Oulun puistopiknikeissä tänä kesänä ennätysmäärä ohjelmaa – tapahtumia yhteensä peräti 22

Kesäilma helli piknik-kävijöitä vuonna 2019. Kuva: arkisto/Sanna Krook

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Puistopiknikejä on yhteensä 22 ja ne jakautuvat aikavälille 30. kesäkuuta-22. elokuuta.

“Olen erittäin tyytyväinen tulevaan ohjelmistoon, tiedossahan on puistopiknikien superkesä! Ohjelmaa on mukana enemmän kuin koskaan. Poikkeuksellisen vuoden jälkeen on upeaa päästä tarjoamaan kulttuurikokemuksia ihmisille livenä”, hehkuttaa tuotantovastaava Inka Koutaniemi.

Oulun kaupunki sai lähes 70 puistopiknikhakemusta, joissa ohjelmaan ehdotettiin muun muassa musiikkia, tanssia, teatteria ja sirkusta. Eri taidelajien laaja kirjo näkyy myös ohjelmistoon valituissa piknikeissä.

Tänä kesänä puistopiknikeihin voit törmätä Oulun keskustan puistoissa ja alikuluissa, Nallikarin uimarannalla, Koitelin koskilla, Äimäraution siirtolapuutarhalla, Oulunsalon kotiseutumuseolla, Kiimingin Syke-talolla, Pikisaaren Kelluvalla Lavalla ja Oulun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa.

Yleisölle avoimien piknikien lisäksi viime vuoden tapaan toteutetaan kohdennettuja esityksiä muun muassa hoivakodeissa.

Puistopiknikit järjestetään yleisölle turvallisissa ympäristöissä, joissa esityksistä voi nauttia väljästi oleskellen omassa porukassa. Tilannetta seurataan jatkuvasti, joten ohjelmistomuutokset ovat mahdollisia.

Ohjelmatiedot löytyvät sivulta www.ouka.fi/puistopiknikit. Oulun puistopiknikit löytyvät sosiaalisen median kanavista Facebookista ja Instagramista, joita seuraamalla saa viimeisimmät tiedot tapahtumista.

Puistopiknik-aikataulu 2021

KE 30.6.             Oulun puistopiknik: Liikkuva laulureppu @ Ykä-paloauto

LA 3.7.                Oulun puistopiknik: Yoga Feenix ja Vaskiveikot @ Äimäraution siirtolapuutarha

SU 4.7.               Oulun puistopiknik: Rotos ry @ Kelluva Lava

KE 7.7.                Oulun puistopiknik: Lauluyhtye Yläfemma @ Oulun keskustan alikulut

LA 10.7.             Oulun puistopiknik: Liikkuva laulureppu @ Oulunsalon kotiseutumuseo

SU 11.7.             Oulun puistopiknik: Peltokurki-duo @ Hollilava

KE 14.7.             Oulun puistopiknik: Porras @ Ainolanpuisto

LA 17.7.             Oulun puistopiknik: Kamut @ Äimäraution siirtolapuutarha

SU 18.7.             Oulun puistopiknik: Pentti Punkin Syntymäpäivät @ Hollilava

TO 22.7.             Oulun puistopiknik: Oulun taiteiden yö ry @ Hollilava

LA 24.7.             Oulun puistopiknik: Oulu Dance Academy @ Oulunsalon kotiseutumuseo

SU 25.7.             Oulun puistopiknik: Group Calabasse ja Voodoo Way Band @ Hollilava

KE 28.7.             Oulun puistopiknik: Vaskiveikot @ Hollilava

LA 31.7.             Oulun puistopiknik: Nomad: Hanna Moisala @ Koiteli

SU 1.8.               Oulun puistopiknik: Nomad: Hanna Moisala @ Nallikari

KE 4.8.                Oulun puistopiknik: Aenigma Finland @ Hollilava

PE 6.8.                Oulun puistopiknik: The Aeon @ Oulun yliopiston kasvitieteellinen puutarha

KE 11.8.             Oulun puistopiknik: Palo Nuevo @ Hollilava

SU 15.8.             Oulun puistopiknik: Space Installation DJ’s @ Hollilava

KE 18.8.             Oulun puistopiknik: Back to School Rock @Hollilava

LA 21.8.             Oulun puistopiknik: Oulu Dance Academy ja Peltokurki-duo @ Syke-talo

SU 22.8.             Oulun puistopiknik: Cultish Collective @ Ainolanpuisto