Rokkia ikä kaikki – oululaismuusikko Jarmo Heikkinen täyttää 60 vuotta
Syntymäpäiväsankari Jarmo Heikkisen pisimpään käytössä ollut kitara ja saksofoni löytyvät tästä kuvasta – kitara on Kari Niemisen tekemä Telecaster, jonka muusikko sai vuonna 1982 Alibin keikan yhteydessä, ja putkiradion päällä makaa 1970-luvulla hankittu Tone King -alttosaksofoni. Kuva: Jarmo Heikkinen
Jaa sosiaalisessa mediassa:
Rockmuusikko Jarmo Heikkinen aloitti uransa vuonna 1974 Oulun Lintulassa vain 12-vuotiaana. Syyskuun 28. päivänä 60 vuotta täyttävä Ramblers-kitaristi on soittanut muun muassa Pelle Miljoonan ja Kauko Röyhkän kanssa ja julkaissut omaa musiikkia The Boots -bändillä. Monia mielenkiintoisia kortteja on jäänyt kääntämättä, mutta onhan musiikintekijä päässyt työskentelemään Hurriganes-legenda Remu Aaltosen kanssa.
Oululaisen muusikko ja musiikintekijä Jarmo Heikkisen musiikkihistoria kattaa lähes puoli vuosisataa. Musikaalisuuden lauluntekijä on perinyt sekä isänsä että äitinsä puolelta. Jonkinlainen juurettomuus voi olla peruja äidin historiasta.
Vuonna 1944 kitaristin äiti Marjatta Heikkinen (os. Soini) matkasi evakkoon sotalapseksi Ruotsiin. Hän oli vain 3-vuotias.
”Äiti tuli sodan loputtua takaisin Suomeen, mutta halusi takaisin Ruotsiin. Hän palasi Ruotsiin noin 5-vuotiaana ja kävi koulun siellä”, Heikkinen kertoo.
13-vuotiaana, täysin ummikkona, Heikkinen muutti Ruotsista Suomeen. Hän kävi ruotsalaista koulua Torikadun ja Sepänkadun risteyksessä.
”Äiti ei viihtynyt täällä, joten hän palasi Faluniin. 16-vuotiaana hän tuli lopullisesti takaisin Suomeen ja asettui kotikaupunkiinsa Ouluun.”
Tetralla soitettiin ja tanssittiin
Marjatta Heikkinen oli lahjakas laulaja.
”Äiti aloitti laulajanuransa 1950-luvun lopulla Blue Quintet -yhtyeessä, johon kuuluivat myös kitaristi Uti Valkama, rumpali Raimo Nappi Oksa, pianisti Eki Virtanen, basisti Pena Koski”, kitaristi kertoo.
Blue Quintet esiintyi paljon työväentalo Tetralla, Pakkahuoneenkadun ja Mäkelininkadun risteyksessä, nykyisen panttilainaamon kohdalla. Tetra oli tuohon aikaan tärkeä paikka Oulun musiikkikulttuurille.
Joskus Heikkinen lauloi duettoja Bell Boys -laulaja Aune Pasasen kanssa.
”Äiti voitti Tetralla järjestetyn Pohjois-Suomen laulukilpailun jonka tuomaristossa olivat muun muassa Lasse Liemola ja Jukka Kuoppamäki. Äiti sai palkinnoksi levytyssopimuksen, mutta levytys ei erinäisistä syistä johtuen koskaan toteutunut”, poika harmittelee.
Sukujuuria Raahessa
Heikkisen isän Veli Heikkisen ei ollut helppoa hyväksyä tulevan vaimonsa laulajan uraa, ja tämä on todennäköisesti yksi syy siihen, miksi niin moni ei ole kuullut Marjatta Heikkistä livenä saati levyillä. Ajat ja asenteet olivat tuolloin toisenlaiset.
Heikkisen äiti ja isä olivat kovia rock ’n’ roll -tanssijoita ja voittivat aikoinaan Pohjois-Suomen rock ’n’ roll -tanssikilpailun.
Pitkään Jarmo Heikkinen luuli, että musikaalisuus tuli vain äidin puolelta. Hänen ukkinsa oli huutolaispoika. Ukin isää ei tiedetty, mutta maakunta-arkistosta löytyneistä dokumenteista selvisi, kuka ukin isä oli.
”Kaarlo Viktori Ylitalon tie on vienyt Raaheen, ja musiikki periytyy myös sieltä päin. Musikaalisuutta löytyykin siis kummaltakin puolelta.”
Jarmo Heikkinen syntyi Oulussa vuonna 1962 Marjatan ja Velin esikoiseksi. Myöhemmin perheeseen syntyi vielä kaksi lasta, Nina ja Petri.
