Oulun taidekoulussa opitaan näyttelemisen lisäksi pitkäjänteisyyttä ja näkemään hyvää toisissa

Yli 40 vuotta toimineessa Oulun taidekoulussa on mahdollista opiskella seitsemää eri taiteenalaa: kuvataidetta, sirkustaidetta, tanssi- ja teatteritaidetta, mediataidetta sekä arkkitehtuuria, kuvataidetta ja käsityötä. Moni oululainen lapsi ja nuori on löytänyt oman paikkansa taiteen kentällä ja koulun ovista kulkee viikoittain yli 800 oppilasta.

Tiistai-iltaisin alakerran teatteristudion täyttää innostunut energia ja pursuava luovuus, kun Teatteritaiteen perusteet 3 -kurssin oppilaat pääsevät syventymään lavataiteen maailmaan kahden tunnin ajaksi. 9–12-vuotiaista lapsista koostuvan ryhmän tavoitteena on valmistaa tänä keväänä näytelmä, joka on saanut alkuperäisen kimmokkeensa hölmöläistarinoista.

Esityksen sisältö tulee olemaan pitkälle oppilaiden itse ideoimaa. Tarinat ovat lähteneet muotoutumaan Tuirassa sijaitsevan Pöljälän kylän ja sen asukkaiden ympärille.

”Perusopinnoissa tuotetaan kohtauksia ja tarinaa tekstin pohjalta, mutta käsikirjoituksen kanssa ei treenata. Yleensä annan harjoituksen alussa jonkin virikkeen, joka voi olla esimerkiksi tarina tai runo, jonka pohjalta oppilaat lähtevät suunnittelemaan aihetta eteenpäin. Pöljälän tarinat ovat lähteneet elämään aivan omaa elämäänsä”, teatteriopettaja Ronja Klemetti kertoo.

”Opettelemme myös lavallatoimimisen periaatteita, näyttelijän työtä sekä hahmon rakentamista.  Samalla tulee harjoiteltua paljon vuorovaikutustaitoja, mitkä ovat isossa roolissa teatterin tekemisessä”, hän jatkaa.

Huomataan hyvä toisessa

Taidekoulussa annetaan taiteen perusopetusta, jota ohjaa valtakunnallinen opetussuunnitelma. Toiminta eroaa muusta harrastustoiminnasta esimerkiksi siten, että opinnoissa edetään tasolta toiselle. Vaikka opetuksen syvät virtaukset nojaavat taidesisältöön, ryhmässä toimiessa tulee opittua monia muitakin taitoja.

”Ilmiselvin on vuorovaikutustaidot. Työskentelemme paljon ryhmissä, joten siinä oppii kuuntelemaan toisten ideoita, mutta myös antamaan itse ehdotuksia. Jos puhuttaisiin työelämästä, nämä olisivat projektitaitoja. Täytyy osata tehdä kompromisseja, mutta toisaalta uskaltaa myös rohkeasti ehdottaa typerältäkin tuntuvaa ideaa, sillä joku voi saada siitä uuden sytykkeen”, Klemetti kuvailee.

On tärkeää oppia myös sanastoa, millä toista voi kehua, ettei aina vain sanota, että oli kiva tai hyvä.

Kevään näytelmä rakentuu kohtauksista, joita valmistellaan pienryhmissä.

”Esitämme kohtaukset jokaisen harjoituskerran päätteeksi. Opettelemme siinä samalla antamaan positiivista toveripalautetta, eli huomaamme hyvän siinä, mitä toiset tekevät. On tärkeää oppia myös sanastoa, millä toista voi kehua, ettei aina vain sanota, että oli kiva tai hyvä”, Klemetti sanoo.

”Koska harjoituksissa rakennetut kohtaukset eivät ole valmiita ja loppuun asti harjoiteltuja, siinä oppii arvostamaan keskeneräisyyden estetiikkaa ja kokemaan, että sellaistakin voi näyttää toisille”, hän lisää.

Klemetti pitää tärkeänä myös pitkäjänteisyyden harjoittelemista.

”Tämän hetken maailmassa haetaan nopeita hyvänolon tunteita. Näytelmän rakentaminen on pitkä prosessi, joka kehittyy alussa nopeasti, mutta kun asioita aletaan hioa ja harjoitella, se on hitaampaa. Prosessin aikana käydään läpi monia eri vaiheita ja tunteita”, hän kertoo.

”Lopussa siintää kuitenkin suuri palkinto ja oppilaat huomaavat, että pitkäjänteisyys kannattaa”, Klemetti lisää.

Turvallinen kasvualusta

Klemetin oma teatteriura on lähtenyt Taidekoululta ja vienyt sen jälkeen Kallion ilmaisutaidon lukioon. Sen jälkeen hän palasi takaisin, ja on nyt työskennellyt päätoimisena teatteriopettajana viisi vuotta. Toimelias nainen on myös viittä vaille valmis luokanopettaja, ja hän opiskeli sivuaineena draamakasvatusta.

Erilaisten opintojen antama kokemus ja tietotaito näkyy Klemetin työssä.

”Koen, että tärkeintä työssäni on kyky kohdata toinen ihminen aidosti. Yksi tehtävistäni onkin olla turvallinen aikuinen ja ohjaaja. Minulla on luokanopettajataustan ansiosta opetustyössä läsnä myös kasvattajan näkökulma.”, hän sanoo.

