Tiernapoika-kilpailu järjestetään jälleen – hakuaika kisaan parhaillaan menossa

Kilpailussa on perinne-, yleinen- ja mukaelmasarjat. Vuonna 2019 perinnesarjan voitti Ynnin Tiernat. Kuva: Tiernasäätiö

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Korona on tuonut tauon tiernapoikaesityksiin ja vaikuttanut nuorten harrastustoimintaan merkittävästi. Nyt on kuitenkin aika kaivaa miekat ja viitat esiin ja virittäytyä joulunajan esityksiin suurella innolla.

Tiernapojilla on pitkä perinne. Se kuuluu upeana laulunäytelmänä suomalaiseen joulukulttuuriin. Paremmuudesta on kilpailtu Oulussa jo vuodesta 1933 lähtien. Tämän vuoden kilpailun arvovaltainen tuomaristo tulee antamaan oman osaamisensa esitysten arviointiin ja joukkueiden kannustamiseen.

Kilpailut järjestetään tutulla paikalla Oulun Rotuaarin lavalla. Kilpailuissa on kolme sarjaa: tiernakaupungin perinnesarja, yleinen sarja ja mukaelmat. Kilpailuun osallistuminen on maksutonta.

Jokaisen sarjan kolme parasta joukkuetta palkitaan. Ensimmäinen palkinto on 2000 euroa, toinen 1000 euroa ja kolmas 500 euroa. Lisäksi tuomaristo valitsee kaikkien joukkueiden keskuudesta vuoden parhaan Herodeksen, Murjaanien kuninkaan, Mänkin ja Knihdin, jotka palkitaan kukin 200 eurolla.

Tiernapoikakilpailuun osallistuvilla joukkueilla on mahdollisuus esiintyä myös Tiernatorilla ja Valkean Joulutorilla joulukuussa.

Ilmoittautuminen Tiernapoikakilpailuihin 27.-28.11.2021 on auki osoitteessa www.tiernakaupunki.fi. Ilmoittautuminen päättyy perjantaina 19.11.

Tiernakaupunki.fi-sivustolla on kilpailun tarkemmat ohjeet sekä ilmoittautumislomake.

 

Lue myös