Pikisestä polusta tuli Via patientiae, kärsivällisyyden tie

Jos suhtaudut kuten minä asennoidun eli intohimoisesti ja pieteetillä opasteisiin, ilahdut heti matkan alkupäässä: viitta löytyy Sokeri-Jussin nurkalta ja ohjeistaa kohti hiekkatietä, niin leveää, että päätän pyöräillä reitin.

Luovutan Galleria Harmajan kohdalla ja kävelen loput. Haltioitumisen kohteita on vain niin paljon, silti harkitusti ja sopivasti. En tunnista museoiden taideähkyä.

Rakastan oululaista merta. Helteisenä heinäkuun perjantaina se on vilvoittajani ja hieno kehys äänimaisemineen ympäristötaideteoksille. Rannan veneet kolahtelevat aaltoihin, kun vain pysähdyt.

Ennakkoon on kerrottu, että teokset tarjoavat yllätyksiä ja löytämisen riemua.
Löydän esimerkiksi asiaan kuulumattoman traktorin kuulemma vuodelta -63. Ollaan molemmat melkein yhtä vanhoja, edelleen toimivia ja työkykyisiä.

Minua myös varoitettiin, että teokset eivät ala heti Sokeri-Jussin kulmalta, sillä olen malttamaton. Samanhenkinen vastaantulija, noin kouluikäinen pyöräilijä, kyselee milloin ollaan perillä, mutta mistäpä tiedän onko pojalla sama määränpää.

Ai, miten ihana, aivan ihana, huudahtelen ääneti itsekseni, kun kaikki alkaa villatehtaan kulmalta.

Jo parikymmentä vuotta ellei enemmänkin taidealan hallintoihmiset ja taiteilijat itse ovat maininneet siitä, että taide pitäisi viedä arkiympäristöihin. Nyt sitä saa, ja kysyntää on.

Huomautan, että polkupyörää ei kannata jättää keskelle polkua. Se on varmasti juoksijoiden, muiden pyöräilijöiden ja ympäristöä ihmettelevien tiellä.

Kerran joudun pyytämään tietä ja turvavälit häiriintyvät. Vihjaan että kyseessä oli teos, joka antoi suoraan merelle. Muutkin rakastavat sitä.

Sen kohdalla kuulen myös kinastelun reitin nimestä. Nuori nainen ei hyväksy polokua vaan sen pitää olla yleiskielisesti polku. Epäilen että kyseessä ei varmasti ole kantaoululainen.

Polusta selviää kiireisinkin nykyihminen puolessa tunnissa vauhdista ja mietiskelyyn taipuvaisuudesta riippuen.

Reitti päättyy uimarantaan enkä tullut ottaneeksi bikineitä mukaan. Enkä löytänyt niitä silmiä koivikossa, joita olen nähnyt julkisuudessa. Se tietää pettymystä ja hämmennystä Hietasaaren sillan kupeessa.

Lähden kiertämään toistamiseen toiseen suuntaan.

Seisahdan polun alku- tai loppupäässä (mistä päin kokonaisuutta lähestyykin). Olin pysähtynyt tähän alussa, mutta en nähnyt. Enkä näkisi nytkään, ellei toinen katselija alkaisi niitä kuvata.

Silmät olivat pienemmät kuin olin etukäteen kuvitellut.

Pikisen polun voi kulkea elokuun loppuun asti.