Turvallinen tapahtumakesä on kaikkien meidän käsissä

Maakinen Martinniemi -tapahtumaa juhlittiin kesällä 2019. Kuva: Sanna Krook

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Sanna Riikka Johanna Häyrynen

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Voiko kesällä järjestää tapahtumia? Kysymys houkutteli Oulun kaupungin tapahtumapalvelujen järjestämään webinaariin lähes 80 tapahtumatuottajaa Oulun alueelta.

Keskusteluun osallistuneen Oulun terveysjohtaja Jorma Mäkitalon mukaan kesän tautitilanteeseen ja yhteiskunnan avautumiseen vaikuttavat useat tekijät.

Vaikka koronatartunnat ja ilmaantuvuus ovat nyt olleet Oulussa laskussa, tilanne saattaa muuttua.

”Virus ei ole hävinnyt minnekään. Hyvä tilanne voi heilahtaa herkästikin. Nousuja ja laskuja tulee”, hän sanoo.

Muuntovirukset ovat aito uhka. Jos muuntovirus valtaa alaa nykyiseltä virusmuodolta, voidaan tarvita taas hyvinkin rajuja rajoitustoimia.

Mäkitalo pitää varmana, että koronaviruksen vuodenaikavaihtelu näkyy tartuntamäärien laskuna kesää kohti.

Kesätapahtumien kannalta epävarmuutta aiheuttaa kuitenkin se, että nykyisellä rokotustahdilla riittävää rokotuskattavuutta ei saavuteta kesään mennessä.

Tautitilanteen hellittäminen yhteinen asia

Yleisötapahtumien osallistujamäärä on rajattu 10 henkilöön helmikuun 28. päivään asti. Maaliskuuta koskevan ohjeen Pohjois-Suomen aluehallintovirasto julkaisee vielä helmikuun aikana.

Tapahtumajärjestäjiä huolettaa se, että tieto tulevan kuun rajoituksista ilmoitetaan niin lyhyellä varoitusajalla. Tämä hankaloittaa päätöksiä esimerkiksi kevään tapahtumien järjestämisestä.

Pohjois-Pohjanmaan aluehallintoviraston lakimies Heli Kajava sanoi webinaarissa, että höllennyksiä ei lähdetä tekemään liian aikaisin.

”Seuraamme tautitilannetta. Nähtäväksi jää, miten esimerkiksi käynnistyvät hiihtolomat muuttavat tautitilannetta. Toivon, että ihmiset jaksaisivat noudattaa ohjeita ja suosituksia sekä käydä testeissä. Tautitilanteen helpottaminen on meidän kaikkien yhteinen asia.”

Tapahtumatuottajille turvaa

Tapahtuma-alan ääntä webinaarissa edusti Tapahtumateollisuus ry:n johtaja Kati Kuusisto. Järjestö perustettiin viime kesänä tapahtumaelinkeinon edunvalvojaksi.

Tapahtumateollisuus edustaa kulttuuria, urheilua, messuja ja kongresseja, kaikkia niitä elinkeinoja, jotka tapahtumia ovat luomassa.

”Tällä hetkellä olemme todella pirullisessa tilanteessa, jossa on vaikea nähdä tulevaan”, Kuusisto sanoo.

Ilmakitaransoiton MM-kisojen yleisöä
Näin seurattiin Ilmakitaransoiton MM-kilpailuja elokuussa 2019. Kuva: Sanna Krook

Tapahtumateollisuus ry odottaa opetus- ja kulttuuriministeriöltä päätöstä turvallisten tapahtumien raameista.

Järjestö odottaa myös päätöstä tapahtumien takuutuesta, joka korvaisi kuluja, jos tapahtuma joudutaan perumaan tai sen kapasiteettia pitää pienentää.

Uusi tapaaminen luvassa

Tapahtumajärjestäjän tunnoista epävarmassa tilanteessa kertoi Metal Capital Festivalia Oulun Äimärautiolle kesäkuuksi puuhaava Samuli Lehtola.

”Ei meillä ole muuta vaihtoehtoa kuin uskoa, että festivaali järjestetään. Pystymme tekemään sen isolla alueella niin, että turvavälit säilyvät.”

Lehtola kiittelee, että kaupunki kutsui tapahtumatuottajat ja viranomaiset yhteiseen keskusteluun.

Tilaisuutta veti Oulun kaupungin viestintäjohtaja Mikko Salmi.

”Kaupungilla ajatellaan, että on tärkeä saada tapahtumat turvallisesti käyntiin. Haluamme puhua turvallisesta tapahtumakesästä 2021. Kesä 2022 on sitten kaikkien aikojen tapahtuma- ja matkailukesä”, hän sanoo.

Salmi lupailee, että toukokuussa järjestetään taas samanmoinen tilaisuus, jossa tapahtumakesään katsotaan hieman viisaampina, kun tiedetään, miten koronatilanne kehittyy.

Lue myös