Perinteikäs Tutti Juttu tuo musiikkiluokkalaiset Oulu Sinfonian vieraiksi

Kalevan valokuvaaja ikuisti esiintyjät. Kuva: Heli Perkkiö

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulu Sinfonian kevätperinne Tutti Juttu nostaa lavalle oululaisten musiikkiluokkien kutoset, rinta rinnan Oulu Sinfonian omien muusikoiden kanssa.

Soittamisen ja laulamisen iloa pursuilevassa konsertissa ovat tänä vuonna mukana Myllyojan, Pateniemen ja Teuvo Pakkalan koulut. Konsertin johtaa itseoikeutetusti Tutti Juttu -konseptin kehittäjä, Oulu Sinfonian alttoviulisti Jari Välimäki.

Päivän aikana tallennettiin kyseisen koulun osuus niin orkesteri- kuin kuorokappaleistakin. Näin lapset pääsivät tutustumaan musiikin tallentamisen ja videotuotannon maailmaan.

Lisäksi Tutti Juttu -studiossa kuullaan ajatuksia yhteistyöstä orkesterin kanssa ja tuodaan esiin musiikkiluokkien ilosanomaa.

Katso konsertti tästä linkistä. Konsertin ensiesitys on nähtävissä keskiviikkona 12. toukokuuta kello 18.00 alkaen. Tallenne on katsottavissa 30.6.2021 saakka.