Oululaistaiteilija J. A. Mäki täyttää 60 vuotta: ”Täällä on saanut elää omanlaista elämää”
J. A. Mäki viihtyy hyvin Martinniemessä. Mäen tekemään tilataideteokseen, Pölökkypäitten polokuun, pääsee tutustumaan Martinniemen Ukkolanrannassa. Kuva: J. A. Mäki
Jaa sosiaalisessa mediassa:
Taiteilija J. A. Mäen eli Jyrki Anselmi Mäen syntymäpäiväkuukausi on ollut kiireinen.
”Henkilökohtaisesti oma marraskuuni on ollut tyypillisen ristiriitainen. Kuoleman kuukaudessa syntyneelle se lienee väistämätöntä. Tänä vuonna kaamos ei kuitenkaan, ainakaan vielä, ole tummentanut mieleni taivasta niin sysimustaksi kuin usein aiemmin”, Mäki kertoo.
Hänellä on ollut virtaa antavaa tekemistä.
”Ehkä nykyään osaan myös ennakoida syöverit ja suunnata pimeässä kipinää kohti.”
Viime aikoina Mäki on ollut äänittämässä Radiopuhelimet-yhtyeen kuudettatoista albumia. Haastatteluviikolla hän pakersi uusia Pölökkypäitä Martinniemen Ukkolanrantaan Lumo Light Festival Oulua varten.
Maailman tapahtumat, sota ja luonnon tuho, eivät Mäenkään mieltä kohota.
”Ihminen on lajeista tyhmin, se tosiasia ei näytä muuksi muuttuvan”, hän toteaa.
Kynä pysyy kädessä
Mäki on piirtänyt lapsesta asti. Sarjakuviakin hän alkoi tehdä jo vuosia ennen kouluikää.
”Kyllä kai useimmat lapsuudessa vähintään jotain piirtävät, minä vain en koskaan laskenut kynää kädestäni.”
Koulun kuvaamataidon tuntien jälkeenkin Mäki otti kotona omat paperit ja värikynät esiin.
”En minä silloin ajatellut, olenko taiteilija vai en. Se oli innostunutta, omaa tekemistä. Myöhemmin olen ajatellut, että jo tuolloin aloin hahmottaa itseäni ja maailmaa piirrosten ja tarinoiden kautta. Se tekeminen oli tärkeä osa minua.”
Kuvataidetta Mäki on harrastanut teini-iästä lähtien.
”Kävin itsekseni näyttelyissä ihmettelemässä maalauksia ja veistoksia, selailin kirjastoissa taidekirjoja. Ensimmäiset öljyvärimaalaukseni tein parikymppisenä Torniossa, suorittaessani siviilipalvelusta Keroputaan psykiatrisessa sairaalassa.”
”Nukuin sitten siinä tärpätin tuoksussa, jos maltoin.”
Mäki sai taideterapiasta käyttöönsä värejä, siveltimiä ja maalauspohjia.
”Iltaisin maalasin ensimmäiset öljyväriteokseni asuntolan huoneessani. Nukuin sitten siinä tärpätin tuoksussa, jos maltoin.”
Työvuoron jälkeen Mäki palasi innoissaan jatkamaan maalaamista.
”Kun taideterapeutti, ammattitaiteilija itse, näki teoksiani, hän vaikutti suorastaan yllättyneeltä. Hän ostikin minulta yhden maalaukseni. Se oli kannustavaa.”
Sujuvasti sanoittajaksi
Bänditoiminnan Mäki aloitti noin 18-vuotiaana.
”Varhaisteinistä lähtien olin kirjoitellut itsekseni sanoituksia ja säestänyt itseäni omintakeisilla soittimilla.”
Hän teki biisejä muun muassa peltitölkkejä rummuttaen ja omia sanoituksiaan huutaen.
”Se oli jonkinlaista leikkiä, mutta muistan, että halusin nimenomaan kirjoittaa sanoituksia, kehittyä siinä. Kömpelöitähän ne sanoitukset varmaan olivat, mutta sekin tekeminen jäi pysyväksi.”
”Muistan, että halusin nimenomaan kirjoittaa sanoituksia, kehittyä siinä.”
