Uutta oululaista musiikkia ilmoille – Sipe Å:n luovuus ammentaa elämän rajallisuudesta

Sipe Åqvistin taustalla soittaa joukko taitavia muusikoita, sävellykset ovat Sipen itsensä käsialaa. Kuva: Tiina Nuortimo

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Sipe Åqvist kertoo musisoineen koko ikänsä. Hänen suuri haaveensa jo nuorena oli opiskella ja kirjoittaa musiikkia, mutta itsekriittisyys ja epäonnistumisen pelko seisoivat pitkään kaiken tiellä. Sipe Åqvist tiedetään puuhanaisena myös Koiteli Elää! ja Go Artic Oy:n takana, aiemmin myös nimellä Sipe Eskola.

Åqvist on laulanut vuosien aikana useissa cover-kokoonpanoissa, kunnes niiden kanssa tuli seinä vastaan. Tekeminen ei enää inspiroinut. Parin vuoden tauon jälkeen paluu musiikin pariin oli tehtävä. Ilmankaan ei voinut elää.

 ”Musiikki on minun rakkauteni ja koin, että oli aika antautua tälle rakkaudelle. Kerätä rohkeuteni ja kertoa ne tarinat, jotka haluan kertoa. Pelko ei saisi enää seisoa luovuuden tiellä”, hän sanoo.

Sipe Å:n musiikki on alun perin sävelletty naiselle ja ukulelelle, mutta jatkotyöstössä kappaleet ovat saaneet upeat, omasoundiset bändisovituksensa. Yhtye soittaa suomenkielistä pop-musiikkia omalla, erottuvalla twistillään. Aiheissa liikutaan vahvasti ihmisen elämän perusasioiden äärellä; ihmissuhteissa, ilossa, surussa, vaikeuksien voittamisessa, luopumisessa, syntymässä ja kuolemassa.

Korona sulki ja avasi ovia

Vaikka kyseessä oli lähtöjään sooloprojekti, yhdistyvät lopullisessa kokoonpanossa onnekkaat sattumukset ja pitkäaikaiset ystävyydet. Bändikin muotoutui lopulta studiotyön aikana.

Levyllä soittavat Sipe Åqvistin lisäksi Jani Kenttä, levyn nauhoittanut ja miksannut Matti Manninen ja Sipe Åqvistin pitkäaikaiset ystävät Mika Kainua ja Johan Andreassen, joka tunnetaan myös ruotsalais-tanskalaisen Amaranthe-yhtyeen basistina. Lisäksi kahden kappaleen kitaraosuuksissa vierailee Petri Kuusela. Kaikki kappaleet ovat Sipe Åqvist säveltämiä ja Sipen lisäksi sanoittajana on toiminut Helmi Heinä.

”Pitkästä ystävyydestä kertoo yli 20 vuoden yhteistyö Mika Kainuan kanssa. Mika vastaa suurimmilta osin levyn bändisovituksista ja on ollut minulle korvaamaton tuki ja inspiraation lähde tässä työssä. Nyt valmistunut levy on kyllä ehdottomasti hienointa mitä on yhdessä tehty”, Sipe kertoo.

”Onnekasta sattumaa ja ystävyyttä on myös se, että koronavuosi kaikessa kauheudessaan esti Johania työskentelemästä oman bändinsä kanssa maailmalla. Tämän myötä tästä meidän bändistä muodostui hänelle Oulussa oleva luovaprojekti, johon hän tämän kummallisen vuoden myötä ehti ja halusi osallistua.”

Kaikesta voi toipua

Åqvistin mukaan muusikkona kasvamisessa oman albumin tekeminen on ollut iso prosessi. Mukana on upea työryhmä, mutta ensimmäistä kertaa elämässään hän on itse musiikin tekemisessä se lopullinen liikkeelle paneva voima.

”Laitoin itseni tähän likoon niin täysin kuin pystyin. Toivon, että joku kaltaiseni löytää tästä musiikista samaistumispintaa. Lauluissani ei väistellä vaikeitakaan asioita, vaan niitä kohti mennään suoraan ja pelotta. Elämässä tulee vastaan menetyksiä ja luopumisia, mutta sekin tiedetään, että kaikesta toivutaan.  Ei ehkä samaksi kuin oli aiemmin, mutta uudeksi ja edelleen täydelliseksi versioksi itsestään.”

Sipe Å:n ensimmäisen sinkku Se jota oikeasti rakastat julkaistaan perjantaina 16.4.2021. Toinen sinkkujulkaisu Sairas rakkaus tulee ulos 7.5. ja koko levy 28.5.2021.