Twistiä putkiradioon nojaten
Musiikki oli verissä jo pienenä, sillä Jarmo Heikkinen twistasi putkiradiosta kiinni pitäen esimerkiksi Little Richardin 1950-luvun hittien Tutti Fruttin ja Long Tall Sallyn tahtiin.
Beatlesin vaikutusta muusikko ei voi liialti korostaa.
”Muistan vielä selvästi sen, kun kuulin Beatlesin biisit 1960-luvulla ensimmäisen kerran. Yesterday, Michelle ja Girl olivat kappaleita, jotka sisälsivät kaihoa ja jotakin maagista – miksi muuten jo 4-vuotiaana nuo kappaleet jäivät muistijäljiksi”, Heikkinen pohtii.
Heikkinen mainitsee Musiikkimies-soitinliikkeen, joka sijaitsi aikoinaan Torikadulla.
”Se oli meille kuin päivähoitopaikka. Saimme notkua siellä, ja tulihan meistä hyviä asiakkaitakin.”
Heikkisen ensimmäinen kitara oli Landola, jossa oli kaksi alinta kieltä – siksi hän alkoi soittaa bassoa. Viritys oli väärinpäin.
”Olin kuullut, että basson viritys on sama kuin kitaran neljä ensimmäistä kieltä. Viritin väärästä päästä: D, G, H, E.”
Myöhemmin kitaristin oli opeteltava soittamaan oikealla virityksellä: E, A, D, G. Ensimmäinen biisi, jonka Heikkinen oppi kitaralla soittamaan, oli The Animalsin House of the Rising Sun.
Heti rokkistaroiksi
Ensimmäinen oma bändi Rock Stars oli toiminnassa vuosina 1974–1975. Bändin jäsenet olivat 12–13-vuotiaita. Yhtyeessä soittivat kitaristi-laulaja Eski Partanen, laulaja-kitaristi Hannu Rouvari sekä rumpali Matti Soini, joka on Heikkisen eno – pienellä ikäerolla. Rock Starsissa Heikkinen lauloi ja soitti bassoa.
Heikkinen kokee, että Partanen oli bändin johtohahmo.
”Bändi syntyi, kun Eski tokaisi hississä, että eiköhän jätkät aleta soittaan.”
Heikkisen ensimmäinen oikea basso oli merkkiä Utria, toinen Maya Jazz Bass. Utria oli oululainen soitinrakentaja, joka valmisti ainakin kitaroita ja bassoja. Rakentajana toimi Heikkisen äidin yhtyekaveri Uti Valkama. Myös Kauko Röyhkän ensimmäinen kitara oli Utria-merkkinen.
Rock Stars treenasi Oulun Lintulassa Heikkisten autotallissa.
”Kun Matti sai ekat rummut meidän autotalliin Lintulaan, se oli hurja fiilis! Sitä ennen käytössä oli keksipurkki, ämpäri ja kumirumpu. Kitarat laitettiin mankkamikeillä putkiradioon”, muusikko muistelee.
Roadrunner muutti kaiken
Rohkeasti nimetyn Rock Starsin ohjelmistoon kuuluivat muun muassa Tyttö lilla nakkikioskilla, Sininen ja valkoinen, Toivotaan, toivotaan.
”Me soitettiin myös Juice Leskisen biisejä Jyrki boy, Juankoski, Here I Come, Napoleonin mopo sekä Marilyn.”
Melodiapopin rinnalle rymisteli Hurriganesin vuoden 1973 albumi Rock and Roll All Night Long. Seuraavana vuonna ilmestyi uraauurtava Roadrunner-levy. Nämä kaksi, kuten useat muutkin Hurriganes-albumit, julkaisi maineikas Love Records.
”Ganesista välittyi meille lakonisen huumorin sävyttämä suoraviivainen ote ja alkukantainen voima”, Heikkinen kuvailee.
Rock Starsin debyyttikeikalla Oulun Merenkävijöiden vuosijuhlassa, Kauppaklubilla, Heikkinen lauloi Hurriganesin Roadrunner-biisin, joka oli tuolloin massiivinen hitti. Kaiken kaikkiaan Hurriganes oli erittäin merkittävä osa Heikkisen ja monen muunkin aikalaismusisoijan elämää.
Maaliskuussa 1975 Hurriganes esiintyi Oulun Pohjankartanossa. Heikkinen tietää, että tämä keikka muutti kaiken hänelle ja monelle muulle.
”Monelle aikalaisellemme, varsinkin muusikolle, se keikka oli suunnannäyttäjä. Se energia, mitä Roadrunner-levyllä oli, välittyi sähköiskun lailla, eikä paluuta entiseen enää ollut.”
