Oulun Taiteilijaseuran uudessa näyttelyssä luontoa vesivärein ja kuvitteellisin ääniteoksin

Scene I – The Beginning and the End on kuvitteellinen näkymä kaukaiseen aikaan historiassa tai tulevaisuudessa. Kuva: Ville Aalto/Ville Hyvönen

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Helena Helistenin Väreilyä-näyttelyn vesiväri- ja musteteokset ovat kuluvalta vuodelta, jolloin taiteilija on liukunut omien sanojensa mukaan kuin huomaamattaan harmaista värikkäämpään, Indian Inkistä vesiväreihin ja värillisiin musteisiin.

”Väreilyä teonsanana ajatellessani mietin värien kanssa leikkimistä ja vesiväreihin uudelleen yhteyden hakemista. Kastaessani terää mustepulloon ja seuratessani sillä maalaamieni värialueiden muotoja, koen sen meditatiivisena. Terä liukuu, viiva väreilee, keskityn prosessiin”, hän kuvailee.

Helistenin teoksiin on putkahtanut luontoa, eläviä olentoja. Monet kiitävät vauhdilla. Vanha kanto sammaloituu ja tarjoaa kasvupaikan. Hyppyä, muutosta ja uutta alkua.

Helena Helisten, Hyppy, vesiväri ja muste paperille, 2021.

Kuvitteellisia näkymiä

Ville Aallon ja Ville Hyvösen Scene I – The Beginning and the End sisältää kuvitteellisia näkymiä kaukaiseen aikaan historiassa tai tulevaisuudessa. Aurinko laskee tyhjään mereen, rajaton humina täyttää ilman, vesi kiertää merestä pilviin ja takaisin.

Ville Hyvönen on syntynyt Kajaanissa ja Ville Aalto on helsinkiläinen äänitaiteilija. Aalto työskentelee keinotekoisten, synteettisten luontoäänien ja kokeellisen elektronisen musiikin parissa. Scene I – The Beginning and the End on Aallon ja audiovisuaalisen suunnittelijan Ville Hyvösen yhteisteos.

Oulun Taiteilijaseura -63 ry. on Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa työskentelevien kuvataiteilijoiden ammattijärjestö. Seura edistää visuaalisen alan taiteilijoiden asemaa ja toimintamahdollisuuksia sekä tarjoaa jäsenilleen heidän ammatissaan tarvitsemia palveluja.

Seuran näyttelytiloja ovat Galleria 5, ARTtila ja Pimento. Taidelainaamo- ja myymälä ARTo tarjoaa teosvälityspalvelua seuran jäsenille. Seura on kehittänyt alueensa kuvataidetta jo vuodesta 1963.

Näyttelyt ovat auki 20.10.-14.11.2021. Helena Helisten on mukana 28.10. klo 17 opastetulla kierroksella. ARTtila ja Pimento ovat avoinna ke-pe kello 12–18 sekä la-su kello 12–16. Hallituskatu 5, Oulu. Vapaa pääsy.