Pohjoisen valokuvakeskuksen sarjassa tänään vuorossa Joel Karppanen

Joel Karppanen on juuri viettänyt kuukauden Kainuussa, Mustarinda-taiteilijaresidenssiä, työskennellen seuraavan projektin kanssa, joka katselee luontokuvausta tuoreesta näkökulmasta. Kuva: Pohjoinen valokuvakeskus.

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oululaislähtöinen Joel Karppanen on tunnettu vuosina 2016-2017 kuvatusta Suomalaisesta pastoraalista. Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevan pienen Karikannan kylän elämästä ja maaseudun rakennemuutoksesta kertonut teos julkaistiin valokuvataidekirjana vuonna 2018, ja se on kiertänyt merkittävissä näyttelyissä myös ulkomailla.

”Pastoraalissa ehkä käsittelin omaa maaseutukuvaani kaupunkielämän ristiriidassa. Äitini muutti Karinkantaan noin kymmenisen vuotta sitten ja paikka on tullut minullekin läheiseksi”, kertoo Karppanen.

Tarkkanäköinen kuvaaja

Vuonna 1993 Rovaniemellä syntynyt Karppanen asuu tällä hetkellä Turussa, mutta kokee itsensä täysin oululaiseksi. Oulussa asuessa, opintojen parissa ja työskennellessä syntyi suhde valokuvaukseen, jonka tyyli on viime vuosien aikana syventynyt.

”Olen kuvannut pienestä pitäen, etenkin liikkuvaa kuvaa, mutta sitten Kalevan työharjoittelussa jotenkin ymmärsin valokuvaamisen eri puolia. Miten ikään kuin pienet, merkityksettömät asiat voivat tulla suuriksi”, hän kertoo.

”Koen, että olen oikealla tiellä ja löytänyt tyylini. Näkökulmien pitää lähtökohtaisesti olla itselle merkitseviä ja jos siitä löytyy yhteiskunnallisiakin tasoja, niin aina parempi.”

Karppasen viimeisin teoskokonaisuus Alhaisolauluja on nähty muun muassa Aineen taidemuseolla Torniossa sekä Galleria Halmetojassa Helsingissä. Karppanen lukeutuu 2010-luvun kiinnostavimpiin nuoriin taiteilijoihin. Hänet on palkittu muun muassa Uusi Kuvajournalisti- ja Jouko Lehtolan Säätiön Nuori Sankari -palkinnoilla. Työskentelytavoissaan ja -tekniikoissaan hän yhdistää mielenkiintoisesti muun muassa elävää ja still-kuvaa.

Kati Leinonen ensimmäisessä osassa

Pohjoisen kuvaajat -sarja alkoi syyskuun toisena päivänä, jolloin keskiössä oli Kati Leinosen työt ja ura.

Leinonen (s. 1974) on Oulussa asuva valokuvataiteilija, joka työskentelee monipuolisesti valokuvan ja videon parissa. Leinonen on opiskellut valokuvaa London College of Printingissä ja audiovisuaalista mediakulttuuria Lapin yliopistossa.

Hänen töitään on ollut esillä yksityisnäyttelyissä muun muassa Oulun taidemuseossa, Hippolytessä, Pohjoisessa valokuvakeskuksessa, Nykyajassa, Suomen valokuvataiteen museon Projekti-tilassa sekä lukuisissa ryhmänäyttelyissä kuten Taylor Wessing Photographic Portrait Prize 2018 -näyttelyssä Lontoon National Portrait Galleriassa.

Pohjoisen valokuvakeskuksen Pohjoisen kuvaajat –sarjan toisen osan avoin keskustelutilaisuus perjantaina 30.10. klo 17  Kulttuuritalo Valveella. Streamia voi seurata keskuksen somekanavien kautta.