Heikkinen painottaa, että oli aika ennen Roadrunner-levyä, ja aika sen jälkeen.
Alttosaksofonin pauloissa
1970-luvulla Heikkinen osti äitinsä siskon mieheltä Tone King -merkkisen alttosaksofonin. Saksofoni on edelleen Heikkisellä, mutta hän ei ole soittanut sitä pitkään aikaan.
Vuosina 1976–1977 muusikko opiskeli Oulun musiikkiopistossa alttosaksofonin soittoa. Hän soitti myös Oulun seurakunnan puhallinorkesterissa alttosaksofonia. Orkesteri harjoitteli Raatissa.
Bänditouhuissa Heikkinen käytti saksofonia vasta Ramblers-yhtyeen toisen version aikana 1980-luvun alkupuolella.
Pohjankartanon yläasteen musiikinopettaja Eeva-Leena Lumpeen kannustuksella oli Heikkiselle suuri merkitys. Todistuksessa musiikin arvosana oli 10.
”Eeva-Leena tutustutti minut Cat Stevensiin ja Morning Has Broken -biisiin.”
Vuonna 1976 Rock Stars -bändin jälkeen perustettiin Dolls-orkesteri. Siihen kuuluivat basisti-laulaja Heikkisen lisäksi laulaja-kitaristi Eski Partanen sekä rumpali Seppo Hotti. Yhtye esiintyi muun muassa koulubileissä.
”Olin tuolloin 15–16-vuotias, ja basso oli isompi kuin soittaja.”
Porkka kutsui Rocketin lämppäriksi
Dolls soitti aikansa suurten bändien ja artistien covereita, joita olivat Hurriganesin Only One, Led Zeppelinin Rock and Roll, Status Quon Caroline, Mudin Runnig Bear, Freen Wishing Well, Bad Companyn Can’t Get Enough, Royalsin versio Dancing in the Streetista. Setissä oli myös Paul Ankan Diana.
”Tottakai settiin kuului Chuck Berryn Johnny B. Goode ja joitakin Beatlesin kappaleita”, soittaja luettelee.
Yksi merkittävimmistä tapahtumista Dollsille oli se, että kun he pääsivät oululaisen Antti Ana Porkan kutsumana erittäin suositun oululaisen Rocket-bändin lämppäriksi. Porkka toimi Oulussa keikkamyyjänä, promoottorina ja managerina.
Vuonna 1977 Dollsin tilalle tuli Flash-yhtye. Laulussa ja bassossa oli tuttuun tapaan Heikkinen, rummuissa Matti Soini, laulaja-kitaristina Esko Lassila ja kitarassa Ari Hossa Holappa.
”Flashin aikaan treenasin jo ahkerasti kitaran soittoa”, Heikkinen sanoo.
Kauko Röyhkän samannimiseen romaaniin perustuvassa Miss Farkku-Suomi -elokuvassa on Flash-niminen yhtye, joka kuvataan elokuvassa Ramblers-bändinä. Vuonna 2003 julkaistu kirja ja vuonna 2012 ilmestynyt elokuva sijoittuvat 1970-luvun Ouluun.
Nuori ja lahjakas Ramblers
Rockyhtye Ramblers perustettiin Oulussa vuonna 1978. Heikkinen kävi kymppiluokkaa Pohjankartanolla.
”Porkan Ana soitti meidän mummolaan ja pyysi bändikokeiluun, johon hän oli koonnut oululaisia soittajia”, muusikko kertoo.
Porkka siis kokosi Ramblersin oululaisista lahjakkaista muusikoista.
Ramblersissa soittivat rumpali Heikki Tikka, kitaristi Riku Mattila, laulaja-kitaristi Köpi Kurikka ja basistina toimi Heikkinen. Bändi sai tuottajakseen Tommi Liuhalan.
Vuonna 1978 julkaistiin I Don’t Mind Rockin’ Tonite ja Nadine -singlet. We Don’t Mind Rockin’ Tonite -albumi ilmestyi vuonna 1979. Esikoisalbumin julkaisi Hi-Hat-levymerkki.
”Olin tuolloin 15–16-vuotias, ja basso oli isompi kuin soittaja”, Heikkinen vitsailee.
Loppuvuodesta 1979 Mattila ilmoitti lähtevänsä bändistä. Heikkinen siirtyi basistista kitaristiksi vuoden 1980 alussa, ja Ramblers 2 oli syntynyt. Basistiksi tuli Ilari Niemelä.