Varhaisia, naiiveja tekstejä kirjoittaessaan Mäki keskittyi nimenomaan poljentoon ja sujuvuuteen, iskevyyteen. Solistiksi hän päätyi, koska sanoittaminen oli hänelle luontevinta ja innostavinta.
”Soittamisen opetteleminen vaatii lujaa paneutumista ja itsekuria, mielellään yhtä innostuneen soittokaverin. Ja vähintään soittokelpoinen kitara olisi pitänyt hommata, eikä siihen ollut varaa”, hän kertoo.
Solistiksi lääninvankilan kellarista
1980-luvun alussa Oulussa oli puutetta laulajista ja varsinkin sanoittajista.
”Siksi kai minutkin ensimmäisiin treeneihin pyydettiin. Kun isoveljeni oli kertonut pikkuveljensä touhuista rumpalikaverilleen, tuli minulle eräänä päivänä kutsu tulla aloittelevan bändin koelauluun Oulun lääninvankilan kellariin.”
Mäki oli jo jonkin aikaa suhtautunut kirjoittamiseen vakavammalla otteella. Hän otti nipun tekstejään treeneihin.
”Niistä bänditreeneistä voi sanoa kirjoittavan laulusolistin urani alkaneen. Se homma tuntui jopa yllättävän omalta. En tuntenut bändin jäseniä entuudestaan, rumpalin joten kuten veljeni kautta, mutta musiikki oli ihmeellinen yhdistävä tekijä.”
Ensimmäisistä keikoistaan Mäki muistaa armottoman jännityksen.
”Lavalle meneminen oli kauhun tainnuttamista uholla. Täysillä päin! Lavalle astumisen kynnys oli huimasti korkeampi kuin nykyään. Nyt kun esiintymiskokemusta on kertynyt, jännitys on hyvällä tasolla.”
”Lavalle meneminen oli kauhun tainnuttamista uholla. Täysillä päin!”
Mäen ensimmäinen esiintyminen bändin kanssa oli vuonna 1982.
”Siitähän tulee tänä vuonna kuluneeksi ällistyttävät 40 vuotta.”
Kallossa vuosikymmeniä soineet viisut
Voi sanoa, että bänditoiminta sai Mäen ulos kuorestaan ja aloitti hänen sosiaalisen elämänsä.
Vuonna 1984 laulaja liftasi kitaristi Juha Valpun kanssa Oulusta Roomaan, ja jatkoi sieltä mutkien kautta Marokkoon.
”Kun vihdoin palasimme tuolta tapahtumarikkaalta retkeltä, päätimme polkaista bändin uudestaan kunnolla käyntiin. Annoimme bändille nimeksi Ei!Ei ja aloimme tehdä biisejä oikein urakalla. Olen näistä sekavista musiikillisista alkuajoistani kirjoittanut tarkemmin Radiopuhelimet-kirjassa (Like 2006), jonka toimitin yhdessä Juha Hurmeen kanssa.”
Mäki on tehnyt Radiopuhelimet-yhtyeen ohessa kaksi sooloalbumia, jotka juontavat juurensa juuri näihin Radiopuhelimia edeltäviin aikoihin.
”Sooloprojektini sai alkunsa, kun mieltäni oli jäänyt vaivaamaan biisit, jotka jäivät vuosikymmeniä sitten levyttämättä. Kallossani soi useita kappaleita ajalta ennen Radiopuhelimia. Ossian Marttalasta löysin kaverin ja muusikon, jonka kanssa mieleni sopukoissa ja arkistojeni c-kaseteilla muhineet biisit alkoivat löytää toimivan muotonsa.”
Ytimekkäästi ilmaistuna Mäellä ja Marttalalla natsasi.
”Kun vielä Pentti Amore tuli näkemyksineen ja taitoineen mukaan, niin homma konkretisoitui.”
Mäki ei liioittele kertoessaan, että esimerkiksi Outo päivä -niminen biisi soi hänen kallossaan vuosikymmenet.
”Oli suorastaan helpotus se vihdoin saada levytettyä. Ja kun Ossianin kanssa homma sujui, kaivoin lootastani tuoreempiakin sanoituksia ja melodia-aihioita, jotka yhteistyöllä saivat muotonsa.”
