Hänen Resilienssi-tietokirjansa kriisikestävyydestä ja muutosjoustavuudesta julkaistiin vuonna 2018.

Mikä on PikiTalk?

  • PikiTalk on Oulun teatterin ja Oulun kaupungin syyskuussa alkanut tapahtumakonsepti, erilainen after work -hetki, jossa yhdistyvät syvällinen keskustelu, kiivas väittely ja pulppuava puhe. PikiTalk tarttuu ikuisuusteemoihin: synti, sisu, himo, hulluus. Samat teemat nähdään Oulun teatterin ohjelmistossa.
  • PikiTalkin tunnelmaa ja keskustelua virittävät Oulun kaupungin viestintäjohtaja Mikko Salmi ja Oulun teatterin toimitusjohtaja Anu-Maarit Moilanen.
  • PikiTalk – Nopeammin, tehokkaammin, enemmän! Onko oravanpyörässä käsijarrua? 
  • Pe 10.12. klo 17 alkaen, ovet ja bistro aukeavat klo 16
  • Oulun teatterin Pikisalissa, Kaarlenväylä 2
  • PikiTalk on anniskelun vuoksi K–18. Tilaisuus on maksuton eikä ennakkoilmoittautumista tarvita.
  • koronapassi vaaditaan

Lue myös