Vilkas karavaanarikesä on tuonut harrastuksen pariin uusia tulijoita

Virpiniemessä sijaitseva SF-Caravan Rantasarka tarjoaa karaanareille vehreät ja rauhalliset puitteet. Kuvat: SFC Rantasarka

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

”Joukossa on ihanasti nuoria ja lapsiperheitä, jotka ovat nyt lähteneet ulkoilemaan ja kokeilemaan tämän harrastuksen parissa”, kertoo SF-Caravan Oulun Seutu ry:n puheenjohtaja Pirjo Kuisma.

”Onneksi meillä onkin lapsille paljon tekemistä. Hienoa, kun kuulee lasten ääntä tuolla mennen tullen.”

”Norjalaisten määrä on myös lisääntynyt, koska norjalaiset matkustelevat kotimaansa lisäksi Suomessa, kun he tänne turvallisesti pääsevät”, kertoo Kuisma.

Tulijoita on riittänyt niin Virpiniemessä kuin Nallikarissakin

Kävijämäärät ovat Rantasarassa olleet tänä kesänä normaalia suurempia, eikä hiljentymistä ole vielä näkynyt.

”Heinäkuu on meillä tavallisestikin aika vauhdikas, mutta nyt kausi on jatkunut vielä pidempään”, kertoo Kuisma.

”Mitään tarkkoja lukuja en osaa vielä sanoa, mutta väkeä on käynyt enemmän kuin normaalisti. Kesäkuun lopulla ja heinäkuun aikana haettu paljon aikaisempaa useammin niin kutsuttuja ’ihan viimeisiä paikkoja’”, Kuisma kuvailee.

Ilmakuva SF-Caravan Rantasarasta

”Muutamana iltana alue on ollut täynnä, sillä vaunuja ei voi ottaa alueelle enemmän kuin on paikkoja – paloturvallisuus täytyy säilyttää.”

Onneksi tupa on kuitenkin täyttynyt vasta illasta, joten ketään ei ole tarvinnut käännyttää portilta. SFC Rantasarka tekee myös yhteistyötä Nallikari Campingin kanssa, joten asiakkaita voidaan ohjailla tilanteen mukaan alueiden välillä.

Telttailijoita SF-Caravan Rantasaran alueella

”Lisäksi telttailijoiden määrä on myös lisääntynyt entisestään, ja olemmekin luoneet myös telttapaikkoja lisää. Suunnittelua telttapaikkojen osalta jatketaan”, kertoo Kuisma.

Karavaanarielämän uudet tulokkaat ohjataan liiton jäseniksi

Karavaanarielämää aloittavat eivät välttämättä vielä tiedä kaikkia harrastukseen liittyviä vinkkejä ja yhteisöjä, joten heitä neuvotaan Rantasarassa eteenpäin.

”Tänä vuonna on kaikkiaan ollut hyvin paljon uusia tulijoita. Sellaisia, jotka eivät ole meidän alueellamme käyneet, ja jotka ovat vasta kokeilemassa harrastusta”, Kuisma kertoo.

”Neuvomme uusia tulijoita aina liittymään valtakunnallisen SF-Caravan ry:n jäseniksi, koska jäsenyyteen kuuluu erilaisia etuja leirintäalueilla. Niistä löytyy lisätietoa karavaarit.fi -sivustolta”, valottaa Kuisma.

SF-Caravanin alueilla onkin yleensä kotoisa ja turvallinen tunnelma, koska karavaanarit tuottavat palveluita toisille karavaanareille.

”Se on talkootyötä. Meilläkin kesäkausipaikkalaiset tekevät kaikki kesän aikana kolmen vuorokauden isännyyden”, kertoo Kuisma. Näin pystytään myös pitämään hinnat kohtuullisina.

Tuunattuja vaunuja ja busseista rakennettuja matkailuautoja

Karavaanariharrastus myös elää ajassa ja nuorempi väki on tuonut siihen omat mausteensa.  

”Nykyään on tyypillistä, että erityisesti nuoret ostavat käytetyn vaunun, ja tuunaavat sen sisätilat oman mielensä mukaisiksi”, kertoo Kuisma.

Jotkut uusivat vaunusta sisustuksen, viitseliäimmät tuunaavat jopa auton ja vaunun mätsäämään ulkomuodoltaan yhteen.

”Pari päivää sitten alueella oli upea sininen Cadillac, jonka kanssa vaunu oli tuunattu prikulleen yksi yhteen”, kuvailee Kuisma.

”SF-Caravanilla on kerhotoimintaa, ja sieltä löytyy nostalgiakerho, joka tuunaa vaunuja ja autoja nimenomaan retrotyylisiksi”, kertoo Kuisma.

Perinteisten asuntovaunujen ja -autojen lisäksi caravan-alueilla nähty tänä kesänä myös monenlaisia persoonallisia vanhoista busseista tuunattuja menopelejä.