”Pian bändistä erosi myös Heikki Tikka. Hänen tilalleen tuli kuusamolaisen Zero Nine -yhtyeen rumpali Sidi Kukkonen. Kitaristiksi tuli myös Timo Törrö Tapaninen.”
Blueslevy konkarin kanssa
Samoihin aikoihin vuonna 1980 julkaistiin Champion Jack Dupreen Real Combination -bluesalbumi.
Dupreen, kitaristi-laulaja-huuliharpisti Henry Ojutkankaan ja Heikkisen kanssa levyllä musisoivat Ramblersistakin tutut kitaristi Riku Mattila ja rumpali Heikki Tikka.
Champion Jack Dupree oli amerikkalainen blues- ja boogie-woogie -pianisti sekä laulaja.
”Dupree oli kuullut jostakin Henryn soittoa, ja innostui siitä. Antti Porkka järjesti levynteon alkuvuodesta 1980 Helsingissä.” Albumin julkaisi Finnlevy.
”Lähdin siis paikalta pois sanomatta mitään. Tsiisus, mikä päätös!”
Ramblersia ja Narttua
Ramblers esiintyi ahkerasti ympäri Suomea, mutta Heikkinen soitti myös Kauko Röyhkä & Narttu -bändissä. Hän vieraili laulaja-kitaristina vuoden 1981 Uusia Tansseja -albumilla.
Alkuvuodesta 1982 Heikki Tikka pyysi kirjeitse Heikkistä mukaan Kauko Röyhkä & Narttu -yhtyeen seuraavalle levylle Onnenpäivä. Samaa olivat ehdottaneet Riku Mattila ja Wigwamissakin soittanut basisti Mats Huldén.
Heikkinen oli kutsusta otettu, mutta Ramblers vei aikaa, joten hän ei liittynyt Narttuun.
Vuonna 1982 Ramblers julkaisi Talkin’ About… -levyn Dig it -levymerkille. Ramblers kuitenkin hajosi vuonna 1983. Ennen hajoamiastaan orkesteri julkaisi vielä singlen Leather and Lace / Weekend Affair Atte Blomin Johanna-levy-yhtiölle. Myöhemmin Heikkinen on päässyt työskentelemään lisää Atte Blomin kanssa.
Ramblersin kolmas kokoonpano syntyi 2010-luvun lopulla.
”Pyydettiin Hantte Oivo bassoon ja rumpuihin tuli Juha Seilonen.”
1970-luvun lopulla Oivoa pyydettiin basistiksi, kun Heikkinen siirtyi kitaristiksi, mutta Oivo ei tuolloin lähtenyt mukaan.
Käyttämättömät Abba-kortit
1980-luvun alussa Heikkinen vietti paljon aikaa Tukholmassa työskennellen muun muassa sairaala-apulaisena, siivoojana ja tiskaajana. Tukholmassa asui hänen tätejään ja setiään äidin puolelta.
”Vuonna 1983 sain päähäni hakea töihin Abban Polar-studioon. Keskustan toimistossa käytyäni sain lapun, jossa ohjattiin toiseen osoitteeseen.”
Uuteen osoitteeseen löydettyään kitaristi sanoi vastaanottovirkailijalle, että haluaa tulla soittamaan kitaraa Abban tuotantoihin. Virkailija vastasi: ”Benny är uptaget men jag hämtar Björn.”
Kun Heikkinen katseli odotustilassa ympärilleen, hänestä alkoikin tuntua, ettei hän ehkä kuulukaan pinnalliseen ja kaupalliseen musiikkibisnekseen.
”Lähdin siis paikalta pois sanomatta mitään. Tsiisus, mikä päätös!”
Kitaristin mielestä tuo päätös kuvaa hänen kärsimätöntä luonnettaan nuorena taiteilijana. Jälkeenpäin ajateltuna Heikkinen olisi todellakin voinut odotella koesoittoon asti.
Punkrockia Pellen riveissä
Tukholma-aikojen jälkeen Heikkinen muutti Helsinkiin.
Vuonna 1984 Heikkinen toimi kitaristina Pelle Miljoonan Jos-levyn livekokoonpanossa Miljoonaliigassa.
”Jos-levyn mukana oli kuitenkin kuva keikkakokoonpanostamme.”
Miljoonaliigassa olivat Pelle Miljoonan eli Petri Tiilin lisäksi kitaristi Stefan Piesnack, rumpali Vando Suvanto ja basisti Jesu Hämäläinen. Kokoonpano treenasi usein Helsingin Ruoholahden Lepakossa.
”En ole mukana Jos-levyllä, koska Vando ja Pelle pyysivät mukaan bändiin vasta, kun Jos-levy oli loppusuoralla.”
