Tiernapojat-patsas sai uuden paikkansa Kirkkokadun kävelykatuosuudella

Tiistaina 17. marraskuuta Tiernapojat-patsas siirrettiin Rotuaarin uudelle kävelykatuosuudelle välillä Albertinkatu-Saaristonkatu. Sen oheen asennetaan vielä kohdevalaistus. Kuvat: Minna Mäki-Heikkilä

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Tiernapojat ovat ehtineet kiertää Oulun keskustaa jo muutamassakin eri paikassa. Ensiksi pronssinen patsas paljastettiin joulukuussa 2014 väliaikaiselle paikalleen Saaristonkadun puoleiseen päätyyn Kirkkokadulle. Syyskuussa 2016  se siirrettiin kauppakeskus Valkean sisäänkäynnin eteen Kauppurienaukiolle.

Paikkaa pidettiin rauhattomana ja toukokuussa 2019 Oulun kaupungin kuvataideryhmä käsitteli Tiernasäätiön hallituksen ehdotusta siirtää Tiernapojat-patsas uudelle Kirkkokadun kävelykatuosuudelle. Kuvataidetyöryhmä kannatti patsaan siirtoa.

Tämän vuoden lokakuussa patsas siirrettiin Iin kiviveistämölle lisäjalustakiven asentamista varten.

”Siellä puhdistimme myös pronssipintaa ja patsaan pohjaan kiinnitettiin uusi kivijalusta”, kertoo tutkija-konservaattori Päivi Kyllönen-Kunnas ja lisää, että nyt patsaan kokonaispaino on noin 2,8 tonnia. Patsas saa vielä kohdevalot.

Paikalla tiistaina oli myös kuvanveistäjä Sanna Koivisto, jolle patsaalla on suuri tunnearvo.

”Isäni opetti tiernapoikia laulamaan ja minä pikkutyttönä niitä aina kuuntelin, joten Tiernapoikaperinteellä on minulle tärkeä merkitys”, hän kertoi.

Tutkija-konservaattori Päivi Kyllönen-Kunnas (vas.) sekä kuvanveistäjä Sanna Koivisto (etualalla) katsoivat tarkasti, että Tiernapojat lasketaan oikeassa kulmassa omalle paikalleen.

Lue myös