Oulun taidemuseossa esitellään kahden oululaisen taiteilijan pitkä elämäntyö

Vasemmalla Riitta-Alina Helevän teokset, auton istuinjousituksen pohjalta tehty Hommage à Kouvervaara, (2005–2023) sekä Kuunkatselijat II (1983). Oikealla Martti Tarvaisen veistos Sisarukset (1960), joka sijaitsee Merikoskenpuistossa, Tuirassa. Kuvat: Mika Friman.

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Pasi Rytinki

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Kuvanveistäjä Riitta-Alina Helevän (s. 1951, Tuira, Oulu) teosten lähtökohtana on yli 40-vuotisen uran ajan ollut maisema. Helevä on uudistanut suomalaista kuvanveistotaidetta maisemakuvauksillaan, ja vuonna 1986 hänelle myönnettiin kuvataiteen valtionpalkinto.

Helevä on valmistunut Taideteollisen Korkeakoulun keramiikkataiteen osastolta 1981. Samana vuonna hänet kutsuttiin suunnittelemaan ja käynnistämään modernin kuvanveiston opetusohjelma Limingan taidekouluun. 

Riitta-Alina Helevä: Juhannustanssit (yksityiskohta), 1970-luku. Kuva: Mika Friman.

Vuonna 1982 Helevä palasi synnyinkaupunkiinsa Ouluun ja on siitä lähtien asunut sekä työskennellyt Pikisaaressa. Pitkän uransa aikana Helevä on toteuttanut myös julkisia teoksia, muun muassa teoskokonaisuuden Oulun Tuomiokirkkoon, johon kuuluvat esimerkiksi Palava pensas -lähetyskynttelikkö (1999) sekä kirkkotarhaan sijoittuva Siipi-muistomerkki (2005).

1980-luvulla Helevä muovaili lakeus- ja kuumaisemia saveen ja valoi ne pronssiin Pikisaaren vanhan Konepaja Oy:n entisessä valimotilassa. 1990-luvulla Helevä otti käyttöön uudenlaisia muovailutekniikoita, kuten kipsillä ja polyuretaanilla muovailun. 2000-luvun työskentelyssään Helevä on jatkanut maiseman ilmiasun hakemista. Kovien materiaalien rinnalle ovat nousseet tuohi sekä erityisesti mustat nailon ja tylli.

Riitta-Alina Helevä: Paimenessa, 1970-luku. Kuva: Mika Friman.

Nykyään Helevä kertoo toteuttavansa itseään enenevissä määrin installaation keinoin, jolloin teosprosessit ovat päättymättömiä. Leikki, hämmästely ja lumoutuminen ovat taiteilijan voimavaroja. Tärkeintä kuitenkin on matkallaolo – etsiminen ja kyseleminen.

Laaja elämäntyönäyttely Lauluni kokoaa yhteen taiteilijan tuotantoa 1970-luvulta nykypäivään. Taidemuseon pohjakerroksen suuressa A-salissa taivaansininen yhdistää koetut hetket maisemassa, ja hämärässä Tasku-tilassa tähtikirkas yö laskeutuu lakeudelle.

Maanviljelijästä taiteilijaksi

Samaan aikaan Helevän näyttelyn kanssa avataan Martti Tarvaisen (1897–1985) elämäntyönäyttely Nähdä ja eläytyä. Tarvainen oli Riitta-Alina Helevän isoeno isän puolelta. 

Tuirassa puoli vuosisataa kuvataiteilijana vaikuttanut Tarvainen jätti pysyviä jälkiä kotikaupunkinsa ja lähialueen julkiseen taiteeseen useiden veistosten ja reliefien tekijänä, mutta hänet tunnetaan myös pätevänä taidemaalarina, jota kiinnosti miljöökuvaus ja luonnonmaisemat, erityisesti vesiaiheet.

Martti Tarvainen: Omakuva (yksityiskohta), 1968. Kuva: Anu Mykkänen.

Pieksämäellä 1897 maanviljelijäperheeseen syntynyt Tarvainen muutti lapsuuden perheensä kanssa Turun lähelle Paattisiin. Oppikouluikäisenä hän innostui siinä määrin maalaamisesta, että toinen mahdollinen ammattipolku, kanttori-urkurikoulu, vaihtui Turun Taideyhdistyksen piirustuskouluun, josta Tarvainen valmistui 1917.

Taiteellinen työ ei kuitenkaan edennyt suoraviivaisesti, sillä Tarvainen siirtyi 1910-luvun lopulla puolisonsa ja tyttärensä kanssa maanviljelijäksi Muhokselle, josta hänen isänsä oli hankkinut Martille ja tämän veljelle Kopsan tilan. Taiteilijan mukaan maalaaminen ja veistäminen olivat tuolloin lähinnä harrastuksia, sillä tilan toimet täyttivät arjen vielä 1920-luvulla.

Martti Tarvainen: Auringon nousu (yksityiskohta), 1968. Kuva: Mika Friman.

Muhoksen vuosina valmistui kuitenkin Tarvaisen ensimmäinen julkinen teos, vapaussodan muistomerkki (1923) Muhoksen kirkkopihalle. Taiteilijaidentiteettiä vahvistivat kaksivuotiset kuvanveiston opinnot Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa Helsingissä, josta taiteilija sai päästötodistuksen 1925. Samoihin aikoihin koulussa opiskeli läheinen taiteilijatoveri liminkalainen Vilho Lampi, johon Tarvainen oli tutustunut 1919–20 varusmiesaikana Tampereella.

Muutto Ouluun 1930-luvun alussa vakiinnutti taiteen tekemistä. Aina 1970-luvun puoliväliin saakka Tarvainen työskenteli omakotitalonsa vinttiateljeessa puu-Tuirassa, sittemmin kerrostalossa Koskitiellä. Merkittävimmät julkiset veistostoteutukset, Sisarukset/Kahlaajat (Merikoskenpuisto), Siivet (Karjasillanpuisto, Plaanaoja) ja Tuiran kirkon krusifiksi (kirkkosali), ajoittuivat 1960-luvulle.

Nähdä ja eläytyä -näyttely on postuumisti Martti Tarvaisen ensimmäinen yksityisnäyttely Oulun taidemuseossa. Pienimuotoisessa näyttelykoosteessa on kolmisenkymmentä teosta, maalauksia, reliefejä ja pienoisveistoksia sekä digitaalinen teosesittely.

Molempien näyttelyiden avajaisia vietetään Oulun taidemuseossa perjantaina 10.2. klo 17–19.  Martti Tarvaisen näyttelyn avaa Oulun kulttuurisäätiön toimitusjohtaja Piia Rantala-Korhonen ja Riitta-Alina Helevän näyttelyn kuraattori Selina Väliheikki. Avajaisissa kuullaan myös taitelija Riitta-Alina Helevän puheenvuoro.

Riitta-Alina Helevä: Lauluni, Oulun taidemuseo 11.2.–6.8. 2023

Martti Tarvainen (1897–1985): Nähdä ja eläytyä, Oulun taidemuseo 11.2.–6.8. 2023.