Keväällä 1984 Heikkinen haki Helsingin Konservatorioon ja sai kutsun pääsykokeisiin, mutta ei osallistunut niihin.
”Tiedä vaikka ois konservatorion kautta toisenlainen ura ollut, mutta epäilen – koulut ei napannu tuohon aikaan kuitenkaan”, hän tokaisee.
Sisko lähti liian aikaisin
Toukokuussa 1984 Heikkisten perhettä kohtasi järkyttävä tragedia, kun pikkusisko Nina ja neljä muuta oululaista nuorta kuolivat auto-onnettomuudessa. Nina oli juuri täyttänyt 19 vuotta.
Onnettomuuden sattuessa Heikkinen asui Helsingissä ja työskenteli ravintola Cellassa Kalliossa.
”Isä oli erikoishammasteknikkoliiton puheenjohtaja. Perjantaina 11. toukokuuta hän oli Helsingissä, ja kävimme Mannerheimintiellä kahvilla klo 14 ja 15 välillä, kun onnettomuus oli tapahtunut Oulussa.”
Isä Veli Heikkinen lensi takaisin Ouluun ja otti taksin kotiin. Poliisiautot olivat pihassa. Marjatta Heikkinen kertoi uutisen miehelleen.
Suru-uutinen tavoitti isoveljen vasta maanantai-aamuna, kun Cellan työvuoro alkoi. Heikkisellä ei ollut käytössään puhelinta, joten hän ei tiennyt siskonsa kuolemasta koko viikonlopun aikana.
”Väsymyksen ja ongelmien vuoksi kieltäydyin Sleepy Sleepers -pestistä.”
Surua ja väsymystä
Maanantaina llta-Sanomien etusivulla oli juttu onnettomuudesta – kuvien kera. Heikkinen lensi Ouluun perheensä luokse. Perheeseen kuuluu myös Heikkisen pikkuveli, Petri Heikkinen.
Samoihin aikoihin silloinen Sleepy Sleepers -rumpali Harri Kinnunen soitti Heikkisten kotiin Ouluun ja pyysi kitaristia liittymään bändiin.
”Väsymyksen ja ongelmien vuoksi kieltäydyin Sleepy Sleepers -pestistä.” Jälkeenpäin Heikkinen ajattelee, että tämä oli hyvä ratkaisu.
”Siitä ei olisi seurannut mitään hyvää siinä kunnossa olevalle nuorelle miehelle”, hän tietää.
Spiders oli lähellä breikata
Heikkinen on ollut muusikkona myös oululaisessa Spiders-yhtyeessä 1980-luvun alussa, tuuraajana sekä vierailijana.
Alkuperäinen Spiders-bändi voitti Rockin SM-kilpailut vuonna 1979. Silloisessa kokoonpanossa olivat laulaja-kitaristi Esko Lassila, rumpali Jussi Haapalainen, kitaristi-laulaja Timo Rusanen ja basisti Jari Paulamäki.
Spiders-orkesterin toinen kokoonpano oli se, jossa Heikkinen soitti vakituisemmin. Tuossa kokoonpanossa basisteina olivat Seppo Elsilä sekä Tero Siitonen.
Surullisenkuuluisalla Natsan keikalla koko bändi oli nauttinut liikaa rohkaisevia, mikä keskeytti esityksen tuon tuostakin. Kuuntelemassa oli Suomen rock-kerma aina kitaravirtuoosi Albert Järvisestä lähtien.
”Tosin yleisö luuli että kyseessä oli performanssi, ja taputtivat encoren, jota ei koskaan tullut”, Heikkinen naurahtaa.
Joko vuonna 1986 tai 1987 Spiders lähetti demon Tukholmaan Abban promoottori Thomas Johanssonille.
”Sieltä tuli vihreää valoa, olivat kiinnostuneita tekemään yhteistyötä. Jostain syystä bändin motivaatio lässähti ja sekin kortti jäi katsomatta.”
Järvisen kehuma
Riku Mattila lähti Maa on voimaa -levyn jälkeen pois Kauko Röyhkä & Nartusta.
Nartun rumpali Heikki Tikka pyysi Oulun Rattori-lupilla jälleen Heikkistä bändiin kitaristiksi. Heikkinen suostui oitis ja muutti Helsinkiin.
Kitaristi on mukana orkesterin vuoden 1985 julkaisemalla Paska kaupunki -EP:llä.
”Olin vahvasti sitä mieltä, että Paska kaupunki pitää laittaa EP:lle biisiksi. Biisi ei ole millään albumilla”, tuottaja hoksauttaa.
