Pohjois-Pohjanmaan Kulttuurirahasto jakoi ennätykselliset 745 000 euroa apurahoja

The Irish Festival of Oulu on yksi Kulttuurirahaston apurahojen saajista tänä vuonna. Kuva: Jukka Parviainen

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Pohjois-Pohjanmaan Kulttuurirahasto vastaanotti tälle kertaa 574 hakemusta, ja apurahoja myönnettiin kaikkiaan 61 hakijalle. Tänä vuonna rahaston jakovaraa kasvattivat Marja-Leena Mujeen testamenttiin pohjaavat nimikkoapurahat, joita myönnettiin neljä, yhteismäärältään 57 000 euroa. Jakosummassa oli mukana myös erityinen Kulttuurirahaston koronatuki, jonka suuruus oli 23 000 euroa.

Rahaston Kärkihankkeena myönnettiin 40 000 euroa kuvataiteilija Pia Hentusen johtamalle neljän taiteilijan työryhmälle. Apuraha kohdistuu taiteelliseen työskentelyyn ja Täyttymys-näyttelyn järjestämiseen Tyrnävällä sijaitsevassa Pottuhallissa.

26 000 euron suuruisen kokovuotisen työskentelyapurahan saivat muun muassa filosofian maisteri Lauri Moilanen suisidaalimurhaa rikollisuuden ilmiönä Suomessa käsittelevään väitöskirjatyöhön, kirjailija Essi Kummu romaanin kirjoittamiseen, kasvatustieteiden maisteri Kaisu Alamikkelä avoimen oppimisympäristön arkea ja uudenlaisen toimintakulttuurin muodostumista käsittelevään väitöskirjatyöhön sekä taiteen maisteri Eija Ranta liiketaidetyöskentelyyn eri-ikäisten hailuotolaisten kanssa.

Valokuvaaja Jorma Luhdalle myönnettiin 15 000 euron suuruinen tunnustuspalkinto hänen ansioistaan luontokuvaajana, joka myös ottaa töissään kantaa ajankohtaisiin kysymyksiin kuten ilmastonmuutokseen.

Lisäksi Pohjois-Pohjanmaan Kulttuurirahasto lahjoitti Oulun kaupungille 15 000 euroa taiteilija Katja Iljanan visuaalisen monitaideteoksen ”Embody” hankintaan.

Taidetta hoitolaitoksiin -erityisapurahat myönnettiin Pohjois-Pohjanmaalla nyt toisen kerran. Apurahan saivat muun muassa musiikin maisteri Janne Jääskelä hoivamusiikkityön kehittämiseen Nivalassa ja Pyhäjärvellä (10 000 euroa) sekä musiikin maisteri Mika Ryhtä työryhmineen (8 000 euroa) hoitolaitoksiin ja vastaanottokeskuksiin suuntautuvan konserttikiertueen järjestämiseen. Apuraha myönnettiin myös Oulussa jo 15. kerran järjestettävälle Irish Festival of Oululle.

Pohjois-Pohjanmaan rahasto on yksi Suomen Kulttuurirahaston seitsemästätoista maakuntarahastosta.

Apurahan saaneet:

Humanistiset tieteet

Fil. maisteri Tuuli Matila toisen maailmansodan suomalaisia sotavalokuvia käsittelevään väitöskirjatyöhön, Karl Ivar Rinteen rahastosta, 13.000

Fil. maisteri Lauri Moilanen suisidaalimurhaa rikollisuuden ilmiönä Suomessa 1600–1800-luvuilla käsittelevään väitöskirjatyöhön, Fanny ja Yrjö Similän rahastosta, 26.000

Fil. maisteri Riikka Tumelius kielenoppimisen suunnittelua digitalisoituvissa ympäristöissä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Fanny ja Yrjö Similän rahastosta, 26.000

Kasvatustieteet:

Kasvatust. maisteri Kaisu Alamikkelä avoimen oppimisympäristön arkea ja uudenlaisen toimintakulttuurin muodostumista käsittelevään väitöskirjatyöhön, 26.000

Kasvatust. maisteri Veli-Mikko Kauppi kasvatusta älykkäänä toimintana käsittelevään väitöskirjatyöhön, 26.000

Kasvatust. maisteri Riikka Kess varhaiskasvatuksen opettajuutta pohjoisessa käsittelevään väitöskirjatyöhön, 13.000

Kirjallisuus:

Fil. tohtori Juha-Pekka Alarauhio runoepiikan viestintää käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, 7.500

Fil. maisteri Essi Kummu romaanin kirjoittamiseen ja siitä toteutettavan elokuvan käsikirjoittamiseen, Marja-Leena Mujeen nimikkoapurahana, 26.000

Fil. maisteri Heidi Tihveräinen ja fil. maisteri Lauri Sallamo kaunokirjallisuuden suomentamiseen, 9.000

Fil. lis. Petri Vartiainen kirjalliseen työskentelyyn, Marja-Leena Mujeen nimikkoapurahana, 4.500

