Oulun kaupunginkirjasto hakee kansainvälistä ympäristötunnustusta

Oulun kaupunginkirjastolle ilmoitetaan tunnustuksen saamisesta elokuussa. Kuva: kaupungin arkisto

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Tunnustuksen tarkoituksena on palkita kirjasto tai projekti, joka välittää parhaiten sitoutumisensa kestävään kehitykseen ja lisätä tietoisuutta kirjastojen sosiaalisesta vastuusta ja johtajuudesta ympäristökasvatuksessa

Erityistä huomiota kiinnitetään ympäristön kannalta kestäviin rakennuksiin, mutta myös ympäristötietoisiin palveluihin, toimintoihin, ohjelmiin, neuvontaresursseihin, kokoelmiin ja projekteihin.

Viestintää ja osallistamista

Oulun kaupunginkirjasto osallistuu kilpailuun 2019-2020 toteuttamallaan hankkeella Vastuullinen kirjasto ympäristötietoisuuden edistäjänä. Hankkeessa tuotettiin paljon erilaista ympäristöviestinnällistä materiaalia alueen kirjastojen käyttöön sekä YK:n Agenda 2030 -toimintaohjelman 17:ään kestävän kehityksen tavoitteeseen pohjautuva Kestävä kirjasto 2030 -tiekartta, joka toimii kirjastossa tehtävän ympäristötyön tukena.

Hankkeessa myös osallistettiin kirjaston asiakkaita ja henkilökuntaa ympäristötyön kehittämiseen ja tarkasteltiin kirjaston toiminnasta aiheutuvaa ympäristökuormitusta. Yhteistyökumppaneina hankkeessa olivat Iin ja Kuusamon kirjastot.

Palkinnon myöntää kansainvälisen kirjastoseurojen kattojärjestö IFLA:n ympäristön ja kestävän kehityksen jaosto ENSULIB (Environment, Sustainability and Libraries Section).

Oulun kaupunginkirjasto on vuoden 2021 alusta alkaen ollut osa ENSULIB-jaostoa.

Lisätietoja palkinnosta löytyy IFLA:n sivuilta.