Oulun Sarjakuvakeskus goes Helsinki – pääkaupungissa esitellään livestriiminä Oulu-sarjiksia

Oulun Sarjakuvakeskuksen toiminnanjohtaja Harri Filppa järjestelee parhaillaan myös marraskuussa järjestettäviä festivaaleja Oulussa.

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Annu Maarit Höttönen

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Helsingin Sarjakuvafestivaali on parhaillaan meneillään. Koko viikonlopun kestävässä tapahtumassa mukana on myös Oulun Sarjakuvakeskus, joka järjestää tapahtumassa viiden tunnin mittaisen Sarjakuva Oulu -livestriimauksen. Lähetys nähtävissä siis tänään lauantaina 5. syyskuuta kello 12-17 osoitteessa Sarjakuva Oulu !!!

Oulun ohjelmisto lähetetään suorana lähetyksenä ja siihen osallistuu 19 taiteilijaa, jotka lähes poikkeuksetta asuvat tai ovat lähtöisin Pohjois-Suomesta. Mukana ovat muun muassa Lauri Ahtinen, Mari Ahokoivu (Videoyhteys Kööpenhaminaan), Karoliina Korhonen, Ilpo Koskela, Aapo Kukko ja Jyrki Mäki. Tapahtuman juontaa Sarjakuvakeskuksen toiminnanjohtaja, taiteilija Harri Filppa.

”Kello 13.50 vuorossa on muun muassa Strippisarjakuvan MM-kilpailu. Kannattaa siis hakeutua linjoille”, kannustaa Filppa.

Lisäksi ohjelmassa kerrotaan lisätietoa marraskuun loppupuolella järjestettävästä Oulun Sarjakuvafestivaalista ja siihen liittyvästä kansainvälisestä Strippisarjakuvan MM-kilpailusta. Tarkemmat tiedot uudenlaisesta sarjakuvataiteen kilpailusta julkistetaan Helsingin Sarjakuvafestivaalien yhteydessä.

”Oulun Sarjakuvakeskuksen tavoitteena on tämän ja tulevan vuoden aikana kehittää sarjakuva- ja kuvitustaiteen osalta livestriimaamista ja muita virtuaalisia palveluja. Paljon hienoja ideoita on luvassa”, linjaa Harri Filppa.

Sarjakuva Oulun ohjelma Helsingin Sarjakuvafestivaalien sivuilla