Heikkinen soittaa myös vuonna 1986 julkaistuilla Pikku enkeli -albumilla sekä Kulta-aika-kokoelman livetaltioinnilla. Pikku enkeli -levyn kiertueen Tavastian keikalla Heikkinen tapasi Albert Järvisen, joka kertoi diggailevansa pojan soittoa.
”Hän seisoi keikan aikana vieressäni, ja kyllähän se boostasi soittoa”, rokkari myöntää.
Samana vuonna Soundi-lehti kysyi ammattimuusikoilta parhaista suomalaisista muusikoista. Yhtenä osiona oli luonnollisesti kitaristit, ja Heikkinen luokiteltiin kuudenneksi parhaaksi.
Irti rock-idolin viitasta
Kauko Röyhkä & Narttu -bändin Pikku enkeli -levyn menestys oli aikamoinen.
”Meillä oli hurjasti keikkoja ja aloin väsyä. Tuli tunne, että nyt olen 10 vuotta viettänyt aikaani busseissa ja keikoilla – kiertueen aikana kypsyi ajatus, että nyt saa musiikki ja musiikin tekeminen riittää.”
Rankan Pikku enkeli -kiertueen jälkeen Riku Mattila pyysi Heikkistä kitaristiksi Jussi Hakulisen bändiin, mutta muusikko kieltäytyi, koska tie oli ajettu silloin loppuun.
Muutto Tampereelle oli Heikkiselle kuin olisi mummolaan tullut.
”Sain heittää rock-idolin viitan harteilta. Minulla oli tarve löytää jotakin muuta sisältöä elämään kuin musiikki. Mutta kävikin niin, että alkoikin tulla omia biisejä”, hän iloitsee.
Ei ollut enää pakko herätä krapulassa seuraavalle keikalle.
”Se tuntui todella hyvältä ja helpottavalta, että sain itse päättää. Tuolloin alkoi kiinnostukseni myös amerikanrautoihin, mutta se on oma lukunsa se.”
Jossakin vaiheessa säveltäjä oivalsi, että musiikki ei olekaan ainoa luovuuden muoto.
”Se oli ihmeellinen asia ymmärtää.”
Vuonna 2012 Kauko Röyhkä & Narttu kasattiin uudelleen. Svart Records julkaisi vuonna 2013 yhtyeen Pois valoista -livelevyn. Reunion-kokoonpanossa olivat Röyhkän ja Heikkisen lisäksi Heikki Tikka, Mats Huldén, Tommi Viksten (kitara) ja Pekka Gröhn (koskettimet).
Kolmas Nainen -yhtye oli kertonut Heikkiselle tykkäävänsä The Bootseista.
The Boots syntyy Tampereella
Nartusta lähdettyään Heikkinen perusti The Bootsin vuonna 1987. Bändi syntyi Tampereella Heikkisen ja rumpali Raimo ”Rape” Raappanan aloittaessa bändiviritelmät.
Raappana on alunperin oululainen, Timjam- ja Rocket-bändien rumpali. Raappana on soittanut rumpuja myös Dave Lindholmin ja Rauli Badding Somerjoen kokoonpanoissa.
”Olin aina diggaillut Rapen soittoa”, Heikkinen kehuu. Yhtyeen basistiksi liittyi Heikkisen pikkuveli Petri Heikkinen.
”The Boots syntyi tosi vaivattomasti minun, Raimon ja Petrin perustettua bändin.”
Bändin musiikissa yhdistyvät rockabilly, rock ja country.
”Samoihin aikoihin soitin Joe Vestichin bändissä kitaraa. Soitettiin housebändinä Tampereella Cabaree Oscar -klubilla.”
Useiden singlejulkaisujen lisäksi The Boots julkaisi Euros-levymerkille albumit Alligator River (1989) sekä Funky Road (1991).
”Esikoiseni äiti Satu Koho soitti alkuaikojen keikoilla ja oli mukana Funky Road -levyllä.”
Vuonna 1994 trio julkaisi Rockadillo Recordsin alaisuudessa Turn to Tree -albumin.
Vuonna 1995 The Boots kävi showcasekeikoilla Malesian Kuala Lumpurissa sekä Kanadassa Toronton musiikkiviikoilla. Isompaan kokoonpanoon kuuluivat Satu Helminen (laulu), Arto Piispanen (koskettimet), Pike Kontkanen (viulu) ja Tommi Laine (kitara).
Hanhiniemen pullakahvit ja sanoitukset
Rockadillo Records julkaisi myös The Bootsien Marketplace-levyn vuonna 1996. Näihin aikoihin Heikkinen tutustui Pauli Hanhiniemeen.
”Tapasin hänet Headline-studiossa Tampereella, jossa hän työskenteli The Bootsien levyjen miksaajan, Jani Viitasen, kanssa.”
