Sanataidekasvatuksen Tarinoiden talo kutsuu eskarilaisia kirjallisuuden äärelle leikkimään, keksimään ja tutkimaan

Sanataide ja taidekasvatus ovat hyvää vauhtia juurtuneet oululaiseen harrastus-, opetus- ja kulttuuritoimintaan. Siitä oivana esimerkkinä on muun muassa vuosittain Kulttuuritalo Valveella järjestettävä Lumotut sanat -festivaali, jonka taustavoimana toimivat sanataideopettajat Kati Inkala ja Anna Anttonen.

Festivaalien yhteydessä on järjestetty teemakohtaisia näyttelykokonaisuuksia, jossa on tarjottu sanataidetoimintaa, työpajoja ja näyttelyopastuksia lapsille, nuorille ja aikuisille.

”Aloimme saada palautetta, etteivät kaikki halukkaat mahdu tai pääse mukaan toimintaan. Mietittiin Annan kanssa, kuinka voisimme tehdä näyttelyiden hengessä miniatyyrisen taidemaailman, joka voisi matkustaa lasten luokse”, kertoo Inkala.

Ajatus neljäsluokkalaisille suunnatusta Metsä – Sanataiteen aarrearkusta oli lähtenyt syntymään jo kauan sitten kaksikon työpöydällä ja he saivat työryhmään mukaan kirjaston, koulukirjaston sekä kulttuuriyhdysopettajan . Aarrearkusta syntyi muutama vuosi sitten prototyyppi, jota Inkala ja Anttonen kävivät esittelemässä kouluilla.

”Saatiin siitä hirveän hyviä palautteita oppilailta ja opettajilta. Alkoi tulla pyyntöjä joka suunnalta, että voisimmeko tulla kertomaan aarrearkusta ja ottaa sen mukaan”, Inkala muistelee.

Talo herää eloon

Metsä – Sanataiteen aarrearkku sekä tuleva eskarilaisille suunnattu Tarinoiden talo ovat osa kirjallisuuskasvatuskokonaisuutta sekä kirjastoreittiä. Aarrearkku ja talo ovat taideteoksia, jotka ovat syntyneet lavastaja Petri Haapakosken sekä kuvataiteilija ja visualisti Heidi Kestin taitavissa käsissä.

Tarinoiden talo perustuu yhdeksään eri kirjaan, jotka kaikki liittyvät jollain tavalla taloihin ja kaupunkeihin. Mukana on kuvakirjoja, runoja, lastenromaaneja, tietoa sekä helppolukuista luettavaa. Tarinoista löytyviä yksityiskohtia on upotettu osaksi taideteosta.

”Kirja astuu ikään kuin ulos kansistaan. Mitään, mitä talossa on, ei ole turhaa, vaan kaikki liittyvät teoksiin. Jokaiseen kirjaan liittyy myös tehtäviä, jotka kutsuvat leikkimään ja kertomaan itse”, sanoo Inkala.

”Ajatuksena on, että talo kutsuu kirjojen äärelle, heittäytymään tarinoiden, runojen ja sanataiteen maailmaan. Kun kirjoja luetaan, lapsista tulee talon asiantuntijoita ja tietopankki karttuu koko projektin ajan”, hän jatkaa.

Tasa-arvoinen taidekasvatus

Tällä hetkellä on valmisteilla neljä taloa, jotka on tarkoitus lanseerata loppuvuodesta. Varhaiskasvattajille järjestetään aluksi koulutuksia, jonka jälkeen talot pääsevät kiertämään päiväkodeissa.

”Haluamme tarjota kaikille lapsille mahdollisimman tasa-arvoista taidekasvatusta, riippumatta siitä, kuinka aktiivinen lapsen oma aikuinen tai vanhempi on tarjoamaan taidekokemuksia”, sanoo Inkala.

Sanataideopetus on osa Oulun esiopetussuunnitelmaa, ja Tarinoiden talon yksi tarkoitus on tarjota lasten kanssa työskenteleville uusia ideoita sekä innostaa heitä ottamaan kirjat osaksi kulttuurikasvatustyötä.

Aikaisemmasta neljäsluokkalaisille suunnatusta Metsä – Sanataiteen aarrearkusta opettajat ovat antaneet hyvää palautetta.

”Saimme kuulla, että moni oppilas on innostunut lukemaan, ja sehän on meidän yksi tärkeimmistä tavoitteista. Lisäksi opettajat kiittelivät valmiista materiaalipaketista ja selkeistä tehtävistä”, Inkala kertoo.

”Kuulimme myös, että moni oppilas oli rohkaistunut itse kirjoittamaan. Se on tosi hienoa, sillä kynnys oman tekstin tuottamiseen saattaa olla joskus korkealla”, hän jatkaa.

Sanataidekasvatuksen laajeneminen

Anttoselta ja Inkalalta pyydetään jatkuvasti, voisiko aarrearkun ja talon kaltaista toimintaa jalkauttaa kaikille ikäryhmille, myös yläkouluun.

”Sanataide on taidekasvatusalana nuori ja kehitettävää on vielä paljon. Oulu on kuitenkin saanut olla näköalapaikalla, koska olemme kuuluneet lastenkulttuurikeskusten liittoon ja verkostoihin sekä saaneet kaupungilta resursseja”, kertoo Inkala.

”Suunnitelmien tasolla meillä on ajatusaihioita vanhemmille oppilaille suunnatusta toiminnasta, mutta niihin täytyy ensin löytää rahoitus”, hän jatkaa.

Anttonen ja Inkala suhtautuvat työhönsä suurella sydämellä ja intohimolla. Heistä on vuosien varrella hitsautunut toimiva ja tiivis työpari, joilla on ehtymätön ideapankki uusien suunnitelmien suhteen, joilla sanataiteen ilosanomaa voisi levittää yhä laajemmin.

”Työ sanataiteen parissa inspiroi loputtomasti. Lukeminen ja kirjoittaminen ovat minulle henkilökohtaisestikin rakkaita harrastuksia”, sanoo Inkala.

”Lasten ja nuorten kanssa on mahtava työskennellä. Heillä on tuoreita näkökulmia, ja he kertovat aina asioita, jotka ovat itselleni uusia”, hän toteaa lopuksi.