Tuonen tytön laulu – kansanmusiikki käsittelee kuolemaa

Sanni Saarnisaari tanssii tuonen tyttönä Otra-yhtyeen musiikkivideolla. Videon on tehnyt Heikki Timonen. Kuvat: Heikki Timonen

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Minna Mäki-Heikkilä

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Viisihenkinen Otra on tehnyt musiikkia tällä kokoonpanolla jo noin viitisen vuotta. Yhtyeen solisti Maarit Saarenkunnas kertoo Otran syntyneen pikkuhiljaa ja kokoonpanon muuttuneen ennen vakiintumista useasti.

”Otra on lähtenyt minun pitkäaikaisesta haaveestani perustaa sellainen bändi, joka hyödyntäisi kansanperinnettä, kansanrunoja ja kansanlauluja”, Saarenkunnas kertoo.

Innostus kansanmusiikkiin lähti jo pari vuosikymmentä sitten, kun Saarenkunnas osallistui Haapavedellä järjestettävälle kansanmusiikin kurssille. Vaikkei kansanmusiikkiin ollut aikaisempaa kosketusta, vei tunnelma hänet mukanaan.

”Olin ihan puulla päähän lyöty siitä meiningistä”, Saarenkunnas muistelee. ”En ehkä heti ajatellut, että ihan mahtavia nämä suomalaiset kansanlaulut, vaan olin sitä mieltä, että aivan mahtavia nämä ihmiset ja heidän suhtautumisensa musiikin tekemiseen.”

Kansanmusiikissa Saarenkunnasta alkoi kiehtoa sen sallivuus.

”Samassa porukassa saattaa olla mukana ammattilaismuusikko sekä aloittelija ja se kombinaatio toimii”, hän kertoo. ”Siellä ei puhuta, että nyt tuli väärä ääni, vaan puhutaan vaikkapa kansanomaisesta muuntelusta. Että tähän tuli nyt tällainen ääni, onpa mielenkiintoista.”

Saarenkunnas sanoo, että Otran jäseniä yhdistää samanlainen kiinnostus ja intohimo kansanmusiikkia kohtaan.

”Ihmisillä on yleensä sellainen käsitys, että kansanmusiikki on jotenkin tunkkaista, tylsää ja vanhanaikaista”, hän sanoo. ”Mutta kun törmää bändeihin, jotka tekevät perinteistä musiikkia, niin tajuaa, että kansanmusiikki on ihan äärettömän rikas aarteisto.”

Otra-yhtyeen muodostavat Heikki Saarenkunnas, Jaana Herlevi-Hautala, Maarit Saarenkunnas, Heli Haapaniemi sekä Lauri Marjakangas. Kuva: Heikki Timonen

Musiikkivideo käsittelee raskaita teemoja

Tuonen tytön laulu -kappale pohjautuu Eino Leinon runoon.

”Harvoin omista kappaleista voi sanoa, että tykkään tästä, mutta tämä on minulle todella mieluisa kappale”, Saarenkunnas selittää. ”Siitä syntyy levollinen tunnelma, vaikka on kysymys kuolemasta, jota on varsinkin ikäisteni elämässä jo aika paljon.”

Kappaleesta tehty musiikkivideo on Otran ensimmäinen. Saarenkunnas sai ajatuksen videoprojektista viime kesänä. Hän ehdotti projektia ystävälleen Heikki Timoselle, jolla on pitkä historia videoiden tekemisestä.

”Maarit kertoi, että kyseessä on Eino Leinon runo. Tarina kuulosti synkältä ja mietin, että miten voisin sen kuvittaa”, Timonen kertoo.

”Minulle runo ei ole synkkä, enemmänkin lohdullinen”, Saarenkunnas kertoo oman tulkintansa. ”Se kertoo, että me kaikki kuolemme, mutta on joku, joka meistä huolehtii. Esimerkiksi juuri tuonen tyttö.”

Kappaleen lyriikat toivat inspiraatiota videoprojektiin. Video kuvattiin viime talvena Toppilansaaren ja Pikisaaren maisemissa. Koko tiimille oli selkeää, että se kuvataan syksyllä ja talvella, eikä missään tapauksessa kesällä. 

”Oli ajateltu, että saadaan sellainen syksyinen marrasmaisema, kun marras tarkoittaa kuolemaa”, Saarenkunnas kertoo.

Kuvauspäivänä satoi kuitenkin vuoden ensilumi, joka toi tekijöiden mielestä hienon lisän videoon.

”Pystyin hyödyntämään kuvakerronnassa sitä, että välillä oli syksy ja välillä talvi”, Timonen sanoo.

Tuonen tyttö tanssii

Jo alusta alkaen oli selkeää, että mukaan videolle tanssimaan Saarenkunnas halusi Sanni Saarnisaaren.

”Tuonen tyttö vie kuolleita tuonelaan. Se on tuonen tyttö, eli joku nuori ja viaton”, hän kertoo. ”Sanni oli mielestäni siinä roolissa ihan mahtava.”

Jo lapsesta asti tanssinut Saarnisaari kertoo musiikkivideolla mukana olemisen olleen jo pitkäaikainen unelma.

”Olin heti innolla mukana”, hän kertoo. ”Viime syksynä aloitimme suunnittelun. Mietin paljon hahmon liikekieltä, kappaleen sanoja ja melodiaa. Mietin erityisesti, minkälaista liikekieltä juuri tuonen tytöllä on.”

Lopputulos oli Saarnisaaren mielestä kaunis.

”On siistiä nähdä miltä oma liike näyttää”, hän sanoo. ”Päivä oli todella kylmä. Vaikeissa olosuhteissa tekeminen saa lopputuloksen näyttämään vielä hienommalta.”

Saarenkunnas on kiinnostunut tekemään lisää samanlaista yhteistyötä myös tulevaisuudessa.

”Se visuaalisuus tuo ihan hirveästi lisää siihen musiikkiin”, hän kertoo.