TechArt ja DigiCult avuksi koronakriisin kurittamalle kulttuurille Oulussa

TechArt-hankkeessa luodaan uusia tapoja jakaa kulttuurisisältöjä, jotka johtaisivat myös uusiin keksintöihin ja liiketoiminta- ja työllistymismahdollisuuksiin. Kuva: Carita Forsman

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

TechArt-hankkeessa luodaan innovaatioiden avulla yrityksille ja kulttuuritoimijoille liiketoiminta- ja työllistymismahdollisuuksia ja kehitetään uusia, mielenkiintoisia tapoja jakaa kulttuurisisältöjä.

”Tapahtuma- ja kulttuuriala ovat kärsineet pandemiarajoituksista kipeästi. Ala on kehittänyt uusia tapoja jakaa sisältöjä, mutta niiden avulla ei tekijöille ole kertynyt juurikaan tuloja”, kertoo TechArt-hankkeen projektipäällikkö Olli Rantala.

”Pandemian aikana kehitetyt uudet toimintatavat parantavat jatkossa kulttuurin ja taiteen saavutettavauutta. Uusia ansaintamalleja kulttuurialoille ja luoville aloille pitää edelleen kehittää”, hän lisää.

TechArt-ekosysteemi kokoaa osaajat

Ouluun kootaan TechArt-ekosysteemi, jossa paikalliset ja kansainväliset teknologia- ja sisältötoimijat ratkovat yhteisiä haasteita. Mukaan haetaan yrityksiä, kulttuurialan toimijoita, asukkaita, opiskelijoita, tutkijoita ja kuntien edustajia. Tavoitteena on hakea ratkaisuja teknologian ja kulttuurin yhdistämiseksi uudella ja innovatiivisella tavalla.

”Oulu hakee Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodelle 2026, joten haluamme jo nyt aloittaa teknologia-alan ja kulttuurialojen vuorovaikutuksen ja yhteisen kehittämisen. Rakennamme pysyvän toimintamallin, jotta ekosysteemin toiminta jatkuu myös hankkeen jälkeen”, sanoo Rantala.

Avoin haku nopeille kokeiluille jo helmikuussa

TechArt kickoff -tilaisuus järjestetään torstaina 25. helmikuuta kello 14.00. Tilaisuudessa avataan ensimmäinen avoin haku kevään aikana toteutettaville nopeille teknologiaa ja sisältöjä pilotoiville kokeiluille. Tilaisuus järjestetään kaikille avoimena virtuaalisena Teams-tilaisuutena.

”TechArt ja DigiCult nojaavat vahvasti ostopalveluihin, mikä tarkoittaa aidosti mahdollisuuksia alueen toimijoille kehittää ja toteuttaa uusia asioita”, lupailee Rantala.

Paikkatietopalvelut kulttuurinnälkäisille

DigiCult-hankkeessa kehitetään digitaalinen palvelukokonaisuus, joka hyödyntää paikkatietoa. Palveluun kootaan erityisesti kulttuuripalvelujen ja kaupungin vapaa-aikatarjontaa.

”Musiikkiteollisuuden ympärille on vuosien varrella rakentunut digitaalisia palvelualustoja. Myös livelähetyksien ja tallenteiden mahdollistavia palveluita on useita, mutta ne eivät toimi riittävän monipuolisesti ja interaktiivisesti eivätkä tue liiketoiminta- ja ansaintamalleja, jotta niillä voisi korvata livekonserttien ja teatteriesitysten peruuntumisten synnyttämä tyhjiö”, Rantala sanoo.

DigiCult-projektissa on mukana Oulun kaupungin lisäksi kehittäjäkumppaneina Espoon ja Kuusamon kaupungit ja seurantajäseninä Siikalatvan, Taivalkosken, Paltamon ja Hailuodon kunnat.

DigiCult-hanke on saanut rahoituksen Valtionvarainministeriöltä tämän vuoden alusta lokakuuhun 2022 saakka ja TechArt- hanke sai EAKR-rahoituksen Pohjois-Pohjamaan liitolta vuosiksi 2021-2022. Oulun kaupunki tarjoaa hankkeen tulokset avoimena datana yrityksille ja kulttuuritoimijoille.