Taiteilija Vilho Lampi palaa jälleen lakeudelle – Oulun taidemuseo avaa odotetun näyttelyn

Liminkalaistaiteilijan näyttelyä on odotettu pitkään. Vilho Lampi tervehtii näyttelyvieraita myös hississä. Kuvat: Mika Friman

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulun taidemuseossa lauantaina 13. marraskuuta avautuva Vilho Lampi, väkevä lakeus -näyttely esittelee liminkalaistaiteilijan keskeistä tuotantoa 1920–30-luvuilta.

Oululaissyntyisen Vilho Lammen (1898–1936) teoksia on ollut viimeksi laajasti esillä Oulussa 1990-luvulla. Sittemmin Oulun taidemuseon kokoelma on karttunut Lammen uushankinnoilla ja tätä useiden kymmenien maalausten kokonaisuutta täydentävät näyttelyssä museo-, yksityis- ja yrityskokoelmalainat. Vilho Lammen Liminka-aiheiset maisemat, muotokuvat ja asetelmat ovat Oulun taidemuseon kokoelman keskeisempiä osia.

”Näyttely vastaa Vilho Lammen taiteen ystävien kaipuuseen ja uskon, että hänen omaleimainen tuotantonsa saanee vastakaikua myös nuoremmasta sukupolvesta,” Kertoo näyttelyn kuratoinut Oulun taidemuseon amanuenssi Tarja Kekäläinen.

Teokset syttyvät nykyteknologian avulla

Näyttelyvieraat pääsevät halutessaan näkemään myös sähköisiä teostoteutuksia.

”Osa teoksista herää eloon muokattua todellisuutta hyödyntävien animaatioiden avulla. Lisättyä todellisuutta on tuotu muun muassa Nukkuva tyttö -teokseen, jossa tyttö herääkin uniltaan”, paljastaa Kekäläinen.

Lampi näyttelyn kuraattori Tarja Kekäläinen ripustaa teoksia museomestari Mirva Ahmakallion kanssa.

Augmented Realityä (AR) hyödyntävät virtuaaliteosmallinnukset ja niihin suunniteltu äänimaailma ovat Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijoiden Tiina Wallinin, Otso Ritonummen ja Saku Vääräniemen toteuttamia.

Yhteistyötä on tehty myös Oulun teatterin kanssa. Anne Nimellin ohjaamassa Siltatanssit-esityksessä käydään dialogia Lammen teosten äärellä ja niiden kanssa. Runoutta, musiikkia ja esityksellisiä opastuksia sisältävän esityksen estradina toimivat taidemuseon salit. Esityksessä oleillaan taidemuseossa, syvennytään maisemiin, asetelmiin, tunnelmiin ja väreihin.

Ura kamppailua taiteen ja töiden välillä

Vilho Lampi opiskeli Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa Helsingissä vuosina 1921–25 ja palasi valmistuttuaan kotitilalleen Liminkaan. Lyhyeksi jääneen noin 15 vuotta kestäneen uransa aikana hän ehti kokeilla monia maalaustyylejä. Kokeilujen lisäksi Lampi tunnetaan pohjoispohjalaisten maisemien ja miljöiden kuvaajana.

Vilho Lampi tasapainoili koko elämänsä vahvan taiteilijakutsumuksensa ja sukutilansa Matinlaurin töiden välillä. Aikaa maalaamiseen oli monesti iltaisin ja öisin. Kesäisistä maisemista välittyy myöhäisillan ja yöttömän yön hämäryys.

Vilho Lammen Saimi Törmäselle lahjaksi antama pahvinen kirjepaperilaatikko 23.5.1931 on ensimmäistä kertaa esillä näyttelyssä.

Pariisin opintomatkan 1931 jälkeen Lammen taide muuttui havainnoivammaksi. Myöhemmissä maalauksissaan hän kuvasi pikkutarkasti Limingan maisemia ja ihmisiä. Hänet tunnetaankin erityisesti Limingan lakeuden ja sen kaukaisen horisontin kuvaajana.

Lakeuden tulkki tutkimuksen kohteena

Lampi teki itsemurhan keväällä 1936 hyppäämällä rautasillalta Merikoskeen. Kuollessaan hän oli 38-vuotias. Lyhyeksi jääneen luomiskautensa aikana hän ehti maalata noin 550 taulua ja on yksi sotia edeltäneen ajan merkittävimmistä suomalaistaiteilijoista. Hänen teoksiaan on useissa kotimaisissa kokoelmissa, muun muassa Kansallisgallerian ja Ateneumin taidemuseon kokoelmissa sekä Oulun, Tampereen ja Turun taidemuseoissa.

”Olemme Oulun taidemuseolla tutkineet Vilho Lampea ja hänen taiteellista tuotantoaan vuosien ajan. Olemme haastatelleet Lammen lähipiiriä ja teoksissa esiintyviä henkilöitä. Pitkäjänteisen tutkimustyön ansiosta voimme nyt tuoda esiin aivan uusia puolia hänestä henkilönä”, Kekäläinen sanoo.

”Lampi on taitava lakeuden tulkki, jonka mieleenpainuvista töistä pääsemme nyt pitkästä aikaa nauttimaan Oulussa.”

Vilho Lampi väkevä lakeus -näyttelyn avajaisia vietetään la 13.11. klo 10–18 Oulun taidemuseossa. Avajaispäivänä näyttely on kaikille avoin ja maksuton. Näyttely on auki 28.8.2022 asti. Avoinna 13.11.–22.12.  ti–pe 9–17, la-su 10–18.