Qstock lisäsi ensi kesän ohjelmistoon yli 20 kotimaista nimeä

Erin Anttilan (vas.), Ida Paulin ja Anna Puun uusi kantripopyhtye Rodeo kuuluu Qstockin ensi kesän esiintyjiin. Kuva: Karoliina Bärlund / Warner Music Live

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Mun Oulu

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Pohjois-Suomen suurin kesäfestivaali Qstock on julkaissut lisää ensi kesän kotimaisia esiintyjiä jo aiemmin nimetyn Ultra Bran lisäksi.

Qstockissa esiintyvät ensi kesänä kotimaisista tähtinimistä muiden muassa JVG, Apulanta, J. Karjalainen, Käärijä, Behm, Isac Elliot, Sexmane, Robin Packalen, Turisti, Swallow the Sun, Battle Beast, Pehmoaino ja Olavi Uusivirta.

Mukana on myös uusi tähtikokoonpano Rodeo, jonka muodostavat Anna Puu, Erin Anttila ja Ida Paul. Myös raskaamman rockin tuore suomalais-ruotsalainen superkokoonpano Cemetery Skyline, jossa on mukana myös oululaisrumpali Vesa Ranta, nähdään Kuusisaaressa kesällä.

Muita Qstockiin varmistettuja esiintyjiä ovat Tuuli, Olga, Vitunleija, Ani, Averagekidluke ja Luna Kills.

Syksyllä uutta musiikkia julkaissut ja kesällä viiden keikan ajaksi aktivoituva Ultra Bra on julkistettu lauantain pääesiintyjäksi jo aiemmin. Kaikkiaan esiintyjiä on luvassa noin 70.

”Ensimmäiset ensi kesän artistijulkistukset painottuvat kotimaisiin esiintyjiin. Ensi viikolla luvassa on vielä yksi uusi artistikiinnitys, ja vuodenvaihteen jälkeen julkaisemme lisää niin kotimaisia kuin kansainvälisiäkin nimiä”, festivaalijohtaja Mikko Forstén kertoo Qstockin tiedotteessa.

Peräti yksitoista kertaa peräkkäin loppuunmyyty Qstock järjestetään Kuusisaaren ja Raatin alueella Oulussa 25.–26. heinäkuuta 2025. Ensi kesän liput ovat jo myynnissä.

Lue myös