Kolmas Nainen -yhtye oli kertonut Heikkiselle tykkäävänsä The Bootseista.
”Heitin Paulille Janin studiossa, että hän voisi tehdä suomenkielisiä sanoja meille. Hän suostui.”
Heikkinen ja Hanhiniemi värkkäsivät biisejä Hanhiniemen Pispalan talossa.
”Paljon pullaa ja kahvia kului biisejä tehdessä”, sanoittaja hymyilee.
The Bootsien ensimmäinen suomenkielinen levy, Joutomies, tuli ulos vuonna 1999. Albumilla on useita Hanhiniemen sanoituksia, muun muassa nimibiisi Joutomies.
Joutomies-albumin aikoihin The Boots -kokoonpanossa oli mukana myös laulaja Merikukka Kiviharju.
Kun Dave Lindholmilta kysyttiin 1990-luvun lopulla, kuka kitaristi jatkaa hänen tiellään, hän mainitsi Heikkisen manttelinsa perijäksi.
”Kunnianosoitus lämmittää kovasti, kun kyseessä on oma suomalainen esikuvani”, kitaristi kiittää.
”Kauko vastasi, että tuu mukaan! Siitä alkoi mun uusi yhteistyö Kauko kanssa.”
Leipätyöksi tekohampaita
Vuosina 2000–2008 Heikkinen keskittyi leipätyöhönsä hammaslaboranttina, johon valmistui Helsingin hammasteknikko-opistosta vuonna 2000.
Vaikka Heikkinen on asunut jo vuosikymmeniä Kempeleessä, on hän käynyt arkisin töissä Oulussa. Musiikki-identiteetiltään hän kokee olevansa oululainen, vaikka muuten hän onkin kempeleläistynyt.
”Pitkään arjen täytti myös viisilapsisen perheen pyörittäminen.”
Heikkinen oli kuitenkin alkanut jo 1990-luvun puolella äänittää musiikkia kotonaan.
”Aloitin Adat-nauhureilla. Myöhemmin äänitysohjelmat helpottivat työskentelyä huomattavasti.”
Heikkinen oli mukana Garbon Esa Elorannan vuoden 2005 Kruunaa ja klaavaa -albumilla.
”Soitin levyllä kitaraa, ja levy sisältää sävellyksiäni, joihin Esa teki sanoitukset.”
Samoihin aikoihin Heikkinen teki myös musiikkia dokumentteihin yhteistyössä Mikko Mattilan kanssa.
The Bootsien vuonna 2008 julkaistua Long Way to Morning -omakustannelevyä Heikkinen äänitti useita vuosia työn ja perhe-elämän keskellä. Albumilla basistina on Garbosta tuttu Kari Södö.
”Tein myös levyn kempeleläisten eskariopettajien lauluista, ja vuonna 2008 tein jääkiekkoseura Junior Laser HT:n Kotkan sydän -kannatusbiisin.”
Jääkiekkoseura palkitsi Heikkisen Vuoden toimitsija -palkinnolla.
Uudet tuulet Röyhkän kanssa
2000-luvun loppupuolella Kauko Röyhkä oli esiintymässä Oulussa Lentävän lautasen Krapula-klubilla.
”Soitin Kaukolle humoristiseen sävyyn, että hei, pystytköhän soittamaan niitä kaikkia biisejä yksin. Kauko vastasi, että tuu mukaan! Siitä alkoi uusi yhteistyö Kauko kanssa”, Heikkinen iloitsee.
Röyhkä ja Heikkinen tekivät muutamia keikkoja duona. Röyhkällä oli Erotica Night -konsepti, jossa mukana oli eri laulajia, muun muassa Tehosekoittimen Otto Grundström, Röyhkän vaimo Olga Välimaa sekä tamperelainen laulaja Maija Moisio.
The Bootsin ja Kauko Röyhkän yhteistyö lähti kunnolla käyntiin siitä, kun äänitettiin uudet versiot Kevät- ja Paska kaupunki -kappaleista. The Boots alkoi työstää albumia Röyhkän kanssa.
”Toin omia sävellyksiä Kaukolle sanoitettavaksi, ja siitä alkoi syntyä Etelän peto -pitkäsoitto.”
Tähän mennessä Kauko Röyhkä & The Boots on tehnyt kaksi albumia, Etelän peto (2014) ja Maantie (2018). Molemmat albumit julkaisi Svart Records.
Live- ja albumikokoonpanoon kuuluivat myös nuoremman polven muusikot Jesse Heikkinen (kitarat) ja Dimi Salo (taustalaulu, koskettimet, perkussiot). Kauko Röyhkä & The Boots keikkaili reippaasti ympäri Suomen.
