Tähtiä ja tulevaisuuden lupauksia Oulunsalo Soi -festivaalilla elokuussa

Viimeistä vuottaan taiteellisena johtajana, viulisti Kreeta-Maria Kentala tuo lisää väriä kuoroteosten väliin oululaisilla pelimannisävelmillä. Kuva: Ulla Nikula

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Esiintyjät ovat tänä vuonna kotimaisia ja useimmilla onkin kytköksiä Ouluun. Festivaalin taiteellisen johtajan tahtipuikko vaihdetaan yhteiskonsertissa.

”On todella vaikeaa nostaa esiin yksittäistä asiaa tästä kokonaisuudesta, koska kaikki konsertit ovat niin ihania. Sitä saa, mitä tilaa! Mutta ehkä iloisin aikaansaannoksistani taiteellisena johtajana on lauantain Kamarimusiikkisafari, sarja kävelymatkan päässä toisistaan olevia tunnin mittaisia konsertteja”, festivaalin taiteellinen johtaja Kreeta-Maria Kentala kertoo.

Tulevan kesän festivaali on Kreeta-Maria Kentalan viimeinen taiteellisena johtajana. Kamarimusiikkisafarilla Kentala saattelee seuraajansa festivaalin ytimeen yhteiskonsertissa, jossa pianisti Mika Rännäli esittelee taitojaan niin kamarimuusikkona, soolopianistina kuin säveltäjänäkin.

Festivaalilla kaksi säveltäjää täyttävät Tulindbergin salin omilla nimikkokonserteillaan. Ensimmäisessä konsertissa esitellään oululaisen suuren sankarin Leevi Madetojan kamarimusiikkiteoksia perjantaina 13. elokuuta.

Joel Karppasen valokuvia

Festivaalin päätöspäivänä 15. elokuuta vuorossa on viime vuonna 250-vuotisjuhlia viettäneen Beethovenin teoksista koostettu konsertti, jossa kamarimusiikin lisäksi kuullaan laulua ja nelikätisiä marsseja pianolle.

Festivaali saa huikean päätöksen, kun Oulun tuomiokirkossa kajahtaa neljän suomalaisen kuorosäveltäjän teoksia Cassiopeia ja Pohjan Laulu -kuorojen voimin sunnuntaina 15. elokuuta. Viulisti Kentala tuo lisää väriä kuoroteosten väliin oululaisilla pelimannisävelmillä.

Festivaalimme tuo perinteiseen tapaan esille myös kuvataidetta. Tänä vuonna Oulunsalo Soin vuoden kuvataiteilija on oululaislähtöinen valokuvataiteilija Joel Karppanen.

Hänen näyttelynsä Luontoretkiä on esillä Oulunsalon kirjastossa 11.–31. elokuuta ja se toteutetaan yhteistyössä Pohjoisen valokuvakeskuksen kanssa. Näyttelyn teokset koristavat festivaalin visuaalista ilmettä.

Epidemiatilanteen vuoksi konsertteihin myydään vain puolet paikoista. Konsertit esitetään ilman väliaikoja. Liput tulevat myyntiin toukokuun aikana. Muutokset mahdollisia.