Valtakunnallinen Artistivarikko puhaltaa vauhtia musiikkiuran edistymiseen – valmennusta myös Oulussa

Osku Ketola on Artistivarikon päävalmentaja. Hänet tunnetaan Elokerjuu-yhtyeen solistina. Kuva: Jussi Lahtinen

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Artistivarikon maksuton valmennus poikkeaa perinteisestä musiikkialan opetuksestasiten, että siinä artistia valmennetaan kuin urheilijaa kohti heidän itseasettamiaan tavoitteita. Valmennuksessa on suuri painotus henkilökohtaiselle ohjaukselle.

Valmennuksen runko keskittyy teknisen ydinosaamisen vahvistamisen lisäksi myös esimerkiksi artistin brändin, tuotteen ja liiketoiminnallisen osaamisen kehittämiseen – riippuen täysin artistin yksilöllisistä tarpeista. Valmennuksessa artisti saa siis tukea niiden haasteiden ratkaisemiseksi, jotka hän kokee uransa edistymisen esteeksi.

Artistivarikon päävalmentajana toimii Osku Ketola, joka tunnetaan Elonkerjuu-yhtyeen solistina.

”Mukana olevat kouluttajat työskentelevät päivittäin menestyneiden artistien kanssa taustajoukoissa. Se ammattitaito on nyt tarjolla Artistivarikko-valmennuksessa”, Ketola selvittää.

Ketolan lisäksi Artistivarikon valmentajina toimivat muun muassa Marja Kokko, Head of A&R, Universal Music, Jonas Olsson, Isolla Music, Mikko Tamminen, tuottaja ja lauluntekijä, Eija Hinkkala, sanoittaja ja tiimivalmentaja, Hannu Sormunen, Aspen Music, Ilkka Virtanen, tuottaja ja Suomen Complete Vocal Technique -opettajat ry.

Valmennus käynnistyy vuodenvaihteessa

Valmennus toteutetaan valtakunnallisena. Kuuden lähiryhmän lisäksi tarjolla on myös täysin verkossa toimiva valmennusryhmä, johon voi hakea mistä päin Suomea tahansa musiikkialan huipputekijöiden valmennettavaksi.

Haku valmennukseen avautui lokakuussa ensimmäisiin kaupunkeihin: Oulu, Seinäjoki ja Pori. Mukaan voivat hakea kaikenlaiset omaa musiikkia tekevät artistit, kuten esimerkiksi laulajat, yhtyeet, DJ:t ja räppärit.

Haku on avoinna 14. marraskuuta 2021 saakka ja lisätietoa siitä löytyy Rytmi-instituutin nettisivuilta. Valmennus alkaa joulukuussa 2021. Oulun Artistivarikon lähiryhmään mahtuu mukaan Pohjois-Pohjanmaan ja lähialueiden artistit ja yhtyeet. Ryhmä kokoontuu Oulun konservatoriolla, joka on hankkeen yhteistyökumppani. Yhteistyöpaikkakunnat määräytyvät hankkeeseen mukaan lähteneiden kaupunkien perusteella.

Valmennuksen rahoittavat Rytmi-instituutti, Seinäjoen kulttuuripalvelut sekä Euroopan sosiaalirahasto Vipuvoimaa EU:lta 2014-2020 -ohjelmasta.

Rytmi-instituutti ry on toiminnallaan edistänyt luovaa ja elävää populaarimusiikkikulttuuria jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Yhdistys on menestyksekkäästi mm. kehittänyt ja tuottanut erilaisia tarvelähtöisiä valmennuksia ja koulutuksia mm. artisteille, musiikintekijöille, yhtyeille ja musiikkiteknologeille. Rytmi-instituutti tuottaa myös Rytmimanuaali-julkaisua, joka on Suomen kattavin verkko-opas musiikin tekemisen ja musiikkibisneksen maailmaan.

Lisätietoja: www.rytmi-instituutti.fi/artistivarikko, www.rytmimanuaali.fi