Oulun seurakunnissa lauletaan tänä jouluna suoratoistona ja verkossa

Myös Hoosianna-juhla lähetettiin striimattuna ja ilman yleisöä. Ajantasaiset tiedot löydät osoitteesta www.oulunseurakunnat.fi/kauneimmat-joululaulut

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Yhteistilaisuuksia järjestetään Oulun seurakunnissa 18. joulukuuta asti suoratoistona Virtuaalikirkon kautta. Tapahtumia on entistä enemmän, ja ne järjestetään koronapandemian asettamat osallistujarajoitukset huomioiden.  

Kauneimmat joululaulut johdattavat sanomaltaan ja tunnelmaltaan jouluun ja tarjoavat pysähtymishetken kiireiseen joulunalusaikaan.  

”Toivon, että voimme saavuttaa tämän saman joulutunnelman kotoa käsin, vaikka emme tänä vuonna kokoonnukaan täpötäyteen kirkkoon laulamaan”, sanoo Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kanttori Henna-Mari Sivula

Koronatilanteen takia myös Hoosianna-juhla järjestetään Virtuaalikirkossa. Lauantaina 28. marraskuuta järjestettävässä juhlassa oman adventtitervehdyksensä tuovat Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo, Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala ja tuomiorovasti Satu Saarinen.

Myös useita ulkotapahtumia

Kauneimpien joululaulujen laulamiseen on mahdollista osallistua muun muassa seuraavissa ulkotapahtumissa: Höyhtyän ostoskeskuksen pihalla keskiviikkona 2. joulukuuta kello 19, Haukiputaan kirkon kirkkorannassa sunnuntaina 13. joulukuuta kello 15 ja Kiimingin kirkonmäellä kello 19 sekä Hiukkavaaran monitoimitalon torialueella tiistaina 15. joulukuuta kello 19. 

Omalta kotisohvalta pääsee osallistumaan Virtuaalikirkon kautta muun muassa seuraaviin Kauneimmat joululaulut -suoratoistoihin: Tuiran kirkosta ja Oulujoen kirkosta sunnuntaina 13. joulukuuta kello 18 ja Haukiputaan kirkosta kello 19, Oulun tuomiokirkosta sunnuntaina 20.12. kelloo 20 ja Karjasillan kirkosta keskiviikkona 6. tammikuuta kello 15.  Pyhän Tuomaan kirkossa järjestetään nonstop-laulutapahtuma lauantaina 19. joulukuuta kello 14–22.30.

Tiedot kaikista Oulun seurakuntien Kauneimmat joululaulut -tapahtumista löytyvät osoitteesta www.oulunseurakunnat.fi/joulu. Hoosianna-juhla löytyy osoitteessa www.virtuaalikirkko.fi

Tapahtumamuutokset ja peruutukset koronatilanteen vuoksi ovat mahdollisia. Ajantasaiset tiedot löydät tästä:  Ajantasaiset tiedot löydät osoitteesta ww.oulunseurakunnat.fi/kauneimmat-joululaulut