Ouluun hullaantunut Jarno Vanhanen aikoo säveltää kaikki Raamatun kuvat
Säveltäjä Jarno Vanhaselle kirkot antavat rauhan tunteen. Kuva: Henna Saarenketo
Jaa sosiaalisessa mediassa:
Kun Jarno Vanhanen näki pienenä lapsena Kaartin soittokunnan konsertin, hän ei saanut silmiään irti jytisevistä rummuista. Ihastus ei ollut ohimenevä tuulahdus, vaan rytmien virrat kuljettivat miestä yli kaksikymmentä vuotta. Rumpalin polku ei kuitenkaan ollut ainoa, jolla nuori taiteilija seikkaili, vaan yksi pieni harha-askel musiikkilukioon johdatti pianon äärelle, mistä Vanhanen ei ole poistunut vielä tänäkään päivänä.
”Aloitin varsinaisesti pianon soiton hakiessani musiikkilukioon. Niinpä aloin opetella Beethovenin pianosonaatteja, nuoteista minulla ei ollut mitään muuta ajatusta kuin aika-arvot. Eli kaikki piti opetella ulkoa. Kuutamo-sonaatin ensimmäisen osan jälkeen tosin osasin jo melko hyvin nuotit”, mies muistelee.
Vanhasen sisäinen säveltäjä pääsi valloilleen hänen ollessaan vasta 15-vuotias. Hän kokee tärkeimmäksi nuoruuden oppi-isäkseen Madetojan musiikkilukiossakin lehtorina toimineen säveltäjä ja dramaturgi Jussi Törnwallin (1935–2016), jonka varmassa ohjauksessa oli turvallista kasvaa.
”Sävelsin joka päivä, en nähnyt mitään muuta vaihtoehtoa. Se on kai ollut aina osa persoonaa, mutta se jollain tavalla heräsi eloon murrosiän lopulla”, hän pohtii.
”Olen pitänyt ensimmäisen sävellyskonserttini 20 vuotta sitten. Sali oli täynnä yleisöä ja sain siitä paljon kiitosta. Lukiohan siinä toki kärsi, kun kaiket yöt tuli vain tehtyä musiikkia”, virnistää Vanhanen.
Säveltäjän kutsumus
Intohimoinen suhde musiikkiin ja säveltämiseen, yhdistettynä hyviin opettajiin, on antanut taiteilijalle vahvan pohjan, jolle uskaltaa rakentaa suuriakin unelmia. Kun musiikillinen ura jumiutui paikoilleen opintojen jälkeen, löysi Vanhanen toisen merkittävän opettajan, Jouni Kaipaisen (1956–2015), joka oli sukupolvensa merkittävä säveltäjä, pedagogi ja musiikkikirjoittaja.
”Ennen Jounin oppiin menemistä mietin, että olisi helpompaa tehdä jotain muuta työtä, kuin uhrata itseään taiteen alttarille. Se ei kuitenkaan ole minun kohdallani valintakysymys”, sydämestään käsin työtä tekevä Vanhanen toteaa.
Aloin kuulla päässäni tulevan sinfoniani ensimmäisen osan.
Kuten monille suurille taiteilijoille, myös Vanhasen kohdalle osui musiikillinen kuolema, jonka aikana hän hakeutui muihin töihin.
”Yksi iso projekti, johon olin käyttänyt paljon henkisiäkin voimavaroja, peruuntui. Sen jälkeen en pystynyt moneen vuoteen säveltämään yhtään mitään”, muistelee Vanhanen.
”Yksityiselämässäkin tapahtui suuria muutoksia, jotka aiheuttivat henkisen alasajon”, hän jatkaa.
Eräänä päivänä Vanhasen kävellessä töistä kotiin, alkoi sisältä kummuta jotain uutta.
”Aloin kuulla päässäni tulevan sinfoniani ensimmäisen osan. En pystynyt lopettamaan sen työstämistä. Toinen osa syntyi merenrannassa kulkiessani, ja kirjoitin sen neljässä tunnissa valmiiksi”, hän kuvailee.
Kuvat säveltävät itsensä
Vanhasen tämänhetkinen, ja mahdollisesti elämän mittainen, projekti liittyy Raamatun kuviin. Ajatus tarinoiden elävöittämisestä musiikin keinoin on syntynyt jo nuorena, kun säveltäjä selaili kuvitettua perheraamattua.
”15 vuotta sitten sävelsin ensimmäisen kuvan, jossa Mooses lasketaan virtaan, ja esitin sen Vantaan musiikkiopistossa. Siitä lähtien ajatus on jyllännyt päässäni”, kertoo Vanhanen.