Klemetin mukaan teatteriharrastus antaa mahdollisuuden kokeilla omia rajoja ja tutustua itseensä sekä omaan ilmaisuun.

”Näen, että taide on ihana kasvualusta, koska se on niin hyväksyvä ja täällä saa olla oma itsensä. Ei ole olemassa mitään ahdasta muottia, johon pitäisi mahtua. Nuorille on tärkeää saada käydä pois omasta roolista. Jos olet luokassa se kiltti ja annat toisille tilaa, voit ottaa teatterin parissa kapinallisen roolin, jossa toimit erilaisen etiikan mukaan, miten normaalisti toimisit”, hän sanoo.

”Teatteriopinnot tukevat esiintymistaitoja ja itsetuntoa. Siinä saa kokemuksen, että minua katsotaan kun teen jotain asiaa, eikä haittaa vaikka menisi lukkoon. Ihminen saa olla haavoittuvainen ja epäonnistua”, Klemetti lisää.

Haaveena näyttelijän ammatti

Tiistain teatteritaiteen perusteet 3 -ryhmässä opiskelevat Eemeli Kajaala ja Minttu Nokso haaveilevat molemmat näyttelijän ammatista. Kajaala on jo ottanut ensiaskeleita lavalla kuin televisiossakin.

”Olen ollut mukana Valion ja Lassila Tikanojan mainoksissa sekä avustaja yhdessä Ylen sarjassa. Niiden lisäksi olen ollut mukana Adalmiinan Helmi– ja Hissillä viidakkoon -näytelmissä”, nuori mies kertoo.

Nokso puolestaan on esiintynyt ahkerasti koko ikänsä kotiväelle ja ollut mukana samassa Hissillä viidakkoon -näytelmässä Kajaalan kanssa. Hän on viehättynyt harrastuksessaan erityisesti siitä, että myös harjoituksissa saa esiintyä ja katsoa muiden esityksiä.

”Täällä on tosi kivoja ihmisiä ja toisiin tutustuu helposti, kun tehdään näytelmiä yhdessä”, hän kuvailee.

Molemmat nuoret ovat yhtä mieltä siitä, että teatteriharrastuksessa oppii monenlaisia taitoja.

”Parasta on, kun saa heittäytyä ja saa haasteita, kun pitää eläytyä rooliin. Vaikka istuisit tuolissa, pitää olla siinä roolissa, eikä vain istua siinä tylsistyneenä, niin kuin itse istuisit”, Kajaala kertoo.

”Olen myös oppinut, että pitää katsoa yleisöön päin. Ekoina vuosina tein paljon maailman tyhmimpiä ilmeitä, jotka olivat tosi hauskoja, mutta esitin ne takaseinää kohti, eikä kukaan yleisöstä nähnyt niitä. Olen myös oppinut tunteiden näyttämistä silmien kautta. Silmät eivät voi olla iloiset silloin jos näytellään itkemistä”, hän lisää.

Jännitys on Kajaalalle ja Noksolle tuttu kumppani, jonka kanssa on oppinut elämään.

”Aina silloin jännittää hetken, jos on paljon yleisöä, mutta se lähtee pois, kun saa olla siellä lavalla muiden kanssa”, toteaa Nokso.

”Jännitys ei ole vaikeaa, eikä siitä tarvitse päästä yli. Kun pääsee mukaan lavakuvaan, se helpottuu”, lisää Kajaala.

Ennaltaehkäisevää hyvinvointityötä

Taidekoulu on Oulun kaupungin ylläpitämä ja se on avoin kaikille kaupunkilaisille. Koulussa ei ole pääsykokeita ja opetusta järjestetään kolmevuotiaasta 20-vuotiaisiin asti. Klemetti näkee taidekasvatuksen osana laajempaa hyvinvoinnin tukemista.

Se ei ole tärkeintä, tuleeko jokaisesta lapsesta näyttelijä, vaan että heillä on iltapäivisin tekemistä, jota ohjaavat rautaiset ammattilaiset.

”Kaikki tutkimukset, mitä on tehty taiteen harrastamisesta eri ikäisenä todistavat, että se tukee mielenterveyttä ja on ennalta ehkäisevää hyvinvointityötä. Toivoisin, että sen merkitys ymmärrettäisiin entistä paremmin, ja toiminnan kehittämiseen annettaisiin myös tarvittavat resurssit”, hän painottaa.

”Se ei ole tärkeintä, tuleeko jokaisesta lapsesta näyttelijä, vaan että heillä on iltapäivisin tekemistä, jota ohjaavat rautaiset ammattilaiset. Hyvä harrastus pitää nuoret kiinni hyvissä asioissa ja toivoisin, että vielä useammat löytäisivät tiensä taidekoululle”, Klemetti jatkaa.

Klemetti kokee saavansa elää unelmaansa opettajan työssään.

”On etuoikeus olla lasten ja nuorten kanssa ja kulkea heidän mukanaan. Lapsilla on itsellään halu harrastaa ja heistä on ihana olla täällä. Toivon, että saan myös tulevaisuudessa olla mukana kehittämässä toimintaa eteenpäin ja toimia taidekasvatuksen parissa”, hän sanoo.