Ouluun syntyi uusi levy-yhtiö, joka auttaa pohjoissuomalaisia artisteja maailmalle

Yhtiön perustaja ja toimitusjohtaja Markku Laatikainen pyörittää levy-yhtiötä studioltaan Haukiputaalla. Kuva: Maraman

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Levy-yhtiö on jo ehtinyt tekemään ensimmäisen artistikiinnityksensä.

”Tv:stä tuttu Alex Cast julkaisee pian uuden kappaleensa ja siihen Oulussa kuvatun musiikkivideon”, kertoo Maraman Recordsin perustaja ja toimitusjohtaja Markku Laatikainen.

Artisti voi keskittyä olennaiseen

Musiikkibisnekseen kuuluu nimensä mukaisesti taiteellisuuden lisäksi kaupallinen puoli, joka käytännössä tarkoittaa artistin promoamista. Maraman Recordsin ajatuksena on auttaa artistia erityisesti näissä toimissa, jotka harvoin ovat taiteilijalla itse hallinnassa.

”Promo-toimenpiteitä on lukuisia, jotka räätälöidään kunkin artistin ja jopa kappaleen kohdalla erikseen. Peruskonseptiin kuuluu teettää artistille logo huippusuunnittelijoita hyödyntäen, myydä laadukkaita ja tyylikkäitä fanituotteita mitä viitsii vannoutuneiden fanien lisäksi pitää muutkin, tehdä musiikkivideoita, lähestyä mediaa, radiokanavia ja yhteistyökumppaneita, sekä julkaista kappaleet kaikkiin suoratoistopalveluihin,” kertoo Laatikainen.

Homma reilulla pohjalla

Hänen mielestään tärkeintä on pitää homma reiluna, rehellisenä ja avoimena hyödyntämällä mahdollisimman paljon artistien etujärjestöjen laatimia valmiita sopimuspohjia.

Perustetulla levy-yhtiöllä on myös artistien käyttöön tarkoitettu oma studio Haukiputaalla, jota vuokrataan tarvittaessa myös ulkopuolisille.

”Minulla oli tullut aika ajoin vastaan todella taitavia ja lahjakkaita, jopa kansainvälisen tason artisteja Pohjois-Suomesta, jotka kaipasivat apua musiikkinsa maailmalle saattamiseksi. Aikani asiaa mietittyäni, päätin perustaa levy- ja kustannusyhtiön auttaakseni heitä pääsemään urallaan eteenpäin”, kiteyttää Laatikainen kiteyttää ajatuksen yhtiön takana.

”Oma osaamiseni on varmasti enemmän juuri kaupallisella ja mediatuotantopuolella sekä yhteistyökuvioiden järjestelyssä. Kykenen todennäköisesti jonkin verran avustamaan myös itse musiikin tuottamisessa”, monella eri alalla yrittäjän kannuksensa hankkinut Laatikainen jatkaa.

Eurooppalaisia vaikutteita

Maraman Recordsin ensimmäinen kiinnitys on Oulussa asustava suomalais-italialainen Alex Cast.

”Alex Cast on monille tuttu muun muassa Talent ja Voice of Finland -ohjelmista. Alexin lauluääntä on kuvattu karheaksi ja sävykkääksi. Hän on tehnyt musiikkia singer-songwriter tyylisesti eri puolilla Eurooppaa viime vuodet, mutta Oulu on ollut kuitenkin hänen keskeisin kiintopiste elämässä tänä aikana”, kertoo Laatikainen.

Ensimmäinen yhteistyössä julkaistava biisi kantaa nimeä Coffee ja kappale on kuultavissa kaikissa suoratoistopalveluissa kahden viikon kuluttua 12. maaliskuuta alkaen. Samana päivänä julkaistaan myös kappaleelle musiikkivideo, jonka tekemisen yhteistyössä ovat olleet mukana muun muassa Oulun kaupungin joukkoliikenne ja Kauppakeskus Valkea.