”Minua viehättää Raamatussa ennen kaikkea mystisyys, tarinat ja miten niitä voi tulkita. Vanhat kuvat ovat niin hienoja, että ansaitsevat enemmän näkyvyyttä”, hän jatkaa.
Vanhanen kiinnostui valokuvauksesta muutettuaan Ouluun, ja hän kokee kutsumuksekseen säveltää nimenomaan kuvien pohjalta.
”Kuva kertoo tarinaa, jossa mennään muihin ulottuvuuksiin. Haluan ymmärtää kuvia ja ne itsessään säveltävät musiikkia”, sanoo Vanhanen.
”Musiikilla voi koskettaa, viedä ihmisen rinnakkaistodellisuuteen, jossa voi olla hetken rauhassa maailmalta. Sitähän taide ylipäätään tekee; antaa hetkellisen ulospääsyn”, hän jatkaa.
Pyhä kolminaisuus
Vanhaselle taide näyttäytyy monien eri elementtien summana. Jo teini-iässä runous on limittynyt hänen taiteelliseen työhönsä.
”Tapasin Kristian Helasen rippikoulussa. Luin hänen runojaan ja ne olivat huikeita. Siitä lähtien on tehty tiivistä yhteistyötä”, kertoo Vanhanen.
Raamatun kuvien teokset tullaan myös tuottamaan monitaiteellisesti.
”Taide ei ole vain yksi osa-alue, vaan lähes pyhä kolminaisuus, jos näin kirkollisesti kuvaillaan. Siinä on useita asioita, jotka antavat kokonaisuuteen lisää ulottuvuutta”, Vanhanen sanoo.
Haluan teoksillani tuoda esiin taideyhteisöjä, ettei aina vain puuhattaisi omissa nurkissa.
Vanhanen suunnittelee, että tulevat teokset tullaan esittämään kirkoissa, jo pelkästään rakennuksien akustiikan vuoksi. Sävellykset mukailevat Raamatun tarinoita, siten kuinka Vanhanen ne kokee ja tulkitsee.
”Esimerkiksi Vedenpaisumus-teos kuvaa, millä tavalla elävät hukkuvat. Se ei ole hätäinen tila, vaan kun viimeisen aallon jäljiltä olet uponneena pimeään veteen, pelko tulevasta hukkumisesta muuttuu rauhaksi”, Vanhanen kuvailee.
”Raamattu on kiinnostava, koska siinä ei ole pelkästään surua tai iloa, vaan koko tunteiden skaala”, hän lisää.
Rakkauden Oulu
Elämä kuljetti Vanhasen Ouluun silloisen tyttöystävän, nykyisen vaimonsa, vanavedessä. Pääkaupunkiseudun kasvatti ei ole hetkeäkään katunut päätöstään jättää etelän kiireet taakseen.
”Oulusta löytyvät kaikki samat elementit, mitä Helsingistäkin; hyvät ravintolat, paljon kulttuuria sekä tehokkuutta ja kasvua. Ero on kuitenkin siinä, että elämä on täällä paljon kiireettömämpää ja hintataso on maltillisempi”, toteaa Vanhanen.
”Koen, että täällä ihmiseen suhtaudutaan yksilönä, ja ympärillä leijuu tietynlainen yhteisöllisyyden tunne, että tässä ollaan samaa porukkaa”, hän lisää.
Oulu muistuttaa säveltäjää hänen lapsuutensa Suomesta, jossa maailman kiireet eivät olleet vielä päässeet pesiytymään ihon alle.
Oulussa on ihmisen hyvä olla.
”Pääkaupunkiseudulla kaikki on niin tehostettua, etteivät edes bussikuskit ehdi enää palvella ihmisiä. Kaikki juoksevat joka paikkaan, ja itsekin huomasin tuskastuvani, jos joku hidasteli edessäni kadulla”, Vanhanen naurahtaa.
”Täällä bussikuskit tervehtivät ja vastaavat kysymyksiin ystävällisesti. Koen myös, ettei Oulussa ole mitään suurempia kuppikuntia tai järkyttävän isoja ongelmia, joiden kanssa pitäisi painia. Oulussa on ihmisen hyvä olla”, hän lisää.
Ouluun muuttaessa myös tietynlainen musiikillinen ympyrä sulkeutui Vanhasen elämässä, kun opettaja Jussi Törnwallin rakas soitin kulki mukana uuteen elämänvaiheeseen.
”Kun Jussi kuoli, ostin hänen flyygelinsä. Soitin on aikoinaan ostettu täältä Oulusta, jonka jälkeen se kulkeutui Jussin mukana etelään. Nyt flyygeli on päässyt takaisin kotiin”, säveltäjä toteaa lopuksi.
