Oululaislähtöinen Visa Koiso-Kanttila pureutuu uudessa elokuvassaan lastensuojelun ongelmiin: “Nämä tarinat oli kerrottava”

Ohjaaja Visa Koiso-Kanttilan Uhma on kertomus isänsä menettäneestä Vilmasta, joka joutuu nuorisokodissa henkilökunnan mielivaltaisen kohtelun uhriksi.

Kun Koiso-Kanttila haastatteli entisiä laitosnuoria ja laitosten työntekijöitä sekä tutustui lastensuojelua käsitteleviin asiakirjoihin Huostassa-audiodokumenttisarjaa varten, hän tiesi jo, että tekee samalla ennakkotyötä fiktioelokuvaa varten.

Ohjaaja halusi tuoda nuorten kokemukset mahdollisimman nopeasti ja aidossa muodossa kuuluviin.

“Tiesin, että näytelmäelokuvan tekeminen on pitkä prosessi ja Uhman valmistuminen lähes viisi vuotta. Koska olen taustaltani dokumentaristi, haluan tehdä ennakkotutkimuksen perusteellisesti – etenkin, kun aihe pohjautuu todellisuuteen”, Koiso-Kanttila sanoo.

Elokuvassa nuorisokodin arki on raadollista. Eristäminen, hyväksikäyttö, mielivaltaiset rajoitukset, rasismi, väkivalta ja jopa ilkeys ovat nuorille arkipäivää.

“Valitettavasti kaikki tapahtumat ovat totta ja tätä tapahtuu edelleen. Kaikista rankimmat tapahtumat piti jopa jättää elokuvasta pois, jotta voidaan säästää katsojia. Ne eivät olisi myöskään uskottavia, koska kyse on fiktiosta ja draamasta”, Koiso-Kanttila huokaa.

Rehellinen nuoruuskuvaus

Tuottaja Minna Haapkylä ehdotti elokuvan käsikirjoittajaksi Reeta Ruotsalaista. Haapkylä tiesi, että Ruotsalainen on lahjakas käsikirjoittaja, joka on kuvannut nuorten maailmaa aiemminkin.

Koiso-Kanttila teki käsikirjoitusta Ruotsalaisen kanssa hyvin tiiviissä yhteistyössä.

“Reeta Ruotsalainen on tuonut elokuvaan varmasti paljon itsestään. Oli ehdottomasti hyvä tuoda tähän nuoren naisen näkökulma mukaan.”

“Olen jo keski-ikäinen mies ja en olisi ehkä uskaltanut kirjoittaa noin räävitöntä ja rajua teinityttöä päähenkilöksi”, Koiso-Kanttila sanoo.

Ohjaaja pohti jo käsikirjoitusvaiheessa, onko Vilman käytös ja kielenkäyttö jopa liian rankkaa katsojille. Voiko Vilmasta pitää, jos hän on niin raju?

“Ennakkonäytöksissä, etenkin nuoret katsojat ovat pitäneet siitä aivan hirveästi. Kerrankin nuori, kapinoiva teini-ikäinen on uskottava, eikä millään tavalla sievistelty. Onneksi uskallettiin tehdä se näin”, ohjaaja sanoo.

Nuoria lahjakkuuksia

Ona Huczkowski tekee vahvan ja vaativan pääroolin kipuilevana ja kapinoivana nuorena, jossa on myös herkkä puolensa.

Koekuvauksissa ohjaajan vakuutti Huczkowskin älykkyys, eläytymiskyky ja uskallus. Nuoresta naisesta näki heti, että hän ei pelkää ja hän uskaltaa heittäytyä.

“Vilman rooli on tosi fyysinen. Onalla on tanssijatausta ja hän hallitsee fyysisen liikkeen kielen poikkeuksellisen hyvin.”

Koiso-Kanttila on vaikuttunut nuorten näyttelijöiden lahjakkuudesta, rohkeudesta sekä sitoutumiskyvystä.

“Nuorten kanssa työskentely oli ihan mahtavaa. Vaikka nykypäivän nuorilla on vakavia ongelmia, valtaosa heistä on avoimia, välittömiä ja rohkeita.”

“Tähän varmasti vaikutti myös se, että nuoret ymmärsivät, miten tärkeää tämä tarina on kertoa. Elokuva kertoo tämän päivän nuorista ja on monella tapaa totta. Jokainen työryhmässä halusi antaa kaikkensa”, ohjaaja kertoo.

Nuoruus rankassa kaupungissa

Koiso-Kanttila muutti 12-vuotiaana Oulusta Etelä-Suomeen, mutta kävi tiiviisti kaupungissa armeijaikään asti. Hänen kaveripiirinsä asui Oulussa ja veri veti pohjoiseen kaikilla lomilla aina kun oli mahdollista.

