Tasaväkisessä tiernakisassa jälleen korkea taso
Tiernakisan yleistä sarjaa hallitsivat tänä vuonna tyttöjoukkueet. Kuva: Pasi Rytinki
Sunnuntaina käydyn valtakunnallisen tiernakilpailun kaikkien sarjojen voitot jäivät jälleen Ouluun, vaikka haastajia tuli muualtakin.
Jo yli 90 vuoden ajan Oulussa kilpaillun tiernapoikakilpailun tuomaristo kehui kilpailun tämänkin vuoden tasoa hyväksi. Mukana oli tällä kertaa 16 joukkuetta kolmessa eri sarjassa.
Tuomaristoon kuuluivat oopperalaulaja ja Oulun Musiikkijuhlien vt. toimitusjohtaja Maria Mannermaa, joka toimi puheenjohtajana, sekä oopperalaulaja Esa Ruuttunen ja oopperalaulaja ja laulupedagogi Airi Tokola.
Tuomariston mukaan hyvin valmistellut esitykset osoittivat tiernaperinteen elävän vahvana, mistä erityisen ilahduttavana esimerkkinä mainittiin alkukilpailussa kuultujen alle kouluikäisten esiintyjien innokkuus. Raati iloitsi myös Oulun ulkopuolelta saapuneista joukkueista, joiden todettiin rikastuttavan kilpailua.
Tasavahvassa kilpailussa tuomaristo painotti arviointikriteereissä puhdasta laulutapaa, esityksen sujuvuutta, ilmaisuvoimaa sekä sisällön ymmärrystä.
Tulokset
Tiernakaupungin perinnesarja (poikajoukkueet, poikaäänet):
- Ynnin Pojat (Oulu). Herodes: Olavi Korkala, Murjaani: Joseph Nguen, Knihti: Elja Riekki, Mänkki: Arttu Riepula
- Ketolanperän tiernat (Kempele). Herodes: Joona Koivukangas, Murjaani: Eetu Koivukangas, Knihti: Elian Paaso, Mänkki: Ossi Koivunangas
- Ynnin Junnut (Oulu). Herodes: Aku Timonen, Murjaani: Nooa Brockman, Knihti: Kille Anttila, Mänkki: Samuel Pelttari
Yleinen sarja:
- Tiernatytöt (Oulu). Herodes: Lilian Pietiläinen, Murjaani: Neea Hauru, Knihti: Ingrid Pietiläinen, Mänkki: Ruut Heilimo
- Tiernamaan laulajat (Oulu ja Pyhäntä). Herodes: Iina Korkeakoski, Murjaani: Elsi Kimpimäki, Knihti: Silvia Koskela, Mänkki: Alva Lamminmäki
- Lamun Tiernatytöt (Oulu). Hedores: Amanda Laurila, Murjaani: Lilia Koskelo, Knihti: Hilla Laurila, Mänkki: Elida Koskelo
Mukaelmat:
- Leevin Laulajat (Oulu). Herodes: Kaapo Lepistö, Murjaani: Sampo Terho, Knihti: Aukusti Mäki, Mänkki: Elmeri Mäkinen
- Leevin laulajattaret (Oulu). Herodes: Greetta Kinnunen, Murjaani: Sohvi Mäki, Knihti: Armiida Hämäläinen, Mänkki: Essi Könönen
- Rotu(v)aarin völijysä (Oulu). Herodes: Eveliina Brockman, Murjaani: Maria Timonen, Knihti: Malla Anttila, Mänkki: Hilla Anttila ja Lemuel Zhar
Tuomaristo valitsi myös kaikkien osallistuneiden joukkueiden keskuudesta parhaat yksilösuoritukset:
Vuoden Herodes: Kaapo Lepistö, Leevin Laulajat
Vuoden Murjaanien kuningas: Joseph Nguen, Ynnin Pojat
Vuoden Knihti: Ingrid Pietiläinen, Tiernatytöt
Vuoden Mänkki: Essi Könönen, Leevin laulajattaret