Levyllinen Remun kanssa
Skuugi Darlings -trio sai alkunsa Oulussa vuonna 2013. Triossa Heikkinen soittaa kitaraa, Petri Laukka bassoa ja Juha Seilonen rumpuja.
”Kun Remu Aaltonen ja Petri tapasivat, Remu ehdotti Petrille bändin perustamista. No sehän sopi, ja samantien alettiin työstää musiikkia.”
Kesällä 2016 rumpali Timo Takamäki järjesti Oulun Nokelassa 50-vuotissyntymäpäiväjuhlat, joissa soitettiin Hurriganesia. Orkesteriin kuuluivat päivänsankarin lisäksi Jarmo Heikkinen (kitara), Petri Heikkinen (basso), Vesa Jurvakainen (laulu) sekä Hurriganesin alkuperäinen kitaristi Ile Kallio.
”Tuo keikka on merkittävä siitäkin syystä, että Ilehän on kotoisin Nokelasta.”
Remu & Skuugi Darlings -albumi Rocking All Life Long julkaistiin syyskuussa 2021. Ympyrä sulkeutuu myös siltä osin, että tämän albumin julkaisijana on Atte Blomin nykyinen levy-yhtiö, Ainoa Production.
Ile Kalliota pyydettiin albumille, mutta hän ei ole sillä mukana.
”Remun kanssa yhteistyö toimi niin jouhevasti siksi, että olemme jollakin tavalla samassa maailmassa. Remu ymmärtää hyvän musiikin päälle. Ja onhan hän musiikillaan meidät rokkarit etäkasvattanut”, Heikkinen naulaa.
”Minusta tuntuu samalta, kuin kun täytin 20 vuotta. Mutta hiukan olen ehkä kypsynyt ja viisastunut.”
Naisetkin rokkaavat
Tietääksemme Remun albumeilla ei kovin usein kuulla naismuusikoita. Rocking All Life Long -albumilla naiset ovat läsnä – taustoja laulavat oululaiset Satu Koho, Tytti Kokkonen sekä Dimi Salo, joka soittaa levyllä myös koskettimia.
”Albumin nimenkin on keksinyt vaimoni Päivi Rasi-Heikkinen.”
Levyllä laulavat myös Skuugi Darlings -solistit Harri Nousiainen, Jarkko Paaso ja Jyrki Mäki.
”Jälleen palataan myös aikaan menneeseen, sillä enoni ja vanha bändikaverini Matti Soini on albumilla perkussioissa.”
Heikkinen on varma, että musiikin tekeminen ja julkaiseminen jatkuu. Skuugi Darlings työstää jo uutta materiaalia.
Ympyrät sulkeutuvat, Lee
Kesällä 2022 Heikkinen keikkaili jälleen 35 vuoden tauon jälkeen Joe Vestichin kanssa.
”Amerikansuomalainen sielunmaisema sai minut otteeseensa. Musiikkiperinne kumpuaa sieltä jostakin.”
Moni ihmetteli Heikkisen toista nimeä Lee läppänä.
”Niin minäkin luulin, mutta siitä tulikin totta – otin Leen toiseksi viralliseksi nimekseni, ja se tuntuu sopivan identiteettiini.”
38 vuoden jälkeen Heikkinen on saanut valmiiksi suomenkielisen version laulusta, jonka hän teki edesmenneelle Nina-siskolleen tämän kuolinvuonna.
”Biisi jalostettiin silloisen Spiders-bändin kanssa. (Love is a) mountain so high -laulun kasetille nauhoitettu versio soi Oulun Rattori-lupilla tiuhaan – ihmiset pyysivät soittamaan sitä paljon, mutta kappale jäi etsimään lopullista muotoaan näihin päiviin asti.”
Musiikintekijä ei vielä tiedä milloin Ninalle tehty laulu julkaistaan, mutta se on jo masteroitu, eli valmis julkaistavaksi.
”Lapseni ovat ne arvokkaimmat luomukset, ja tietenkin suuri kiitos kuuluu heidän äideilleen”, lauluntekijä kiittää.
Muusikko on myös tuore isoisä – hänen ensimmäinen lapsenlapsensa syntyi joulukuussa 2021.
Jarmo Lee Heikkinen täyttää 60 vuotta 28. syyskuuta 2022.
”Minusta tuntuu samalta, kuin kun täytin 20 vuotta. Mutta hiukan olen ehkä kypsynyt ja viisastunut”, rokkari pohtii.
Jarmo Heikkinen ja Skuugi Darlings esiintyvät Oulussa Petrellissä perjantaina 7. lokakuuta.