Oulun palosta 200 vuotta – palon syy ei koskaan selvinnyt

Tervakaupunki Oulun asukkaita koetteli suuri onnettomuus 200 vuotta sitten, sillä suurin osa heidän kotikaupungistaan tuhoutui tulipalossa. Oulu oli nykyistä pienempi kaupunki 1800-luvun alussa. Oulun kaupunki käsitti nykyisen keskustan alueen, ja aita ympäröi kaupunkia. Hautausmaa sijaitsi jo nykyisellä paikallaan Intiössä, mutta se oli kaupungin ulkopuolella. Oulussa oli noin 3 300 asukasta 1820-luvun alussa.

Toukokuun 23. päivä vuonna 1822 oli torstai. Palovahti Erkki Lämsä oli huomannut 20 minuuttia yli kahden, että Pokkitörmällä olleesta värjärimestari Ernst Papen verstaasta oli noussut savua. Lämsä oli herättänyt kaupungin vahtimiehistön. Myös muut kaupungin asukkaat herätettiin soittamalla kirkonkelloja.

Sammutusvälineet vietiin palopaikalle, mutta Papen verstaan portti oli lukittu. Tuli ennätti tarttua kuiviin halkoihin ja heinäsuojaan, ennen kuin vahtimiehistö pääsi verstaan pihalle.

Kuivuus edisti suurpaloa

Värjärimestari Papen verstaasta alkanut tulipalo alkoi levitä nopeasti Oulun kaupungissa muuttuen suurpaloksi. Oulussa oli tuolloin paljon pieniä yksikerroksisia puutaloja, jotka sijaitsivat lähellä toisiaan. Tuuli myös levitti paloa yön aikana. Papen talon lähellä ollut pormestari Abel Timmingin talo syttyi tuleen, kuten myös kirkontorni. Kirkon puurakenteet paloivat, ja kirkonkellot putosivat maahan.

Oulussa aloitettiin sammutustyöt, mihin myös satamassa olleen kapteeni Åbergin laivan miehistö osallistui. Sammutustöitä vaikeutti se, että vuoden 1822 kevät oli ollut kuiva ja vähäsateinen. Siitä syystä kaivoissa oli vähän vettä. Sammutuskalustossa oli myös vikoja ja rannoilta otetussa sammutusvedessä oli likaa, joka tukki paloletkut. Sammutusmiehistön täytyi lopulta paeta liekkejä.

Sammutusmiehistö onnistui rajoittamaan suurpaloa lopulta aamupäivällä, jolloin tuuli kääntyi ja alkoi puhaltaa mereltä päin. Kun suurpalo oli ohi, seuraavaksi oli vuorossa tuhojen arviointi ja suurpalon syyn selvittäminen.

Viisi kuoli Oulussa suurpalossa

Tieto Oulun suurpalosta saavutti muun Suomen jonkin ajan kuluttua. Turun Wiikko-Sanomat uutisoi suurpalosta 1. kesäkuuta 1822 kertoen, että siinä oli kuollut paljon ihmisiä ja kotieläimiä. Todellisuudessa vain viisi ihmistä oli kuollut Oulun suurpalossa.

Oululainen kirjailija Sara Wacklin kuvasi suurpaloa teoksessaan, joka on julkaistu nimellä Sata muistelmaa Pohjanmaalta. Wacklin kertoi, kuinka liekki valaisi puoli taivasta. Kova tuuli hajotti liekit kaupungin ylle, jolloin se oli pian syttynyt neljästä kohdasta. Wacklin myös kuvasi, kuinka ihmiset huusivat apua ja pelästyneet eläimet juoksivat päämäärättömästi.

Wacklin myös esitti yhden epäilyksen Oulun suurpalon syystä. Hän kirjoitti Muhoksella asuneesta Matleenasta, joka olisi kuolinvuoteella tunnustanut papille sytyttäneensä Papen pihalla olleen halkopinon.

Aineelliset tuhot suuret

Oulun suurpalon aiheuttamat aineelliset tuhot olivat suuret, sillä arviolta vain 65 rakennusta säästyi. Säästyneet rakennukset sijaitsivat yleensä lähellä rantaa, kuten kauppiaiden ranta-aitat ja viljamakasiinit. Oulun taloista kaikkiaan 330 tuhoutui täysin tai lähes täysin suurpalossa. Vahinkojen rahallisen arvon on arveltu olleen 429 691 hopearuplaa.

Monet oululaiset jäivät kodittomiksi suurpalon seurauksena. Omaisuutensa menettäneet oululaiset harhailivat kaupungin ulkopuolella etsimässä suojaa. Monille ainoa vaihtoehto oli hakeutua kaupungin ympärillä olleisiin latoihin ja riihiin. Kotinsa menettäneet kauppiaat pystyivät majoittumaan makasiineihinsa, jotka olivat säästyneet tulelta.

Oulu tarvitsi apua toipuakseen suurpalosta. Tämä apu koostui hyväntekeväisyydestä, Oululle myönnettävästä korottomasta lainasta ja verohelpotuksista. Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas Aleksanteri I myönsi Oulun kaupungille 100 000 ruplan avustuksen heinäkuussa 1822.

Värjärimestari Papen toimia tutkittiin

Oulun suurpalosta tehtiin virallinen tutkimus, koska vuoden 1801 palojärjestys edellytti sitä. Asiaa käsiteltiin Oulun kämnerioikeudessa. Tulipalo oli saanut alkunsa Papen verstaasta, joten häntä kuultiin oikeudessa. Pape kertoi, että hän oli mennyt nukkumaan suurpaloa edeltäneenä iltana kello 11. Oikeudessa myös selvitettiin, millainen oli Papen verstas.

Papea epäiltiin suurpalon aiheuttajaksi. Eräs todistaja kertoi, että Pape suunnitteli muuttoa Ruotsiin vaimonsa luo. Hän oli siksi jo lähettänyt omaisuuttaan Ruotsiin. Pape vannoi, että ei ollut sytyttänyt paloa, eikä hänen omaisuutensa ollut palovakuutettu Oulussa. Pape vapautettiin edesvastuusta, ja suurpalon syy jäi arvailun varaan.

Palon syyksi on epäilty sitä, että tuli oli päässyt valloilleen Papen verstaan savupiipun halkeamasta. Eräät oululaiset olivat huomanneet, että verstaan savupiipusta kohosi savua ympäri vuorokauden. Oulun kaupungin lääkäri Gustaf Toppelius kertoi runossaan Oulun kaupunnin palosta, että myös verstaan tulisijat olivat huonossa kunnossa. Oulun suurpalo oli todennäköisesti olosuhteiden seuraus.