Sonnisaaren juhlakalu juhlistaa oululaispanimon seitsemänvuotista taivalta
Timo Kanniainen keitti Sonnisaaren syntymäpäivän kunniaksi Juhlakalu-olutta, jota saa vain panimon omasta myymälästä ja valikoiduista ravintoloista. Kuvat: Anne Laurila
Oululainen panimokulttuuri virkosi vuonna 2014, kun kymmenen vuoden tauon jälkeen pienpanimoita tupsahti eri puolille kaupungin teollisuusalueita – ensin Sonnisaari Oulunlahden yrityskylään Tuotekujalle ja pian perästä seurasi Maistila Alppilan Kaarnatielle. Sonnisaaren yrittäjät yhdisti Oluthuone Leskinen.
“Emme tunteneet toisiamme ollenkaan, mutta meistä Sonnisaaren omistajista kukin tahoillamme olimme miettineet, että oma olutpanimo olisi siisti juttu. Itse tein tuolloin kotona pieniä eriä erilaisia oluita ja raahasin niitä Oluthuone Leskisen henkilökunnalle maisteltavaksi. He sitten hoksauttivat meidät, kolme saman henkistä ja samat omat panimohaaveet omaavaa tyyppiä saman pöydän äärelle ja huomasimme, että voisimme lähteä tekemään tätä yhdessä. Siitä Sonnisaari lähti liikkeelle”, panomaisteri ja Sonnisaaren toimitusjohtaja Timo Kanniainen kertaa Sonnisaaren alkukeitosta.
Ennen oman panimon perustamista piti tietysti opiskella panimotoiminnan saloja ja tehdä koekeitoksia, joita yrityksen muut perustajat Timo Tyynismaa ja Harri Vaarala Kanniaisen kanssa maistelivat.
“Oulussa on loppujen lopuksi pienet olutpiirit. Maistelimme Maistilan koekeitoksia ja he meidän silloin, kun olimme panimoita perustamassa. Kävimme myös opintokierroksella Etelä-Suomessa muissa panimoissa ja kysyttiin niiltä tyhmiä ja vähemmän tyhmiä kysymyksiä ennen Sonnisaaren perustamista”, Kanniainen jatkaa.
Aidosti oululainen
Kanniaisella on kolmikosta pisin kokemus itse oluen valmistuksesta, joten hänestä tuli Sonnisaaren panimomestari.
“Alussa toiminta lähti tosi pienestä. Teimme tätä viikonloppuhommina, kaikilla oli yhteinen halu ja tavoite, että perustetaan Ouluun uusi pienpanimo, kun sellaista ei ollut. Alusta asti oli selvää, että minä olen se, joka tähän työllistyy, minulla oli itse oluen valmistamisesta myös pisin kokemus”, Kanniainen toteaa.
”Paperitöiden ja lupien kanssa meni tietysti aikaa, mutta osasimme niihin varautua – onhan panimotoiminnassa kyseessä alkoholin valmistus, joka on Suomessa tarkkaan säädeltyä. Lopulta meillä oli kaikki valmiina tiloja myöten, vain nimi puuttui. Sonnisaari oli paitsi aito oululainen paikka, mutta nimeen oli hahmoteltu jo graafinen ilme, joten siihen päädyimme”, Kanniainen kertaa.
Sonnisaaren tuotteet ovat löytäneet tiensä paitsi laatutietoisten olutravintoloiden valikoimaan, myös kauppaketjujen hyllyille. Syntymäpäivän lähestyessä Kanniainen myöntää olevansa hämillään, kuinka nopeasti aika on kulunut oluen parissa.
“Päivät panimolla on kiireistä, mutta toisaalta ihan samanlaista: siivotaan, keitetään, pullotetaan. Kesällä käydään festareilla. Vuodenkierto on samanlainen, mutta on tässä yhdenlainen etappi saavutettu, ja panimokin on vielä pystyssä, joten kai tässä jotain oikein tehty”, Kanniainen pohtii.
Olutta artesaaniasenteella
Syntymäpäivän kunniaksi Sonnisaari on valmistanut kahta olutta, joita ei muualta saa, kuin myymälästä growlerina – eli suoraan hanasta tuoreena.
“Paikallisuus, lähituotanto ja käsityön arvostus ovat nousseet, myös oluessa. Valmistamme olutta artesaaniasenteella ja pienpanimona voimme kokeilla ketterästi eri tyylisiä oluita. Kyllä tässä voi luovuutta käyttää ja meidät erityisesti tunnetaan hapanoluistamme. Ne maistuvat sellaisellekin, joka tykkää skumpasta tai siideristä”, Kanniainen vakuuttaa.
Panimon synttäreiden kunniaksi Sonnisaari onkin pistänyt parasta käsityöosaamistaan.
“Juhlakalu Oaked Ale on synttäreiden kunniaksi tehty olut – sitä ei ole tarkoitus pullottaa ollenkaan, vaan toimitamme sitä ravintoloille ja myymme sitä tietysti täältä panimolta ulos. Sitä on tarkoitus tarjoilla myös Craft Beer Oulu -tapahtumassa Tullisalissa. Oulu on perinteikäs olutkaupunki, mutta oluttapahtumia meillä on vähän. Craft Beer Oulu on uusin, täysin käsityöoluisiin keskittyvä festivaali kaupungissa ja sellaiselle tapahtumalle kyllä on tilausta. Jo perinteisempi Suuret Oluet – Pienet Panimot järjestetään tänäkin vuonna elokuun lopussa, sinnekin toki olemme menossa”, Kanniainen iloitsee.
Sonnisaaren tulevaisuutta suunnitellaan oluttankki kerrallaan ja kesän tapahtumatkin alkavat olla selvillä, mutta taustalla kypsytellään myös panimon pitkän tähtäimen suunnitelmaa.
“Olemme katselleet jo pitkään sillä silmällä uusia toimitiloja, mutta niitä ei ole vielä tullut vastaan. Isommissa tiloissa meillä olisi mahdollisuus parempaan laitteistoon, jotta saisimme isomman määrän olutta ulos kerralla. Mutta ei liian isoa määrää – pysymme pienpanimona, jotta verotus säilyy maltillisena ja pystymme edelleen tuottamaan mielenkiintoisia oluita”, Kanniainen vakuuttaa.
Craft Beer Oulusta lisätietoa tästä linkistä.