Oulussa kerätään Pohjois-Pohjanmaan metallimusiikin historiaa – ilmianna omat aineistosi

Sacred Crucifixin tyylinäyte vuodelta 2021 ravintola Snooker Timessä. Kuvituskuva: Jussi Määttä
Metallikausi-näyttely avautuu vuoden 2026 syksyllä Tiimassa, Oulussa. Näyttely on Pohjois-Pohjanmaan museon ja Tiedekeskus Tietomaan yhteistuotanto. Nyt näyttelyyn etsitään kaikenlaisia tarinoita, esineitä, valokuvia ja muistoja.
Metallikausi-näyttelyyn Pohjois-Pohjanmaan metallikulttuuriin liittyviä esineitä, valokuvia ja muistoja etsitään parhaillaan Oulussa. Museoihmiset haluamme tuoda näyttelyssä esille metallikulttuurin tarinat ja esineistön, ja tarvitsevat yleisön apua sen toteuttamisessa.
He ottavat vastaan sekä lainoja että lahjoituksia.
”Metallikausi-näyttely saa elinvoimansa yhteisön tarinoista kuten valokuvistasi, muistoistasi ja esineistäsi. Ne tuovat Pohjois-Pohjanmaan metallimusiikin historian ja kulttuurin aidosti esille 80-luvulta nykypäivään. Auta meitä luomaan näyttelystä autenttinen, yhteinen kokemus”, tutkija Tuomas Niemelä sanoo.
Demoista muistoihin
Näyttelyyn etsitään valokuvia keikoilta, treenikämpiltä, baareista tai illanvietoista. Sekä tietysti vaatteita, bändipaitoja, modattuja farkkuliivejä tai muita teemaan liittyviä asusteita. Lisäksi etsinnässä ovat soittimet ja demo kuten kasettitreidausmateriaalia, treeninauhoja, demokasetteja tai niihin liittyviä tarinoita.
”Haluaisimme kerätä myös muistitietoa, esimerkiksi muistoja legendaarisista paikoista, kuten keikkapaikoista ja rock-baareista – niin tapahtumista kuin tunnelmista. Jos lisäksi haluat jakaa kokemuksiasi haastattelun muodossa, otamme sinut mielellämme mukaan”, museoväki sanoo.
Yhteydenotot: metallikausi@ouka.fi, Tuomas, tuomas.niemela@ouka.fi, 044 703 7161, Asse, asse.martikainen@ouka.fi, 046 920 6202 tai Arja, arja.h.keskitalo@ouka.fi, 044 703 7159