Oulun vanhin teatteri viettää juhlavuottaan – 120-vuotias Oulun Työväen Näyttämö vakiintunut osaksi oululaista kaupunkikulttuuria

Leuto syysperjantai alkaa taittua hämärään, kun Upseerinkadulle kerääntyy ihmisiä. On käynnistymässä syksyisen farssinäytelmän ensi-ilta.

Oulun Työväen Näyttämö aloitti toimintansa vuonna 1902 alun perin nimellä Oulun Työväen Teatteri. Ensimmäisenä esityspaikkana toimi Heinätorin lähellä sijainnut Maneesi, entinen sotaväen majoitus- ja harjoituspaikka. Oulun Työväen Näyttämön ensimmäinen esitys, Matti Vuoren kansankomedia Savon sydämessä, nähtiin vain kuukausi OTN:n perustamisesta.

Alkutaival oli häilyvä. Ensimmäisten vuosien ajan teatterin sivutoimiset johtajat vaihtuivat tiuhaan, kunnes vuonna 1912 johtoon valittiin vasta 24-vuotias Aarre Linnala. Linnala oli toiminut aiemmin Pietarsaaren Työväenteatterin johtajana. Hänen johtamisensa oli kunnianhimoista ja Linnalan aikakaudesta puhutaankin OTN:n ”kultaisena kautena”. Hän muun muassa koulutti uudet harrastajat näyttelijöiksi ja palkkasi joukkoon myös ammattinäyttelijöitä.

Hänen jälkeensä vuonna 1915 johtoon valittu Kaarlo Nissinen kieltäytyi virasta, joten johtokunta kosiskeli Linnalaa takaisin. Linnalan kiinnitystä ajateltiin pitkäaikaiseksi, mutta kansalaissodan myötä vuonna 1918 koko OTN:n toiminta keskeytyi, kun ”punaisina” pidettyjä näyttelijöitä vangittiin ja tuolloin esiintymistilana toiminut Oulun työväenyhdistyksen talo siirtyi Oulun Suojeluskunnalle.

Tilanteen rauhoituttua vuodenvaihteeseen mennessä ja miesnäyttelijöiden vapauduttua vankilasta teatterin toiminta jatkui Linnalan johdolla aina kevätkauteen 1920.

Alkutaival päättyy ahdinkoon

Myös talousongelmat varjostivat OTN:n alkupäätä ja niitä paikattiin järjestämällä erilaisia naamiaisia, arpajaisia ja tanssiaisia. Vuoteen 1926 mennessä toiminnan ylläpitäminen kävi mahdottomaksi. Velkainen teatteri sai jatkuvasti vain vähemmän avustuksia valtiolta, eikä näyttelijöiden palkkoja pystytty maksamaan ajallaan.

Lopulta ammattiteatteri ajautui ahdinkoon eikä toimintaa voitu enää jatkaa. Näyttelijäkunta hajautui, mutta OTN:n eli taustalla harrastajateatterina iltanäyttelijöiden voimin. Keväällä 1930 ensi-iltansa saanut Horsin farssi Taivas maan päällä jäi OTN:n viimeiseksi seuraavaan pariin vuosikymmeneen, sillä Työväenyhdistyksen toiminta kiellettiin.

Oulun työväentalo pakkohuutokaupattiin puoli vuotta myöhemmin, ja vastaperustettu Oulun Teatteritalo Oy vuokrasi sen samoihin aikoihin perustetulle Oulun Näyttämön, nykyisen Kaupunginteatterin kannatusyhdistykselle. Toisen maailmansodan aikaan 1944 talo tuhoutui pommituksissa.

OTN:n uusi tuleminen

1950-luvulla joukko työväen kulttuuriaktivisteja päätti herätellä teatteria henkiin ja pyysi johtajaksi Matti Hornemanin. Toimintaa jatkettiin Kansantalo Oy:n tiloissa ja myöhemmin Oulun järjestötalossa Pakkahuoneenkadulla. Esirippu nousi jälleen alkukesällä 1950.

Edelleen taloudellisesti tiukilla oleva teatteri lainasi näyttämötarvikkeita milloin mistäkin, ja näyttelijöillä ei ollut juuri lavakokemusta. Horneman kuitenkin koulutti näyttelijät, rakensi itse lavasteet ja sai nostattamallaan yhteishengellä vahvan ja aktiivisen näyttelijäjoukon. Hän myös loi kuvaa lähes ammattimaisesta teatterista, jossa ensi-iltoja oli useita vuodessa.

Hornemanin menehdyttyä loppuvuodesta 1964 hänen seuraajaksensa valittiin entinen näyttelijä Mirjam Lankila, joka oli myös viimeinen ammattijohtaja, jonka kausi päättyi 1966. Hänen jälkeensä ohjaajat ja johtajat on kiinnitetty aina produktiokohtaisesti.

Toiminta oli kunniahimoista ja sensaatiohakuista, mikä näkyi esimerkiksi 1969 Oulun teatterielämää kohauttaneen Lapualaisoopperan tuomisella ohjelmistoon. 1970-luvulla politisoituminen alkoi jälleen näkyä teatterin toiminnassa, jolloin OTN ryhtyi yhteistyöhön Oulun Ylioppilasteatterin kanssa.