Projektit tukevat toisiaan
Mäki kokee soolotuotantonsa jollakin tavalla Radiopuhelimet-biisejä intiimimmäksi.
”Radiopuhelimilla on oma tapansa toimia. Soolobiisien kanssa työskentely on erilaista, ja juuri sitä halusinkin lähteä kokeilemaan.”
Jokaisen kappaleen kohdalla Mäki ja Marttala tekevät paljon alkutuotantoa.
”Pallottelemme ajatuksia. Juomme kahvia. Keskustelemme lisää. Palaamme biisiin. Ossian tekee kotistudiollaan äänityksiä. Minä innostun. Menemme konkretiaa kohti.”
Mäki haluaa korostaa, että soolotuotannon ja Radiopuhelimien välillä ei ole kilpailuasetelmaa.
”Nämä projektit tukevat toisiaan. Olen huomannut, että esimerkiksi laulujen hiominen Ossianin ja Penan (Pentti Amore) kanssa on tuonut uutta tapaa ja varmuutta myös Radiopuhelimet-ulosantiini.”
Mäki kokee, että hänen äänenkäyttönsä on monipuolisempaa kuin ennen.
”Ja pidän laulamisesta entistä enemmän, kaikkine haasteineen”, hän nauttii.
Sekä lahja että kirous
Mäki ei suunnittelut alkavansa taiteilijaksi, vaan enemmänkin ajautui taiteilijuuteen.
”En nuorena koskaan osannut suunnitella tulevaa, johtuen ehkä melko epämääräisestä perhetaustastani. Nuoruuteni oli ajelehtivaa, en liiemmin vaivannut päätäni miettimälllä työuraa, sitä mikä minusta tulisi isona.”
Hän oli jopa välinpitämätön oman tulevaisuutensa suhteen.
”Poukkoilin työpaikasta toiseen, välillä olin työttömänä, mutta joka käänteessä piirtäminen, maalaaminen ja kirjoittaminen pysyivät mukana.”
”Ilman taiteilua en olisi tässä. En olisi minä, liekö olisin hengissäkään.”
Taiteen tekeminen on ollut elämässä kiintopisteenä.
”Taiteen tekeminen on sekä lahja että kirous. Se tuo sisältöä elämään, mutta on siinä myös omat taakkansa ja mutkansa. Ei sinkoilevista ajatuksistaan ja piinaavista ideoistaan pääse irti vaikka haluaisikin, jotenkin ne on ulostettava.”
Totta kai välillä elanto ollut tiukassa. Taiteen tekeminen ei elättänyt, joten oli mentävä muihin palkkatöihin.
”Siinäkin on puolensa: eipä ainakaan ole norsunluutorniin tai kellariin jämähtänyt ’Thaiteilija’. Summa summarum: ilman taiteilua en olisi tässä. En olisi minä, liekö olisin hengissäkään.”
Lähihoitaja ja ohjaaja
Vuosikymmeniä Mäen elanto on tullut monesta lähteestä, välillä todella pienistä puroista.
Hän valmistui vastikään lähihoitajaksi, ja alalla riittää töitä. Taiteen tekemisellekin on oltava aikaa ja tilaa. Parasta on, jos vahvuutensa, taideosaamisen, voi yhdistää sote-työhön.
”Parasta monipuolisessa tekemisessä on tietysti vaihtelevuus. Viime vuosina olen paljon pähkäillyt taiteen tekemistä hoitotyön ja ohjaajan työn osana. Yhteisötaitelijana työskenteleminen erityisryhmien parissa on ollut antoisaa.”
Puhun sinulle -projektissa laulaja sai tehdä sarjakuvia kehitysvammaisten kanssa.
”Se oli kanssakäymistä. En ollut vain ohjaaja tai opettaja, vaan itsekin opin paljon, muun muassa sitä paljon puhuttua hetkessä elämistä, tunteiden kohtaamista ja välittämistä. Ja itse taiteilussakin olennaiseen keskittymistä.”
Sote-alalla Mäki toivoo edelleen voivansa tuoda luovaa sisältöä ja vaihtelua asiakkaiden arkeen taide- ja kulttuuripuolen osaamisillaan.
