Oulun kulttuuritapahtumayhdistys sai 160 000 euroa kulttuurimaineen kehittämiseen

Pohjoinen kulttuurivirta -kanavaa tuottaa Oulun kulttuuritapahtumayhdistys. Sisältöehdotuksia ja yhteistyötä toivotaan koko Pohjois-Suomen kulttuuritoimijoilta sivustolla pohjoinenkulttuurivirta.fi.

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulun kulttuuritapahtumayhdistys on vuonna 2010 perustettu alueen kulttuuritapahtumien kehittäjäorganisaatio, joka koordinoi muun muassa Oulun juhlaviikkoja.

Yhdistys sai noin 160 000 euron rahoituksen tapahtumien kehittämishankkeelleen lokakuuhun 2022 asti. Tällä rahalla on tarkoitus jatkaa Pohjoinen kulttuurivirta -hanketta, jossa ovat mukana Oulu, Taivalkoski, Ii, Raahe, Haapavesi, ja Oulainen. Hanke on kaksiosainen.

Tarkoitus paikata kulttuurimainetta

Kesällä 2020 julkaistun kyselytutkimuksen mukaan Pohjois-Pohjanmaan maine kulttuurimaakuntana on vaatimaton. Hankkeessa on tarkoitus korjata tätä tilannetta kehittämällä kulttuuritapahtumien viestintää ja näkyvyyttä ja vahvistaa yhteistyötä kulttuurialan ja matkailupalvelujen välillä.

Alueen kulttuuria ja taidetta tehdään näkyväksi Pohjoinen kulttuurivirta -kanavan kautta. Kanavaa pilotoitiin jo syksyllä 2020. Oulun juhlaviikkojen 10-vuotislähetyksinä elokuussa 2020 alkaneita suoria kulttuurilähetyksiä jatkettiin Oulaisissa ja Haapavedellä. Pitkän aikavälin tavoitteena on kehittää kanavasta pohjoisen kulttuuriväen yhteinen ja moniääninen media, joka tuo näkökulmamme kulttuuriin esille tasaveroisena muun maailman kanssa.

Yhteistyötä ja verkostoja

Toinen osa hanketta on tapahtumajärjestäjien ja yrittäjien verkoston tukeminen ja kulttuurimatkailun mahdollistavan yhteistyön luominen. Hankkeessa järjestetään verkostolle tapaamisia ja valmennetaan tekijöitä tuomaan itse ja yhteistyössä tapahtumiaan ja palveluitaan enemmän esille. Hankkeessa hankitaan tietoa kävijäkyselyillä ja mediaseurannalla. Tietoa käytetään tekemään tapahtumien viestinnästä tehokkaampaa.

Oulun kulttuuritapahtumayhdistyksen tehtävänä on Oulun juhlaviikkojen festivaalien koordinoinnin lisäksi vahvistaa laajemmin alueen kulttuuritapahtumien ja kulttuurialan ammattilaisten asemaa. Hanke tukee erinomaisesti tätä tehtävää.

Mukaan valtakunnalliseen toimintaan

Alueellisen kehittämisen lisäksi yhdistys toimii linkkinä valtakunnan tasolle. Yhdistyksen toiminnanjohtaja Pia Alatorvinen aloittaa vuoden 2021 alussa kaksivuotisen kauden Finland Festivalsin hallituksessa.

”Olen iloinen, että saamme tehdä pitkäjänteisesti tätä suurelle yleisölle näkymätöntä mutta tärkeää työtä koko kulttuurialan hyväksi. Verkostojen ylläpito ja uuden yhteistyön kehittäminen ei tapahdu hetkessä eikä itsestään. Oulun kulttuuritapahtumayhdistys on vakiinnuttanut kehittäjärooliaan koko maakunnassa ja toivon, että mahdollisimman moni löytää palvelumme ja verkostomme”, Alatorvinen sanoo.

Esimerkki yhteistyön kehittämisestä hankkeessa ovat pilotit yhdessä VisitOulun kanssa. Piloteilla vahvistetaan kulttuurin ja matkailualan yhteistyötä ja kehitetään ja testataan uudenlaisia viestintäkokonaisuuksia paikallisista elämyksistä.

”Hanke myös valmistaa aluetta ottamaan mahdollisen Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden 2026 vastaan huippukunnossa”, Alatorvinen toteaa.