Oulun kaupunki muistaa Blind Channelia elokuussa Varjo Piknikissä

Blind Channelin kuudes sija on Suomen toiseksi paras sijoitus Euroviisuissa kautta aikain. Kuva: Yle/Miikka Varila

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oululaislähtöinen Blind Channel nappasi viime lauantaina Euroviisuissa Suomen viisuhistorian toiseksi parhaan sijoituksen sitten Lordin voiton jälkeen. Oulun kaupunki muistaa yhtyettä 8. elokuuta Varjo Piknik -tapahtumassa. 

”Yhtyeen tarina on osoitus oululaisen musiikkikasvatuksen ja osaamisen korkeasta laadusta. Oulu eli viisujen hengessä pari viikkoa ja huipennus kisailtana oli mahtava. Olemme ylpeitä siitä, että Blind Channel tuo reilusti oululaisuutta esille. Yhtyeen maailmanvalloitus antaa positiivista näkyvyyttä myös Oululle”, iloitsee kaupunginjohtaja Päivi Laajala.  

Kaupunki kartuttaa perustamaansa Blind Channel -stipendirahastoa ja kannustaa yrityksiä, muita tahoja ja kuntalaisia lahjoittamaan pääomaa rahastoon. Rahaston varoilla tuetaan Oulun alueen nuoria musiikintekijöitä.  

”Näin edistämme sitä, että oululaisesta musiikkiosaamisesta kuullaan jatkossakin”, Laajala muistuttaa. 

Blind Channel on kiitollinen, että kotikaupunki on ollut vahvasti hengessä mukana:

”Toivottavasti uuden musiikin ja nuorten artistien tukeminen jatkuu ja vahvistuu entisestään kaupunkitasolla, ja nuoria artisteja rohkaistaan myös tekemään musiikkia kansainvälisesti. Nuoria täytyy tukea unelmissa, jotka saattavat olla uran alussa vielä epätodellisen kaukaisia. Meiltä tähän pisteeseen on mennyt liki kahdeksan vuotta, joten pitkänäköinen usko ja luotto ovat tärkeitä”, bändi kommentoi.

Kansanjuhla elokuussa 

Blind Channel esiintyy 8. elokuuta Varjo Piknikissä, joka on maksuton Oulun kaupungin järjestämä tapahtuma Varjofestivaalin jälkeisenä sunnuntaina. Yhtyeen täyspitkä festivaalikeikka nähdään edellisenä viikonloppuna Qstockissa.   

”Laantumaan päin oleva koronatilanne antaa toivoa, että voimme elokuussa kutsua oululaiset kansanjuhlaan. Ensi keskiviikkona 2. kesäkuuta ratkeaa, onko Oulu Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026. Varjo Piknikissä voimme juhlia myös mahdollista kulttuuripääkaupunkititteliä”, toteaa viestintäjohtaja Mikko Salmi.  

Myös Blind Channel odottaa innoissaan oululaisten kohtaamista Varjo Piknikistä:

”Laitetaan kaupungin kovimmat bileet pystyyn. Toivottavasti pääsemme kaikki nauttimaan livemusiikista ja sen tuottamasta endorfiinista!”