Oulun Ylioppilasteatteri valmistelee Shakespearea Valvenäyttämölle

Kuvassa keijukuningatarta esittävä Emma Hirvilammi. Kuva: Lotta Aakko / OYT

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

William Shakespearen hulvaton komedia on kirjoitettu yli neljäsataa vuotta sitten, mutta vanhasta tekstistä löytyy myös nykyaikana ajankohtaisia teemoja. Näytelmä etsii kysymyksiä kuka saa rakastaa ja ketä, keiden rakkaus on hyväksyttävää, ja onko jollain valta päättää muiden rakkaudesta. Myös sukupuolet sekoittuvat Ylioppilasteatterin tulkinnassa.

Oulun Ylioppilasteatterilla otetaan tästä klassikkokomediasta kaikki ilo irti näyttelijöiden liihottaessa kitaramusiikin säestyksellä seikkailusta toiseen. Näytelmä pohjautuu Paavo Cajanderin suomennokseen. Näytelmän ohjaa Lotta Aakko.

Ylioppilasteatteri on vuosittain tehnyt noin neljästä kuuteen esitystä ja edellisen kerran teatteri teki tutumman klassikkonäytelmän vuonna 2019, jolloin lavalla nähtiin Bertolt Brechtin kirjoittama Sezuanin hyvä ihminen.

Valvenäyttämön 46 yleisöpaikasta on käytössä esityksissä rajoitettu määrä. Oulun ylioppilasteatteri ohjeistaa: 1. Ethän tule paikalle, jos sinulla on sairastumiseen viittaavia oireita 2. Hyvä käsihygienia on tärkeää: pese kädet tai käytä käsidesiä 3. Yski nenäliinaan tai hihaan

Lisätietoa: http://oulunylioppilasteatteri.fi/