Oulun Taiteiden Yön tekijäksi mahtuu vielä – ilmoittautumisaikaa elokuun alkuun

Taiteiden yössä viime vuonna oli Plaanaojan varrella esillä muun muassa tämä Paidan elämä -installaatio. Kuva: Pasi Rytinki

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Mun Oulu

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulun Taiteiden Yötä vietetään jälleen torstaina 15. elokuuta Oulun keskustassa ja sen ympärillä, osana Oulun juhlaviikkoja. Yön ohjelmaan vastaanotetaan vielä tekijöitä ja taiteilijoita.

Erillisten ohjelmanumeroiden määrä on viime vuosina noussut kahdensadan tienoille.

”Kaikenlaisten tapahtumien määrä tuntuu Oulussa jatkuvasti kasvavan, mutta uskomme tekijöitä riittävän edelleen myös Oulun Taiteiden Yöhön”, tapahtuman taiteellinen johtaja Paavo J. Heinonen pohtii.

Muutamia ohjelmanumeroita on jo tiedossa. Yön viralliset avaussanat lausutaan Lammassaaressa kello 12.00, ja tapahtuma päättyy perinteisesti perjantaiaamuna 5.00 Elballa James Joycen romaanin Finnegans Wake viimeisen kappaleen ääneen lukemiseen.

Näiden välillä päästään kokemaan muun muassa Oulu Sinfonian kolme esiintymistä Hupisaarten kesäteatterilla sekä Korttelihaipakan, Arctic Food Labin ja Rotos ry:n katujuhla Kesäyön kattaus Hallituskadulla.

Oulun liikekeskus ry:n Korttelihaipakka valtaa Rotuaarin korttelit, ja Proto ry:n Designtori pystytetään Pikisaaren Villatehtaalle. Myös Oulun Muusajuhlia vietetään samaan aikaan, ja kirjallisuusohjelmaa on luvassa muun muassa Kulttuuritalo Valveella ja Tähtitornin kahvilassa.

Ilmoittautua kannattaa pian

Taiteiden Yön ohjelmisto julkaistaan kesän aikana Oulun juhlaviikkojen verkkosivuilla. Ohjelmailmoituksia ja -ehdotuksia otetaan vastaan aina tapahtumaviikolle saakka. Ihan viime tinkaan jätettyjä ilmoittautumisia ei oteta vastaan, joten ohjelma kannattaa ilmoittaa heinäkuun loppuun mennessä.

Ohjelmailmoituslomake on avoinna Oulun juhlaviikkojen verkkosivuilla, ja tilaisuuksien järjestäjät ja kaikenlaiset taiteilijat voivat ilmoittaa halukkuutensa suoraan Oulun taiteiden yö ry:n toimistollekin ouluntaiteidenyo@gmail.com.