Virtuaalitaikuri ja muut etätapahtumien luojat jakavat kokemuksiaan – valmennus alkaa pian

Joni Pakanen on uhrannut valtavat määrät aikaa ja rahaa Virtuaalitaikurin studion rakentamiseen. Suunnanmuutos kannatti, sillä Pakasen kalenteri on nyt koronasta huolimatta täynnä.

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Sanna Riikka Johanna Häyrynen

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Taikuri Joni Pakasella on kiireisempää kuin koskaan. Hän on tänä syksynä lanseerannut Virtuaalitaikuri-konseptin, ja pikkujoulukaudella keikkoja saattaa parhaimmillaan olla kolme saman illan aikana. Keikkoja on kyselty Iso-Britanniaa ja Baltian maita myöten.

”Maailma on ihan uudella tavalla auki. Olen kiitollinen, että keikkoja on näin paljon. Ilman virtuaalitapahtumia olisi ollut hankala selvitä tästä ajasta”, oululaislähtöinen Pakanen sanoo.

Kun live-tapahtumat keväällä peruuntuivat, hän ryhtyi harjoittelemaan striimausten tekemistä. Pakanen päätti kunnolla panostaa virtuaalitoteutukseen, kun keikat peruuntuivat myös syksyltä.

”Tuntimäärä, jonka olen studion rakentamiseen laittanut, on hurja. Pohjatiedot tekniikasta ja tuotannoista ovat auttaneet”, kertoo taikuri, joka on aikoinaan valmistunut Oulun ammattikorkeakoulusta mediatuottajaksi.

Hän uskoo, että virtuaaliset toteutukset ovat tavalla tai toisella tulleet jäädäkseen tapahtuma-alalle.

Minkälaisia tapahtumat tulevaisuudessa ovat?

Joni Pakanen on yksi vierailijaluennoitsijoista BusinessOulun ja Oulun kulttuuritapahtumayhdistyksen Elämysten tapahtumamaakunta -hankkeen valmennusohjelmassa. Viisiosaisen webinaarisarjan otsikko kuuluu Miten tuottaa onnistunut virtuaalitapahtuma?

”Tarkoituksena on vaihtaa korona-aikana eri puolilla Suomea toteutetuista virtuaalitapahtumista kokemuksia, mitä kannattaa tehdä ja mitä ei”, taustoittaa luovien alojen yrityskehitysasiantuntija Heikki Tunkkari BusinessOulusta.

Pakasen tavoin myös Tunkkari uskoo, että virtuaalitapahtumat ovat tulevaisuudessa yksi vaihtoehto live-tapahtumien rinnalla. Siksi virtuaalitapahtumien toteuttaminen kannattaa ottaa haltuun.

”Esimerkiksi eri alojen messutapahtumista kaikki tuskin ovat enää pelkästään perinteisesti toteutettuja. Ennen piti lentää vaikkapa pelialan messuille Yhdysvaltoihin, varata matkat ja majoitukset. Nyt voi osallistua virtuaalisesti.”

Miten tuottaa onnistunut virtuaalitapahtuma? -tapahtumajärjestäjän valmennusohjelma

Keskiviikko 9.12.2020: Kokemuksia onnistuneen virtuaalitapahtuman järjestämisestä elokuva-alalla, Sodankylän elokuvajuhlat, Ari Lehtola

Keskiviikko 16.12.2020: Kokemuksia onnistuneen esittävän taiteen virtuaalitapahtuman järjestämisestä, Virtuaalitaikuri Joni Pakanen

Keskiviikko 13.1.2021: Kokemuksia onnistuneista musiikin hybriditapahtumien järjestelyistä, Elävän musiikin klubi ja tapahtumatalo G Livelab Tampere

Keskiviikko 20.1.2021: Kokemuksia onnistuneen virtuaalisen musiikkifestivaalin järjestämisestä, Virtual Nummirock 2020

Sarjan päättää myöhemmin ilmoitettava webinaari virtuaalitapahtuman teknisestä toteutuksesta.

Lue lisää BusinessOulun sivuilta.

Ilmoittaudu Lyytissä.