Fil. tohtori Anneli Yliherva ja taidepedagogi Katja Suvilehto autisminkirjoa käsittelevän tarinallisen tietokirjan kirjoittamiseen ja kuvittamiseen, Marja-Leena Mujeen nimikkoapurahana,6.500

Kotiseututyö

Graafinen suunnittelija Ilpo Koskela Oulun linnan historiaa käsittelevän sarjakuvan ja kuvituksen toteuttamiseen, Fanny ja Yrjö Similän rahastosta, 10.000

Siikalatvan kunta Hätämaan tietäjänä tunnetun Juho Luomajoen (1843 – 1914) elämästä ja työstä kertovan näyttelyn toteuttamiseen, 9.500

Dipl.ins. Antti Viitala Pohjois-Pohjanmaan esihistoriallisten jätinkirkkojen valokuvaukseen ja dokumentointiin, 6.500

Kuvataiteet & Arkkitehtuuri

Valokuvaaja Jaani Föhr taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyn järjestämiseen, 3.500

Tait. maisteri Markku Heikkinen teosofi Yrjö Kallisesta kertovan dokumenttielokuvan käsikirjoittamiseen, 10.000

Kuvataiteilija Pia Hentunen ja työryhmä Täyttymys-näyttelyn sekä taiteellis-filosofisen kesäkoulun järjestämiseen Tyrnävän Pottuhallissa, Kärkihankkeena, 40.000

Tekn. tohtori Aulikki Herneoja ja tekn. tohtori Sari Hirvonen-Kantola pohjoismaisen arkkitehtuurisymposiumin järjestämiseen Oulussa, 7.000

Teol. tohtori Meri-Anna Hintsala etnistä vanhoillislestadiolaisuutta käsittelevään installaatiotaiteeseen kirkkotiloissa Oulussa ja pääkaupunkiseudulla, 3.000

Taidemaalari Jari Huhta taiteelliseen työskentelyyn, Karl Ivar Rinteen rahastosta, 13.000

Kuvataiteilija AMK Heidi Kesti ja valokuvaaja Tiina Wallin kulutuskriittisen Kaatopaikka-projektin sekä Viimeiset keisarilliset -päähineprojektin toteuttamiseen, 24.000

Tait. maisteri Heikki Länkinen näyttelyn toteuttamiseen, 2.000

Valokuvaaja Janne-Pekka Manninen taiteelliseen työskentelyyn ja Tuira people -valokuvateoksen kuvaamiseen Oulun Tuirassa, 26.000

Tait. maisteri Karoliina Niemelä ja työryhmä Solaris-monimediateoksen toteuttamiseen, Aune ja Alfred Rossin rahastosta, 12.000

Oulun Musiikkivideofestivaalit ry projisointilaitteiston hankintaan, 5.000

Lastenkulttuuri

Fil. maisteri Sanna-Maija Karjalainen, muusikko Lauri Marjakangas ja fil. maisteri Riitta Johanna Laitinen Pikkuveli ja mainio harharetki -musiikkiteatterinäytelmän toteuttamiseen ja työpajojen järjestämiseen, 7.500

Kuvittaja Tiina Konttila lastenkirjan kirjoittamiseen ja kuvittamiseen, Marja-Leena Mujeen nimikkoapurahana, 7.000

Oulun Elokuvakeskus ry lasten- ja nuortenelokuvafoorumin järjestämiseen Oulun 39. kansainvälisellä lasten- ja nuortenelokuvien festivaalilla, 12.000

Oulun Sarjakuvaseura ry Oulun Sarjakuvafestivaalin lastentapahtumien ja -näyttelyn järjestämiseen, Marja-Leena Mujeen apurahana, 10.000

Kasvatust. maisteri Leena Poikela lasten sosiaalis-emotionaalisia taitoja käsittelevän pedagogisen laulukirjan ja äänitteen loppuunsaattamiseen, 4.500

Tuiran kamarikuoro ry Metsä meidän -konsertin toteuttamiseen, 14.500

Luonnontieteet

Fil. maisteri Niina Kotavaara osaavan työvoiman liikkuvuutta kaupunkiseutujen vetovoiman näkökulmasta käsittelevään väitöskirjatyöhön, Oulun ylioppilasrahastosta, 13.000

Fil. maisteri Ari Pyykkönen paramagneettisen NMR:n teoriaa ja laskennallisia menetelmiä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Aino Soiliksen rahastosta, 26.000

Lääketiede

Lääket. kand. Jaakko Hanhivaara lannerangan välimuotonikamien yleisyyttä, niihin liittyviä radiologisia löydöksiä ja potilaiden kokemia alaselkäoireita käsittelevään väitöskirjatyöhön, 3.500

Terveystiet. maisteri Laura Heikkilä urheiluseuratoimintaan osallistuvien nuorten ruokailutottumuksia käsittelevään väitöskirjatyöhön, 13.000