”Yhdessä tekeminen vahvistaa sosiaalisia taitoja ja itsetuntoa”, hän tietää.
Huutaminen tekee hyvää
60-vuotiaana oleminen on erilaista kuin millaiseksi Mäki sen aikoinaan mielsi.
”No, lapsenahan jo nelikymppisen näki vanhuksena. Toki tämä on sukupolvikysymyskin: kun katson isovanhempieni valokuvia heidän 50-vuotispäiviltään, niin kyllähän olemus on vanhempi kuin tämän päivän viisikymppisilllä.”
Toki ikä on tuonut muutoksia ääneen ja kehoon.
”Iän myötä ylärekisteri on karjumisesta karheutunut, siitäkin syystä on hyvä etsiä uusia uomia äänen muodostamiseen. Välillä on mahtavaa antaa palaa ja huutaa niin paljon kuin kropasta ja sielun sopukasta lähtee – suosittelen jokaiselle!”
Joskus sanoittaja saa väristyksiä sukeltaessaan tekstin maailmaan kevyemmällä otteella.
”Joskus nuottiin osuminen on tärkeämpää, aina tarkkuudella ei ole niin väliä. Kokonaisvaltainen tunne on olennaista, musiikissa sisällä olo heijastuu myös esiintymiseen.”
”Sitä paitsi, jos itsensä munaa, sekin kuuluu juttuun.”
Nykyään Mäki onnistuu heittäytymään musiikin vietäväksi entistä sulavammin.
”Jopa siitä jännityksestä nauttii, se auttaa keskittymään olennaiseen. Sitä paitsi, jos itsensä munaa, sekin kuuluu juttuun.”
Laulamisessa, kuten sanoittamisessa ja piirtämisessä, voi onneksi kehittyä koko ajan.
Pohjoisen rockpioneerit
Rockyhtye Radiopuhelimet on äänittänyt marraskuussa ensi vuonna julkaistavaa kuudettatoista albumiaan. Paikkana oli Wolfbeat Studio Kempeleessä, puikoissa Riku Mattila.
”Riku on luottohenkilö. Hän omalta osaltaan luo studioon toimivan ilmapiirin, rennon, mutta ei löysän. On hyvä, että äänityksissä on ulkopuolinen luotettava taho, joka tietää milloin otto on käypä, tai mitä kohti mahdollisen takkuamisen sattuessa mennään.”
Levylle on tulossa yllättävääkin materiaalia.
”Sanoituksista viisi on minun kirjoittamiani, samoin kitaristiltamme Jarno Mälliseltä on viisi sanoitusta. Yksi teksti on basistiltamme Antti Annuselta. Omissa sanoituksissani vilahtelee uskontojen ja aatteiden kohtalot maailmassa, joka sisältää monia maailmoja, uskomuksia ja totuuksia; yksilön kiireinen poukkoilu kaiken tämän keskellä.”
Vuonna 1986 perustettuun oululaisviisikkoon kuuluvat myös kitaristi Esa Nissi ja rumpali Jyrki Raatikainen.
Bändi ei ole koskaan suunnitellut Etelä-Suomeen muuttoa.
”1990-luvun puolivälin tienoilla itse mietin, että olisi kiintoisaa joksikin aikaa muuttaa bändin kera Keski-Eurooppaan. Asustella alakulttuuriympyröissä, tehdä keikkaa ruokapalkalla. Mutta se haave oli ja meni, ja varmaan hyvä niin.”
Oulussa saa olla oma itsensä
Vuosikymmenten varrella Radiopuhelimet-orkesterilta on kysytty pohjoisuudesta ja sen vaikutuksesta bändin musiikkiin.
”En oikein osaa siihen sanoa mitään. Keski-Suomessahan täällä ollaan. Tavallaan kaukana kaikesta. Mutta eihän sitä koe lähiseutuaan kaukaiseksi.”
”Jos asuttaisiin lähempänä päiväntasaajaa surffirannoilla, musiikkimme voisi olla erilaista. Tai ehkä ei tehtäisi musaa ollenkaan, vaan surffattaisiin.”
Ehkä ympäristö, ilmasto ja ilmapiiri tarttuu ja heijastuu tekemiseen.
