Pohjoisessa valokuvakeskuksessa kysytään, miltä valo tuntuu – Material Light -näyttely esillä pitkälle joulukuuhun

Pohjoisessa valokuvakeskuksessa on esillä muun muassa tämä Tiina Vehkaperän Life is there, somewhere, elsewhere -teos vuodelta 2020. Kuva: Anu Raatikainen

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Suomen valotaiteen seura Flash, Pohjoinen valokuvakeskus ry sekä Taiteilijajärjestö Muu ry järjestävät yhteistyössä valon materiaalisuutta käsittelevän, media- ja erityisesti valotaiteeseen painottuvan tapahtuman Material Light toisen osan Pohjoisessa valokuvakeskuksessa. Näyttely avautuu 20. marraskuuta ja kestää 23. joulukuuta asti.

Näyttelyyn on valittu mukaan kesällä 2021 järjestetyn avoimen haun kautta kolme pohjoissuomalaista taiteilijaa, Karoliina Paatos, Heikki Salo ja Tiina Vehkaperä.

Valon materiaalisuutta lähestytään monella eri medialla ja tasolla, konkreettisesta valosta taiteen materiaalina sen konseptuaalisempaan käsittelyyn. Materiaalisen ja materiaalittoman väliin pakenevana valo voi ilmiönä olla hämmentävä. Valoa itsessään ei voi nähdä, mutta se välittää silmillemme ympäröivän maailman materiaalisuuden.

Teokset vastaavat muun muassa kysymyksiin miltä valo tuntuu, mitä se merkitsee, kertoo ja välittää? Näyttelyn teokset kytkeytyvät muun muassa aikaan, sykleihin ja muutokseen, organismiuteen sekä havaintokokemukseen.

Ensimmäinen osa nähtiin Helsingissä

Näyttelyn teoksissa yhdistyy monipuolisesti eri tekniikoita muun muassa kuvanveistosta, maalauksesta, filmipohjaisesta taiteesta ja videosta. Muun muassa Anna Bjöklundin neulanreikäkameratekniikka herättää eloon valo-olennot, Jenni Eskolan valoherkät lehtivihreämaalaukset muuntuvat reagoidessaan valoon ajan kanssa ja Alexander Salvesenin kineettinen valoteos pohtii valon ja ajan luonnetta.

Kuvataiteen eri aloja yhteen tuova tapahtuma tarjoaa monipuolisen kattauksen valon merkityksen, roolin ja mahdollisuuksien pohtimiseen kuvataiteen välineenä vuoden pimeimpään aikaan.

Näyttelyn ensimmäisen, Muu Helsinki nykytaidekeskuksessa järjestetyn osan taiteilijat ovat Alexander Salvesen, Jenni Eskola, Michal Czinege, Anna Björklund, oululainen Heidi Stålnacke ja Taiteilijakollektiivi Kunst. Taiteilijat ovat mukana myös hankkeen toisessa osassa. Tapahtuman kuratoi kuvataiteilija Anu Raatikainen.

Material Light on toteutettu yhteistyössä Suomen valotaiteen seura Flashn, Oulun Pohjoisen valokuvakeskuksen, Muu ryn ja Lumo valotaidefestivaalin kanssa. Hanketta ovat tukeneet Lumo ja Oulun kaupungin valistustalorahasto.

Material Light -näyttely Pohjoisessa valokuvakeskuksessa Oulussa 20.11.2021-23.12.2021.