Oulussa pääsee jo elokuviin pienellä porukalla – teatterit suunnittelevat salien avausta toiveikkaana

Kari Kantala on valmis avaamaan Elokuvateatteri Starin ensi viikolla. Kuvat: Anne Laurila

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Elokuvateattereiden pysyminen kiinni koronarajoitusten vuoksi on saanut aikaan suman uusista elokuvista. Nykyisen tiedon perusteella saleja päästään avaamaan perjantaina 21. toukokuuta. Elokuvateatteri Starin Kari Kantalan mukaan starttiin lähdetään liki kahdellakymmenellä elokuvalla, joten valikoimasta löytyy jokaiselle jotain.

“Herkkuvarastoja en uskalla vielä ostaa täyteen, niin monta kertaa teatterin avausta on pitänyt jo siirtää ja vanhat herkkuvarastot ovat menneet hävikkiin siltä osin, mitä emme saaneet myydyksi alennuksilla. Mutta ohjelmistoon ollaan panostettu senkin edestä ja jos rajoitukset huomioiden päästään turvallisesti avaamaan ensi perjantaina, luvassa on katsojalle yhtä juhlaa”, iloitsee Kantala.  

“Dokumentin ystäville tarjolla on Karalahti ja Joonas Berghällin Punkkisota, koko perheelle Kuka pelkää puudelia ja tietysti tuoreet Oscar-voittajat Nomadland ja Yhdet vielä. Toimintaelokuvien genrestä tulossa on Godzilla vs. King Kong – tässä vain muutamia mainitakseni”, Kantala luettelee ensi viikon perjantain valkokankaan tarjonnasta.

Oulun elokuvakeskuksen Studio on jo näytöksiä voinut järjestää tällä viikolla, mutta yleisön määrä on rajattu kuuteen henkilöön. Ohjelmistossa on vielä keskiviikkona Undine – Aallotar ja viikonlopun avaa David Copperfieldin elämä ja teot sekä Billie Holidayn elämänkertaelokuva Billie.

Tulevasta ohjelmistosta löytyy katsottavaa jokaiselle.

Yksityisnäytös on luksusta

Starin ovelle on kokoontunut kaveriporukka odottamaan yksityisnäytöksen alkamista.

“Jyrin ideasta tämä lähti, päätettiin ostaa yksityisnäytös meidän kuuden hengen kaveriporukalle. Kun kaveri ehdotti, niin itse olin että miksipä ei. Onhan tässä suorastaan juhlan tuntua”, Juice Mustonen kertoo.

“Oikeastaan koko korona-ajan ollaan katsottu yhdessä leffoja, kukin kotonaan, mutta samaan aikaan ollaan porukalla zoomissa. Ollaan katsottu kaikki Aki Kaurismäen leffat ja paljon muutakin. Tänään ollaan menossa katsomaan Bong Joo Ho:n Mother”, Mustonen jatkaa.

Kesällä luvassa päivänäytöksiä  

Kotimaisia ja kansainvälisiä elokuvia on odottanut valmiina, osa jo kohta vuoden päivät, elokuvateattereiden salien avautumista. Katsojille tarjonta tulee olemaan monipuolinen pitkään, sillä teatterilevitystä odottavien elokuvien kirjo on laaja ja joukossa on useita elokuvia, joista odotetaan kassamagneettia, muun muassa seuraava Bond-elokuva No Time to Die ja kotimaisista komediat Luokkakokous 3 ja Johanna Vuoksenmaan ohjaama 70 on vain numero.

Elokuvateattereiden myynnissä viikonlopun illat ja päivänäytökset saavat parhaiten salit täyteen, mutta etätöiden jatkuminen ja koululaisten pian alkavien kesälomien yhdistelmä ennakoi, että päivänäytöksiin riittää yleisöä myös viikolla.

Elokuvateatteri Star onkin ottanut etunojaa ennakoinnissa ja kesäkuussa viikollakin on päivänäytöksiä. Koulujen lomalaiset voivat siis pitää omatoimiset elokuvafestivaalit ja katsoa vaikka useamman elokuvan päivässä.

“Kaikki sarja- ja lahjalippujemme voimassaoloaikaa on pidennetty, joten niillä kyllä pääsee näytöksiin kesän aikana”, Kantala muistuttaa.

Jyri ja Juice empivät hetken, miettiessään mitä menisivät katsomaan ensimmäisenä teattereiden avauduttua. Valikoimasta löytynee monta mielenkiintoista elokuvaa, että varmasti porukka löytää mieleistään katsottavaa useammaksi leffaillaksi.

Kaija, Noora, Jyri, Juice, Santeri ja Jenni matkalla elokuviin, turvavälejä, maskisuosituksia ja alle kymmenen hengen kokoontumisrajoituksia noudattaen. Ensi viikolla elokuviin päästäneen jo isommalla joukolla.