”Jos asuttaisiin lähempänä päiväntasaajaa surffirannoilla, musiikkimme voisi olla erilaista. Tai ehkä ei tehtäisi musaa ollenkaan, vaan surffattaisiin”, hän heittää.
Mäen mielestä Oulu on nykyään hyvinkin vireä kaupunki, kun vertaa harmaaseen 1980-lukuun, jolloin hän aloitteli tekemisiään.
”Tapahtumiakin on joskus päällekkäin melkein liiankin kanssa. Hyvä että on tarjontaa. Paikkakunnalla melkein aina asuneena siihen syntyy viha-rakkaus-suhde. Ei minulla kuitenkaan ole syytä tässä Oulua mollata, kaivella huonouksia. Täällä on saanut touhuta ja elää omanlaistaan elämää.”
Erityisesti sarjakuvataiteilija viihtyy nykyisillä kotisijoillaan Martinniemessä, 30 kilometriä Oulun keskustasta pohjoiseen.
Mutkainen ja mäkinen tie
Taiteilijan elämän keskiössä on toki taide, mutta onhan elämässä paljon muutakin. Mutta jos ei elä, ja välillä töpeksi, ei taidetta synny.
”Jep, olen mokaillut ja sekoillut, lyönyt päätä seinään ja välillä ollut helvetin hajalla. Onneksi voin sanoa, että nykyään tunnen itseäni paremmin. Elossa ollaan ja paremmassa vedossa kuin vaikkapa kymmenen vuotta sitten. Väitän jopa oppineeni jotain.”
”Kyllä tätä matkaa voi mutkineen, takapakkeineen, ylä- ja alamäkineen elämäksi kutsua. Matka on toki yhä kesken, ja matkustaja keskeneräinen.”
Mäki on kiitollinen läheisille ihmisilleen.
”Varsinkin vaimoni kanssa ollaan koettu ja jaettu monenlaista, uskomattomia vaiheita ja reissuja.”
Syntymäpäivänsä tienoille Mäki suunnitteli matkaa. Kun hän kertoi tästä vaimolleen, tämä kehotti miestään pysymään maisemissa ja odottamaan, mitä tuleman pitää.
”Se sai minut aavistamaan, että jotain on pääni menoksi ehkä suunnitteilla. Mutta mikä yllätys se olisi, jos varmaksi tietäisin. Ehkä yllätys onkin se, että mitään juhlia ei ole, ja sekin on ookoo.”
Parasta olisi, jos Mäki saisi juhlapäivänään viettää aikaa läheisten seurassa.
Monta projektia valmistumassa
Mäki on iloinen siitä, että on edelleen hyvässä kunnossa.
”Mieli toki on yhä hetkittäin hyvinkin levoton ja aatokset sinkoilevat aivoherneessä, mutta kun on oppinut tuntemaan itseään, osaa asioita käsitellä ja jäsennellä paremmin. Toivonkin, että ikä toisi viisautta ja taitoa kanavoida virtoja hyvään suuntaan.”
Keskeneräisen, viidennen sarjakuvaromaaninsa Mäki haluaa piirtää valmiiksi.
”Haluan löytää sille sitten kustantajan. Tuon 180-sivuisen tarinan puhtaaksipiirtäminen on juuri nyt työn alla.”
Radiopuhelimien 16. pitkäsoitto on todennäköisesti äänitetty kokonaan vuoden 2022 loppuun mennessä.
”Albumi tullee ulos vuoden 2023 syksyllä. Kansia olen siihen jo alkanut suunnitella.”
Kolmas soololevykin on jo muhimassa.
”Niihin biiseihin haluaisin voida paneutua kunnolla ensi keväänä. Se tulee olemaan trilogian kolmas osa, mutta edellisten AAVAA– ja SYYS-albumien tapaan myös oma itsenäinen kokonaisuutensa.”
”Olkoon mottonani: Avaruus mielessä.”
Onko 60-vuotiaalla jotakin mottoa tai neuvoja, joita haluaisi jakaa?
”Neuvoja olen huono jakamaan. Ehkä jaan niitä sitten seuraavan 60-vuotiskauteni jälkeen, kun toivoakseni olen viisaampi. Olkoon mottonani: Avaruus mielessä.”