Oululaisyhtiön kaksi tv-sarjaa myyty maailman suurimmille sisältömarkkinoille – sarjoja näytetään miljoonayleisöille kolmella mantereella

Love of the Wildin ohjelmissa seikkaillaan hienoissa maisemissa. Kuva: NTRNZ

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Love of the Wild – from the Alps to the Arctic, joka on kansainvälinen versio palkitusta Eränkävijät-sarjastamme, julkaistaan Wasu Groupin alustoilla Kiinassa vuonna 2022. Wasu tavoittaa yli 30 miljoonaa kotitaloutta 29 Kiinan maakunnassa. Tämä on meille ja sarjallemme valtava avaus”, vastaava tuottaja Teemu Hostikka sanoo.

Matkustus- ja taikasarja Magic in Lapland, puikoissaan palkittu taikuri Henri Kemppainen, julkaistaan yhdysvaltalaisella Roku-alustalla tammikuussa 2022. Pohjois-Amerikan johtava alusta tarjoaa alkuperäissarjoja omilla kanavillaan sekä muun muassa Netflixin ja HBO:n sisältöjä miljoonille amerikkalaisille.

Lisäksi Directv on ostanut oikeudet Magic in Laplandiin sekä Pohjois- että Etelä-Amerikan jakeluun. Directv tarjoaa huippuviihdettä melkein jokaiselle amerikkalaiselle, ja oli ensimmäisiä alustoja, jotka alkoivat julkaista sisältöjä 4k-laadulla jo vuonna 2014.

“Tämä on ensimmäinen kerta, kun sarjaamme lähetetään 4k hdr -laatuisena, mikä antaa suomalaiselle luonnolle ja Henrin taikuudelle vieläkin enemmän värejä ja syvyyttä. Olemme innoissamme tästä yhteistyöstä ja jännityksellä odotamme, mihin tämä kaikki vielä johtaa”, Teemu Hostikka kertoo.

Seuraavaksi Vaietut arktiset sodat

NTRNZ media viimeistelee parhaillaan lähes kolmivuotista tuotantoaan, Vaiettuja arktisia sotia. Se on dokumenttisarja vähemmän tunnetuista toisen maailmansodan tapahtumista arktisella alueella.

“Vaietut arktiset sodat on uuden sukupolven sotadokumentti. Se tarjoaa merkittäviä kenttätutkimuslöytöjä, huippuluokan visualisuutta sekä laajan kansainvälisen asiantuntijakaartin”, Teemu Hostikka sanoo.

Vaietut arktiset sodat on myyty Suomeen, Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan ja sitä levittää Iso-Britannian suurin itsenäinen jakelija TVF international.

“Ensimmäinen jakso on katsottu Ylellä, SVT:llä ja NRK:lla, ja palaute on ollut mykistävää. Näyttää siltä, että kaikki kanavat tulevat näyttämään sarjaa primetime-aikaan vuoden 2022 aikana. Olen varma, että saamme lisää upeita uutisia lähempänä julkaisua”, Hostikka kertoo.

Lisätietoja Love of the Wild -sarjasta

Lisätietoja NTRNZ-yhtiöstä