Venäläisten hirttämästä Taavetti Lukkarisesta tehtiin marttyyri itsenäisessä Suomessa – hirttopaikan muistomerkki on yhä Kontinkankaalla

Oulun Kontinkankaalla, sairaalanrinteellä on mäntymetsä, missä yksi puu on huomiota herättävä. Tätä puuta ympäröi graniittijalustalle asetettu metalliaita. Aidassa oleva teksti kertoo, että venäläiset hirttivät aktivisti Taavetti Lukkarisen kyseiseen puuhun lokakuussa 1916 ja hautasivat hänet puun juurelle. Lukkarisen ruumis siirrettiin Oulun hautausmaalle vuonna 1917.

Oulun yliopiston arkeologit, filosofian tohtori Janne Ikäheimo ja filosofian tohtori Tiina Äikäs ovat tutkineet hirttopaikkaa. Heidän artikkelinsa Taavetti Lukkarisen hirttopuu muistamisen ja perinnöllistymisen paikkana julkaistiin Suomen Museo -lehdessä vuonna 2018.

Kirjailija Joni Skiftesvik julkaisi vuonna 1987 romaanin Isäni, sankari, jonka päähenkilön Taavetti Vakkurin esikuva oli Taavetti Lukkarinen. Skiftesvik oli kuullut Lukkarisesta ensimmäisen kerran isoäidiltään. Hän aikoi ensin kirjoittaa tietokirjan Lukkarisesta, mutta hän kirjoitti romaanin lopulta, koska Lukkarisesta oli saatavilla liian vähän tietoa.

”Minun Taavettini sortuu puun ja kuoren välissä venäläisten urkkijaksi. Lukkarisella ei ollut tätä roolia”, Skiftesvik kertoo romaanistaan.

Karanneiden sotavankien auttaminen paljastui

Taavetti Lukkarinen oli syntynyt Nilsiässä vuonna 1884. Hän asui myöhemmin Lautiosaaressa, nykyisessä Keminmaassa ja työskenteli metsätyönjohtajana. Hänen kohtaloonsa vaikutti se, että ensimmäinen maailmansota syttyi vuonna 1914. Tässä sodassa Saksa, Itävalta-Unkari ja Turkki taistelivat Venäjää vastaan, mutta Suomi oli vielä Venäjään kuulunut suuriruhtinaskunta.

Monet venäläisten vangiksi jääneet sotilaat yrittivät paeta Suomen kautta puolueettomaan Ruotsiin. Lukkarinen oli yksi suomalaisista, jotka auttoivat karanneita sotavankeja. Hänen toimintansa paljastui junamatkan aikana Lapissa joulukuussa 1915, kun konduktöörit siirsivät tavaravaunussa ollutta Lukkarisen rekeä. Rekeen piiloutuneet kolme saksalaista sotavankia jäivät kiinni, mutta Lukkarinen onnistui pakenemaan Ruotsiin.

Lukkarinen palasi Suomeen vuonna 1916. Hänellä oli jälleen epäonnea, kuten Janne Ikäheimo ja Tiina Äikäs kertovat tutkimuksessaan.

”Huolimatta väärennetyistä henkilöpapereista ja käsiaseesta virkavalta pidätti hänet ilman vastarintaa Oulun lähistöltä 6. kesäkuuta 1916”, he toteavat.

Taavetti Lukkarisen hirttopuita oli kaksi

Taavetti Lukkarinen odotti tuomiotaan eristettynä Oulun lääninvankilassa. Perimätiedon mukaan Oulun läänin kuvernöörin Axel Fabian af Enehjelmin mielestä Lukkarinen oli niin vaarallinen, että tämä ei saanut tavata perhettään. Venäläinen sotaoikeus tuomitsi Lukkarisen kuolemaan maanpetoksesta.

”Lukkariselle langetettiin kuolemantuomio verraten vähäisestä rikkomuksesta. Häntä kohdeltiin näytösoikeudenkäynnissä – jos edes sellainen järjestettiin – kuin terroristia, mikä hän ei kuitenkaan ollut. Venäläiset halusivat tehdä hänestä varoittavan esimerkin vehkeilystä esivaltaa kohtaan langettamalla hänelle kuolemantuomion”, Joni Skiftesvik arvioi.

Lukkarinen hirtettiin Kontinkankaalla 3. lokakuuta 1916. Kontinkangas oli laaja kangasmetsä tuolloin. Janne Ikäheimo ja Tiina Äikäs kertovat tutkimuksessaan, että hirttopuita oli kaksi.

”Vaikka eräs lähde mainitsee tarkoitukseen varta vasten pystytetyn hirsipuun, on todennäköisempää, että tuomittu hirtettiin kahden nuoren männyn väliin köytettyyn parruun”, he toteavat.

Lukkarinen haudattiin aluksi hirttopaikalle. Hänen ruumiinsa siirrettiin Oulun hautausmaalle vuonna 1917 sen jälkeen, kun Venäjällä oli ollut vallankumous. Suomi itsenäistyi 6. joulukuuta 1917.

Sisällissodan voittajat tekivät Lukkarisesta marttyyrin

Janne Ikäheimo ja Tiina Äikäs tekivät Taavetti Lukkarisen hirttopaikalla arkeologisia kaivauksia vuonna 2014. Ne paljastivat sen, että hirttopaikalla oli vierailtu. Paikalle oli haudattu kaksi lasinsirpaletta, kengän kantalappu ja osa naudan sääriluusta, jonka sisällä oli taivutettua rautalankaa.

”Löytö onkin tulkittava esimerkiksi kansantaikuudesta, jonka päämääränä saattoi olla tyytymättömäksi mielletyn vainajan sielun kahlitseminen paikoilleen”, he selvittivät.

Lukkarisesta tuli marttyyri itsenäisessä Suomessa. Oulunseudun rintamamiesyhdistys pystytti siitä syystä muistomerkin Lukkarisen hirttopuun ympärille vuonna 1935. Muistomerkkiin kirjoitettiin kuolinajaksi kuitenkin virheellisesti 6. lokakuuta 1916. Rintamamiesyhdistykset olivat vuonna 1918 käydyn Suomen sisällissodan voittaneiden valkoisten veteraanijärjestöjä.

Lukkarisen hirttopuusta tuli Suomen itsenäistymistä edeltäneen sortokauden eli venäläistämiskauden symboli. Lukkarisen muiston toivottiin ylläpitävän suomalaisten isänmaallisuutta.

Muistomerkissä lukee: ”Tämä kaamea muisto herättäköön tulevissakin sukupolvissa kammon kaikkea vierasta sortovaltaa vastaan ja kasvattakoon kansassa rohkeutta ja voimaa elää ja kuolla isänmaan itsenäisyyden ja vapauden puolesta.”