“Muistan 1980-luvun Oulun aika rajuna paikkana. Päihteitä käytettiin runsaasti jo silloin.”

“Olin hyvin oireileva nuori, ja voin sanoa, että olen kokenut päihdenuoruuden, mutta pääasiassa alkoholin parissa.”

Koiso-Kanttila kiittää onneaan, että huumeita ei ollut silloin samalla tavalla tarjolla kuin nykyisin.

“Olisin ollut hyvin altis, jos muitakin aineita olisi ollut helposti saatavilla. Toki alkoholin käyttökin voi olla hyvin tuhoisaa”, ohjaaja pohtii.

Samat ongelmat vuosikymmenestä toiseen

Ohjaaja muistaa hyvin 90-luvun laman, jonka hintaa maksetaan tänäkin päivänä. Perheitä hajosi ja useat tippuivat yhteiskunnan ulkopuolelle. Monet syrjäytyivät työelämästä ja se heijastui nimenomaan lapsiin ja nuoriin.

“Tein silloin dokumenttielokuvan Karkotetut Helsingin Vesalan nuorten syrjäytymisestä ja kipuilusta. Siinä on hyvin samoja teemoja kuin tässä elokuvassa.”

“Syyt nuorten ongelmiin ovat vuosikymmenestä toiseen samat ja varmasti pysyvät samoina. Ne lähtevät perheistä, osattomuudesta, työttömyydestä, mielenterveyden ongelmista ja köyhyydestä.”

“Kaikki nämä ovat edelleen nähtävissä ja valitettavasti emme ole parempaan suuntaan menossa”, Koiso-Kanttila harmittelee.

Sijaishuolto on viimeinen keino

Ohjaaja on huolissaan, että huostaanottojen määrät ovat lisääntyneet Suomessa tasaisesti jo yli parikymmentä vuotta. Lapsiköyhyys ja mielenterveyden ongelmat kasaantuvat ja kasvavat.

“Haluan olla optimisti ja yritän osallistua siihen keskusteluun myös Uhma-elokuvan kautta. Toivon, että se herättää keskustelua perheiden, lasten ja nuorten tukemisesta.”

Hän painottaa, että perheitä, joissa on ongelmia, pitäisi tukea mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Pitäisi olla enemmän ennaltaehkäisevää työtä.

Koiso-Kanttila on kuullut useiden ammattilaisen suusta, että apu tulee useimmiten liian myöhään – silloin kun ongelmat ovat jo perustavanlaatuisia.

“Kun nuori oireilee, keskitytään vain siihen, vaikka ongelmat ovat yhtä lailla perheissä ja vanhemmissa.”

“Pitäisi tukea myös vanhempia ja vanhemmuutta. Lapsen huostaanottaminen ja sijaishuolto ovat aina viimeinen keino”, Koiso-Kanttila tähdentää.

Ihminen ihmiselle

Uhmassa on rankasta aiheestaan huolimatta valon pilkahduksia. Elokuvantekijänä Koiso-Kanttila haluaa herättää myös toivoa.

“Mahdollisuus parempaan tulee aina kohtaamisen kautta, miten voimme olla ihminen ihmiselle.”

Nuorena idealistina Koiso-Kanttila kuvitteli ja toivoi, että elokuvilla voisi muuttaa maailmaa.

“Sitä en ole kuvitellut enää pitkään aikaan, mutta edelleen uskon, että elokuvilla voi vaikuttaa yksilöiden arvoihin ja ajatteluun. Elokuvilla voi saada aikaan oivalluksia ja havahtumisia, että tällaistakin voi elämä olla, ja tässä kohtaa voisin toimia toisin.”

Yksi tärkeimmistä palautteista elokuvantekijälle on ollut ollut erään katsojan sanat: Nyt pitää lähteä kotiin huolehtimaan omista lapsista, että onko heillä varmasti kaikki hyvin.

“Se muistuttaa juuri siitä, mikä tässä elämässä on tärkeintä.”

“Elokuva on sillä tavalla vahva väline, että se pystyy tunteiden kautta vaikuttamaan. Tieto ei yksin riitä, vaaditaan myös tunnekokemus. Tarinat vaikuttavat tunteiden tasolla, mikä on merkittävin vaikuttamisen väylä.”

“Elokuva tarjoaa mahdollisuuden samaistua erilaisiin elämänkohtaloihin”, Koiso-Kanttila tiivistää.

Uhman ensi-ilta 28.2. Elokuvateatteri Star ja Finnkino Plaza.