Yhteistyö jatkui aina 1980-luvulle asti, kun politikointi jäi, ja siirryttiin puhtaasti harrastajateatteriksi. Mukaan tulivat lasten näytelmät, ensimmäisenä 1982 Mörköooppera, jonka menestys oli valtava. 80-luku toi mukanaan myös Hupisaarten kesäteatteriproduktiot.

Oulun Työväen Näyttämö oli pitkään Hupisaarten ainoa toimija. 90-luvun puolivälissä OTN myös loi nykyisen ohjelmistolinjansa: syksyisin farssia, talvisin jännitystä tai lastennäytelmää, keväällä teatteripajatoimintaa, jossa pääsee tutustumaan teatterin toimintaan ja osallistumaan itsekin pienehkön näytelmän tekemiseen. Toimintaa Hupisaarilla ei enää remontin jälkeen olla jatkettu, joten kesäisin näyttelijät pääsevät pitämään lomaa.

Vuonna 2002 silloisena toimitilana ollut VR:n kerhotalo purettiin ja OTN asettui nykyisiin tiloihinsa Kasarmin liikuntasalin viereen.

Oulun hauskin teatteri

Vuodesta 2020 Oulun Työväen Näyttämön puheenjohtajana toiminut Riitta Rusila kertoo OTN:n vahvistaneen asemansa Oulun hauskimpana teatterina.
”Farssiohjelma on löytänyt alusta saakka katsojakuntansa. Sitä on helppo tulla katsomaan matalalla kynnyksellä, ja nauramaan pääsee varmasti.”

Rusila pohtii myös Oulun Työväen Näyttämön nimeä.
”Siinä on ehkä se työväen sana liikaa, mutta ei nimeä haluta historiallisista syistä muuttaa. Haluan ajatella, että nykyään olemme työssäkäyviä ihmisiä, jotka tarjoavat teatteria työssäkäyville ihmisille.”

OTN:n palkkalistoilla on ammattilaisohjaaja, puvustaja sekä ääni- ja valoteknikko. Itse näyttelijät eivät palkkioita nosta.

Rusila kehuu porukan yhteishenkeä, mihin myös teatteritekniikan vastaava Otto Joki yhtyy.

”Täällä kaikki tekee tasaisesti kaikkea. Puheenjohtajana olen joskus ollut yhdistyksissä, jossa itse joutuu vastaamaan kaikesta. Täällä kaikki osallistuvat talkoisiin, ja meillä on mukavaa yhdessä. Saamme nauraa myös esitysten ulkopuolella”, Rusila summaa.

”Täällä on myös sen verran avoin ilmapiiri, että omille mielipiteille on tilaa. Pystyy sanomaan suoraan, jos joku homma ei toimi”, Joki lisää.

Joki on ollut mukana toiminnassa nelisen vuotta.

”Alun perin minua kysyttiin tänne tekemään äänisuunnittelua, mutta kolmen esityksen jälkeen vastasin myös valoista.”

Joki naurahtaa kertoessaan OTN:n tuoneen hänen elämäänsä kiirettä, mutta samaan hengenvetoon toteaa, että on mukava olla osa toimintaa ja kulttuurivaikuttamista Oulussa.
Rusila ja Joki laskeskelevat, että näytöksiä käy katsomassa noin 5 000 katsojaa vuodessa.

”Siitä kun laskee, kuinka moni oululainen prosentuaalisesti näkee esityksiä, joita on itse ollut tekemässä, niin se on aika siisti fiilis”, Joki pohtii.

Vuorossa Turhaa farssia

Näytelmää edelsi kahden kuukauden harjoitukset viitenä päivänä viikossa, kolme ja puoli tuntia kerrallaan.

Katsomossa on vain pari tyhjää penkkiä. Ilmassa leijuu puuterimainen tuoksu. Kaiuttimista kuuluu pyyntö sulkea puhelimet, sillä esitys on alkamassa. Myös esityksen taltioimisen sanotaan olevan kiellettyä. Valot himmenevät ja verhot vetäytyvät sivuun. Niiden takaa paljastuu kahden toisiaan peilaavan hotellihuoneen lavasteet. Markus Packalénin ohjaama Paul Slade Smithin Turhaa farssia pyörähtää käyntiin.

Näytelmä imaisee yleisön mukaansa. Omaperäisiä henkilöhahmoja, yllättäviä juonenkäänteitä, sekä takuuhauskoja kliseitä riittää viihdyttämään katsojaa niin, ettei edes hoksaa, kun ensimmäinen tunti on jo mennyt ja väliaika alkaa. Näyttelijöitä ei uskoisi harrastajiksi. Yhtä keskeisimmistä hahmoista näyttelee vasta vuoden toiminnassa mukana ollut Jani Laihiainen. Muut näyttelijät ovat talon tuttuja vakiokasvoja. Kaksi tuntia menee kuin siivillä seuratessa heidän esiintymistään ja nauraessa farssille ominaisille hullunkurisuuksille.

Esityksen jälkeen olo on kepeä. Ulkona on tullut pimeä, mutta keli on edelleen lempeä. Turhaa farssia on juuri se valonpilkahdus, mitä syvenevä syksy tarvitsee.

Lisätietoja Oulun Työväen Näyttämöstä