Lääket. lis. Salla Karjula munasarjaoireyhtymää sairastavien naisten psyykkistä terveyttä ja elämänlaatua käsittelevään väitöskirjatyöhön, 4.500

Lääket. lis. Ari Pelli sydänsähkökäyrän ennustevaikutuksia rytmihäiriötahdistinpotilaille käsittelevään väitöskirjatyöhön, 7.000

Hammaslääket. lis. Paula Tegelberg metabolisen oireyhtymän ja sen eri komponenttien yhteyttä hampaiden kiinnityskudossairauksiin käsittelevään väitöskirjatyöhön, 7.000

Näyttämötaiteet

Sirkustaiteilija Milla Kurronen ja sirkustaiteilija Hanna Moisala Vagabond-nykysirkusteoksen toteuttamiseen ja kyläkiertueen järjestämiseen, Iikka Kaakisen rahastosta, 13.000

Sirkustaiteilija Pihla-Maaria Ojala ja sirkustaiteilija Ilkka Kemppinen Albert-katusirkusesityksen toteuttamiseen, 8.500

Oulun Seudun Lausujat ry 50-vuotisjuhlavuoden runoklubien järjestämiseen, 3.500

Tait. maisteri Eija Ranta liiketaidetyöskentelyyn eri-ikäisten hailuotolaisten kanssa, 26.000

Fil. maisteri Tanja Salo, kasvatust. maisteri Saija Laukka ja fil. maisteri Tanja Seppälä klovneria-aiheisen seminaariviikonlopun järjestämiseen Oulussa, 4.500

Näyttelijä Tuula Väänänen Nainen Oulussa – valokuvaaja Ina Liljeqvististä kertovan monologin käsikirjoittamiseen ja ohjaamiseen, Marja-Leena Mujeen nimikkoapurahana, 3.000

Säveltaiteet

Mus. maisteri Janne Jääskelä hoivamusiikkityön kehittämiseen Nivalassa ja Pyhäjärvellä, Taidetta hoitolaitoksiin -apurahana, 10.000

Kulttuurituottaja AMK Wuokko Kärki ja tuottaja Miika Oksanen Romperock-tapahtuman järjestämiseen Oulaisissa, Aino Soiliksen rahastosta, 4.000

Muusikko Miia Laitinen ja mus. kand. Anne-Mari Kanniainen Marías del Amor -duon promomateriaaliin ja kiertueen toteuttamiseen, 3.000

Musiikinopiskelija Helmi Niemelä viulun ja jousen hankintaan, Aino Soiliksen rahastosta, 4.000

Nykymusiikkiseura Lokakuu ry Uuden Musiikin Lokakuu 2020 -nykymusiikkifestivaalin järjestämiseen, 21.500

Mus. maisteri Mika Ryhtä ja työryhmä hoitolaitoksiin ja vastaanottokeskuksiin suuntautuvan konserttikiertueen järjestämiseen, Taidetta hoitolaitoksiin -apurahana, 8.000

Fil. tohtori Pirkko Saarikivi ja merkonomi Lasse Molin Kuusamon Käylän kyläkanttorin urkujen kunnostamiseen ja juhlakonsertin toteuttamiseen, 5.000

The Irish Music Society of Oulu ry The Irish Festival of Oulun 15-vuotisjuhlavuoden tapahtumien järjestämiseen, 12.000

Musiikinopiskelija Susanna Törmänen huilun hankintaan, 15.000

Lasten ja nuorten erityisohjaaja Joni Virtanen (Monica Pirttilä) musiikkityöpajojen laitteiston hankkimiseen, 2.500

Ylivieskan seudun kanteleyhdistys ry Kanteleviikko XIII -tapahtuman järjestämiseen, 4.000

Taloustieteet

M.Sc. Adeleye Adetunji joustavuuden merkitystä Suomen energiajärjestelmässä käsittelevään väitöskirjatyöhön (8.000) ja Längmanin yrittäjärahastosta (18.000), 26.000

M.B.A. Bibi Akram Hatami Boroun vapaaehtoistyön avulla tehtävää vastuullista liiketoimintaa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Oulun Osuuspankin ulkomaanopintorahastosta, 13.000

Kauppat. tohtori Lotta Haukipuro innovaatiojohtamista ja loppukäyttäjien osallistamista tuote- ja palvelukehityksessä käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Fanny ja Yrjö Similän rahastosta, 3.000

Kauppat. maisteri Erkki Lassila Toronton kansainväliseen Critical Perspectives on Accounting -konferenssiin osallistumiseen, 2.000

M.Sc. Mahmoud Mohamed ekosysteemipohjaisia massadata-alustojen liiketoimintamalleja connected health -paradigman ympärillä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Niilo Ryhdän rahastosta, 26.000

Tekniset tieteet

Dipl.ins. Jenna Hietaharju kalvoerotusprosessien suunnittelua ja mallintamista etenkin biojalostamoympäristöissä käsittelevään väitöskirjatyöhön, 13.000