Sata sanaa minun Oulustani – Minä ja Oulu -kirjoituskilpailun voittajat valittu

Novellikirjoituskilpailu toteutettiin viime joulukuussa Oulun kaupungin yhteisötoiminnan ja Oulun Tervaporvarien Nuorkauppakamarin yhdessä järjestämän Tonnin idea -kilpailun voittosummalla. Tonnin idea -kilpailun tavoitteena on hakea ideoita, joilla Oulusta tehdään kaupunkilaisille entistäkin parempi paikka. Tuloksena oli Minä ja Oulu -kirjoituskilpailu, jonka parhaimmisto on nyt selvillä.

Novellikilpailun järjestäjänä oli Hanna Hedman, joka on oululainen pöytälaatikkokirjoittaja. Novellikilpailussa kannustettiin osallistujia kirjoittamaan sadan sanan novelleja aiheesta Oulu ja minä. Sillä haluttiin kannustaa oululaisia kirjoittamaan luovasti omasta kotikaupungistaan.

Nelihenkinen, kirjoittamisen ammattilaisista sekä kirjallisuuden harrastajista koostuva raati sai luettavakseen hienoja nykyhetken, muistojen ja tulevaisuuden Ouluun sijoittuvia kilpailutekstejä.

Oulu näyttäytyi tuttuna ja rakkaana

Kirjoituskilpailuun osallistui kirjoittajia eri puolelta Suomea, ja nuorimmat osallistujat olivat alle kouluikäisiä. Muutamat kirjoittajat innostuivat aiheesta niinkin paljon, että kilpailusäännöissä sallittu sanamäärä ylittyi, mutta pääosin kirjoittajat pysyivät sadassa sanassa.

Novelleissa Oulu näyttäytyy entisenä tai nykyisenä kotipaikkana, opiskelukaupunkina, kesäisenä lomakohteena, ja oululainen kauppakeskus vauhdikkaiden mielikuvitustapahtumien tapahtumapaikkana.

Erään kirjoittajan poissaolovuosina kaupunki oli kutistunut niin, ettei Nallikarin majakkakaan enää tuntunut tornin korkuiselta ja marketit olivat sikistyneet laatikoiksi. Oulun ja lähialueiden taianomainen luonto oli kaupunkiympäristön ohella monille kirjoittajille tärkeä. 

Voittajia valitessaan kilpailuraati oli yksimielinen ja palkitsi kolme tekstiä ja jakoi yhden kunniamaininnan. Alla on parhaita paloja palkituista kilpailunovelleista:

1. Pallolla
”Polijen kilipaa Oulujoen kanssa. Hengitys höyryää pakkasesa. Joki ei oo vielä suostunu jähämettymmään. Määkään en pysähy. Hiastan vaan vähäsen Koivurannan kahavilan kohalla. Suusa maistuu kesä, vaikka varpaat on iha jääsä. Taidemuseon kohalla hiastan taas. Polijen Ainolanpuiston puisen sillan yli ja valakosen puiston läpi. Sorsat ei tiiä, miten päin olis. Tuomiokirkon kello hoputtaa. Rotuaarilla parkkeeraan pyörän. Kuulostelen lumisen aukian tuttua soittua. Ovi kilahtaa, kahavin tuoksu leijuu nennään. Huomaan sut. Käsken ajan pysähtyä. Leijut ilimasa, suu on naurussa, käet ojosa. Täälä sää oot kotona, niinku määkin. Aika ampasee etteenpäin. Sää ryntäät muhun pahki. Tanssitaan kylymää pois käsi käessä, pallon ympäri, ku pölijät.”
Nimimerkki: Lentokeli

2. Vanha herra Ainolan puistossa
”Olen vanha puu Ainolassa, mutta voin kertoa, että kasvuni aikana olen nähnyt todella paljon oululaista elämää. Muistan, kun latvani oli jo sen verran korkealla, että näin jopa Tuiraan asti. Katselin kun onnellinen äitisi kantoi sinua sylissään ”nukkelasta” kotiin ja kun pienenä tyttönä istuit isäsi pyörän kyydissä mennessänne kauppatorille. Joidenkin vuosien jälkeen pyöräilit oman lapsesi kanssa hymyssä suin ja vuosien vieriessä näin, kun kävelit ohitseni lapsen lapsiesi kanssa selittäen heille innokkaasti, kuinka kaunis puisto on kaikkina vuodenaikoina. Siinä sinä kasvoit niin kuin minäkin, tosin nopeampaan tahtiin. Olet kuitenkin aina käynyt tervehtimässä minua. Täällähän minä olen, sinulle ja minulle rakkaassa kotikaupungissa, Oulussa.”
Nimimerkki: Oulun oma tyttö

3. Minä ja Oulu
”Oulu tuli, kuten yleensä, täysin yllättäen vastaani Hallituskadun ja Kirkkokadun kulmalla kulttuuripääkaupunkipipo takaraivolla ja takki auki. Kiusallisen kohtaamisen välttääkseni yritin väistää nopeasti kadun toiselle puolelle, mutten onnistunut. Tällä kertaa se puhkui intoa eikä ollut pysyä liitoksissaan, vaikka tiesin sen joskus sortuvan myös jahkailuun ja jappasuun. Se pitää minua jonkinlaisena ystävänään, koska törmäämme toisiimme satunnaisesti vaikkakin toistuvasti. Oulu kertoili tapansa mukaan varsin vuolaasti viime aikojen tapahtumistaan; suurista, pienistä, kiireellisistä, hitaista, järkevistä, pöhköistä, merkittävistä ja mitättömistä asioista. Selvästikin tärkeistä hänelle itselleen. Yritin vaikuttaa kiinnostuneelta, ja ehkä hieman olinkin. Sitten se äkkiä toivottelikin jo jatkoja ja kiiruhti eteenpäin. Eteenpäin – niin ainakin toivon.”
Nimimerkki: Terwaa suksenpohjassa

Tonnilla hyvää mieltä -uutinen Mun Oulussa